null Espoon seurakuntien vuoden 2020 budjettiin ei tule suuria heilautuksia, vaikka Tapiolan kirkko remontoidaan

Espoossa remontoidaan ja investoidaan reippaasti. Kuvassa Tapiolan kirkko, jonka kunnostus alkaa keväällä 2020.

Espoossa remontoidaan ja investoidaan reippaasti. Kuvassa Tapiolan kirkko, jonka kunnostus alkaa keväällä 2020.

Ajankohtaista

Espoon seurakuntien vuoden 2020 budjettiin ei tule suuria heilautuksia, vaikka Tapiolan kirkko remontoidaan

Vuoden 2020 budjetti noudattaa vuonna 2016 hyväksyttyä strategiaa. Ensi vuonna budjetti on kolme miljoonaa euroa alijäämäinen.

Espoon seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto on hyväksynyt vuoden 2020 budjetin. Kirkollisveroa arvioidaan kertyvän 41,5 miljoonaa euroa. Valtionrahoituksen osuus on 5,3 miljoonaa euroa.

Espoon seurakunnilla on myös säästöjä, joita poltetaan nyt 7 miljoonalla eurolla investointien kattamiseksi. Investointeja on 11,3 miljoonaa euroa.

Espoon seurakunnat jakavat määrärahoja keskenään kunkin seurakunnan oman jäsenmäärän mukaan. Seurakuntien toimintamenoihin on varattu yhteensä 20,6 miljoonaa euroa. Jaettavaa kokonaismäärärahaa on 116,5 euroa per jäsen. Katastrofiavun määrä on 80 000 euroa.

Vuoden 2020 budjetin arvioidaan olevan noin kolme miljoonaa euroa alijäämäinen. Espoon seurakuntien budjetti noudattaa vuosille 2017–2021 laadittua strategiaa.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Otaniemen kappelia korjataan ikkunaseinän vuodon vuoksi

Ajankohtaista

Kappeli on tilapäisesti suljettu. Korjaustyöt on tarkoitus saada valmiiksi toukokuun alkuun mennessä. Kappelia tarvitaan silloin Tapiolan kirkon väistötilana.





Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.