null Espoon seurakuntien ja kaupungin pitkä yhteistyö perheneuvonnassa päättyy nykymuodossaan hankintalain vuoksi – asiakkaita on jonoksi asti

Ajankohtaista

Espoon seurakuntien ja kaupungin pitkä yhteistyö perheneuvonnassa päättyy nykymuodossaan hankintalain vuoksi – asiakkaita on jonoksi asti

Verovaroin toimivan julkisyhteisön osallistuminen kilpailutukseen ei ole yksinkertainen asia, vaikka kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä palvelun laatuun.

Espoon kaupunki irtisanoi seurakunnan perheneuvonnan ostopalvelusopimuksen viime kesänä. Sosiaali- ja terveyslautakunta käsittelee 23.1. esitystä kohdeavustuksesta tämän vuoden siirtymäkauden ajaksi.

Espoon malli on ollut koko Suomessa ainutlaatuinen: seurakunnat ja kaupunki ovat järjestäneet perheneuvonnan yhteistyössä vuodesta 1972 alkaen. Vuonna 2015 yhteistyömalli muutettiin ostopalvelusopimukseksi.

– Meillä on ollut pitkä ja hyvä yhteistyö kaupungin kanssa. Myös Espoon kaupunki on ollut palveluun tyytyväinen, eikä se osta perheneuvontaa muualta. Muutos johtuu hankintalaista, selvittää Espoon perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja Aku Kaura.

Ostopalvelusopimuksen arvo on 260 000 euroa vuodessa. Se vastaa kolmannesta perheasiain neuvottelukeskuksen henkilöstöbudjetista. Hankintalain mukaan sotepalvelut täytyy kilpailuttaa, jos niiden arvo ylittää 400 000 euroa neljän vuoden aikana.

Seurakuntayhtymä tarjoaa perheneuvonnalle toimitilat Tapiolassa ja Leppävaarassa. Kun toimitilojen kustannukset lasketaan mukaan, Espoon perheasiain neuvottelukeskuksen budjetti on noin miljoona euroa vuodessa.

Perheneuvonta on asiakkaille maksutonta

Perheneuvonnan tarve ei ole vähenemässä, päinvastoin.

– Meillä on noin 800 asiakasta vuodessa. Keskuksessa työskentelee kymmenen perheneuvojaa, vastaanottosihteeri ja johtaja. Pystymme ottamaan sisään noin 60 prosenttia apua hakeneista kaupunkilaisista, Aku Kaura sanoo.

40 prosenttia yhteyttä ottaneista ohjataan muihin palveluihin, joko kaupungin muihin palveluihin, erilaisten järjestöjen palveluihin tai yksityisille ammatinharjoittajille perhe- tai pariterapiayhdistyksen verkkosivujen kautta.

Perheneuvonta ei ole uskonnollista toimintaa, vaan ammatillista terapeuttista työtä. - Aku Kaura

Asiakkaita on niin paljon, että jonotuslistaa ei voida pitää. Jos rahoituksesta katoaa kolmannes, sisään voidaan Kauran arvion mukaan ottaa 30-40 prosenttia avunhakijoista.

– Perheneuvonta ei ole uskonnollista toimintaa, vaan ammatillista terapeuttista työtä. Valtakunnallisesti kirkon perheneuvonta on erittäin hyvässä maineessa.

Apu tuotetaan verovaroin ja se on asiakkaalle maksutonta. Kirkon jäsenyyttä ei edellytetä. Koko Suomessa kirkon perheneuvonnalla oli runsaat 18 000 asiakasta vuonna 2018.

Seurakuntayhtymän on päätettävä suuntaviivoista

Seurakuntayhtymässä etsitään nyt ratkaisuja, koska vuoden 2021 budjettia valmistellaan tämän kevään aikana. Yhtenä vaihtoehtona tutkitaan, onko mahdollista lisätä seurakuntayhtymän omaa osuutta rahoituksesta.

Kilpailutukseen lähteminen on ongelmallista, koska seurakuntayhtymä on julkisyhteisö, joka tuottaa palvelunsa verovaroilla. 

– Meidän ykköstuotteemme, pariterapia, on erittäin kustannustehokas. Tutkimustulosten mukaan noin 80 prosenttia asiakkaista hyötyy terapiasta. Vain 20 prosenttia ei hyödy juuri mitään. Kyse on suomalaisen yhteiskunnan, perheen ja parisuhteen hyvinvoinnista. Se on iso arvoasia, Aku Kaura tähdentää.

Espoon perheneuvonnan asiakkaiden tärkeimmät tulosyyt vuonna 2019 olivat vuorovaikutusongelmat, erokysymykset, uskottomuus ja psykososiaaliset kriisit. Nämä ovat myös koko Suomessa keskeiset syyt hakeutua perheneuvontaan.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.