Hugo Simbergin Köynnöksenkantajat Tampereen tuomiokirkossa voi nähdä totuudenetsijöinä. (Kuva Hannu Jukola / Tampereen seurakunnat)
Akseli Gallen-Kallela, Hugo Simberg ja Pekka Halonen rinnastivat taiteen uskontoon – spiritualistiset istunnot kuuluivat elämään
Akseli Gallen-Kallelalle ja muille kultakauden taiteilijoille taide oli henkisen etsinnän väline, jolla tavoiteltiin korkeampaa tietoa. He kokivat kirkon edustaman kristinuskon vanhanaikaiseksi.
Vuonna 1899 Pekka Halonen sai valmiiksi häneltä tilatun alttaritaulun Mikkelin kirkkoon. Työ oli tuntunut väkinäiseltä, sillä aihe oli hänelle vastenmielinen: ristiinnaulitseminen. Hän vierasti siihen liittyvää opetusta synnistä ja sovituksesta. Hän myös vihasi väkivaltaa eikä kestänyt kärsimyksen tuomista esille.
– Halonen ei ymmärtänyt, miksi joku lyödään kiinni ristille ja miksi sitä kuvataan. Hänen maalaamansa Jeesus ristillä ei näytäkään kärsivältä, vaan tyyneltä ja lähes leijuvalta, sanoo taiteen- ja uskonnontutkija Nina Kokkinen.
Hän lisää, että Halosen mielestä Jeesuksen ristinkuolema ei ollut ollenkaan keskeistä kristinuskossa. Tärkein oli Vuorisaarna ja sen opetukset lähimmäisenrakkaudesta ja väkivallattomuudesta. Halonen oli aikansa lapsi, sillä Vuorisaarnan merkitystä korostettiin myös tolstoilaisuudessa ja teosofiassa, jotka olivat keskeisiä virtauksia 1800–1900-luvun vaihteen henkisyydessä.
Nina Kokkinen tutki toukokuussa tarkastetussa väitöskirjassaan Suomen kultakauden taiteen yhteyksiä tuon ajan vaihtoehtoiseen henkisyyteen. Teosofian ja tolstoilaisuuden lisäksi niitä olivat esimerkiksi spiritualismi ja parapsykologia.
Nämä taiteilijat olivat edelläkävijöitä tietynlaisessa yksilökeskeisessä henkisyydessä, josta nykyisin puhutaan paljon.
– Taiteen- ja uskonnontutkija Nina Kokkinen
Kokkinen valitsi tutkimukseensa kolme tunnettua taiteilijaa, jotka kaikki maalasivat myös uskonnollista taidetta julkisiin tiloihin. Akseli Gallen-Kallela ja Pekka Halonen tekivät seinämaalaukset Porissa sijaitsevaan Juséliuksen mausoleumiin, Halonen maalasi seitsemän alttaritaulua kirkkoihin eri puolille Suomea ja Hugo Simberg freskot Tampereelle silloiseen Johanneksenkirkkoon, nykyiseen Tuomiokirkkoon.
Kokkisen mukaan heidän kaikkien teokset poikkeavat perinteisestä kirkkotaiteesta. Kyse ei ole vain kuvallisen ilmaisun uudistamisesta, vaan niistä opeista ja hengellisistä suuntauksista, jotka vaikuttivat heidän taiteeseensa. He myös ottivat etäisyyttä siihen, mitä kirkko opetti.
– Vuosisadanvaihteen sivistyneistön parissa oli yleistä, että kirkon edustama kristinusko koettiin vanhanaikaiseksi, sillä se ei sopinut yhteen tieteellisen maailmankuvan kanssa. Siksi haettiin uudenlaista vaihtoehtoa, Kokkinen kertoo.
Henkisen etsinnän edelläkävijöitä
Taiteilijoiden suhde kirkkoon ja kristinuskoon vaihteli. Halonen koki olevansa oikea kristitty, mutta hän syytti kirkkoinstituutiota ja pappeja kristinuskon pilaamisesta. Hän piti kirkkoa ulkokultaisena ja suomi pappeja, joiden kuvasi lihovan läskipatojensa ääressä ja vähät välittävän vähäosaisista.
Pekka Halosen Madonna vuodelta 1902 muistuttaa tyyliltään henkivalokuvia, jotka sen syntyaikaan olivat muodissa. (Kuva Nina Koskinen / Hiekan taidemuseo)
Gallen-Kallela taas koki vahvasti kristinuskon ja tieteen yhteensovittamattomuuden. Hän ei silti ollut ateisti, vaan pikemminkin panteisti: hänelle Jumala oli jonkinlainen kaikkialla läsnäoleva maailmanhenki. Simberg puolestaan tunsi, ettei hän yrityksistään huolimatta usko.
– Nämä taiteilijat olivat oman aikansa etsijöitä ja edelläkävijöitä tietynlaisessa yksilökeskeisessä henkisyydessä, josta nykyisin puhutaan paljon. Heidän henkisyytensä irtautui instituutioista ja perinteisestä yhteisöllisyydestä. Heidän yhteisönsä oli jonkinlainen löyhä veljeskunta, Kokkinen sanoo.
Todellisuudessa on monta tasoa
Taide nostettiin lähes uskonnon asemaan. Se oli totuuden etsimisen väline, jonka avulla tavoiteltiin jonkinlaista korkeampaa tietoa. ”Taide on elämä, uskonto – kaikki”, Gallen-Kallela kirjoitti luonnoskirjaansa. Haloselle taide, tiede ja uskonto olivat ”yksi asia”. Simberg puolestaan kirjoitti tekevänsä itselleen uusia jumalia, joihin hän voi uskoa.
Mitään yhtä, yhtenäistä tai yhteistä, oppia näillä kolmella taiteilijalla ei ollut, mutta Kokkisen mukaan tietyt esoteerisen henkisyyden ajatukset toistuivat heidän teoksissaan ja käsityksissään.
– He ajattelivat, että on olemassa jonkinlainen alkulähde, joka rinnastui muun muassa taivaaseen ja kristinuskon Jumalaan. Ihmisissä on jumalallinen kipinä, sillä olemme kaikki maailmanhengestä tai jumalallisesta lähteestä kotoisin. Pikkuhiljaa olemme pudonneet erilaisten sfäärien läpi ja keränneet materiaa ympärillemme. Nykyisin elämme todellisuuden alimmassa kerroksessa, jossa meillä on keho ja kaikki vietit ja aistit. Päämääränä on nousta sfäärien läpi uudelleen jumalalliseen alkupisteeseen, Kokkinen tiivistää.
– He ajattelivat myös, että todellisuudessa on monta tasoa. Me näemme tämän todellisuuden, jossa elämme. Muita tasoja voi hahmottaa selvänäköisyyttä kehittämällä, jolloin voi nähdä esimerkiksi enkeleitä, piruja ja luonnonhenkiä ja kommunikoida kuolleiden kanssa.
Kalevala pyhänä kirjana
Kansalliseepos Kalevala oli tärkeä varsinkin Haloselle ja Gallen-Kallelalle. Se ei ollut vain runoutta, vaan he antoivat sille uskonnollisen merkityksen. Esimerkiksi Halosen mukaan Kalevala oli suomalaisten pyhä kirja.
Taiteilijat pitivät Kalevalaa suomalaisena muinaisuskona ja nostivat sen kristinuskon rinnalle. He ajattelivat, että molemmista on löydettävissä sama viisaustraditio, kun niitä lukee oikein.
Gallen-Kallela ja Halonen lukivat myös Raamattua, mutta he lukivat sitä toisin. Lukekaa itse, olivat opettaneet jo Martti Luther ja herätysliikkeet – ja toisaalta Leo Tolstoi sekä tiedemies ja mystikko Emanuel Swedenborg. Kehotus lukea ja ymmärtää itse tuli siis monelta suunnalta, vaikka se ei ehkä ollut kirkolle mieleen.
Akseli Gallen-Kallelan Kosmoksessa vuodelta 1902 pyörteilee kosminen energia. Maalaus on esityö Juséliuksen mausoleumin freskoa varten. (Kuva Mats Vuorenjuuri / Sigrid Juséliuksen säätiö)
Telepatiaa ja energiavirtauksia
Gallen-Kallelan Museossa Espoossa on esillä Nina Kokkisen tutkimukseen perustuva näyttely Sielun silmä. Se esittelee 1800-luvun lopun esoteeristen ja okkultististen liikkeiden vaikutusta suomalaiseen taiteeseen.
Taiteilijat olivat muiden aikalaistensa tavoin kiinnostuneita muun muassa spiritualismista, selvänäköisyydestä ja telepatiasta, ja monilla oli myös kokemuksia, joita voisi kutsua yliluonnollisiksi tai kummallisiksi. Esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela ja Pekka Halonen osallistuivat spiritualistisiin istuntoihin, Gallen-Kallelan vaimo sai etiäisiä ja Halonen kohtasi kuolleen veljensä ilman meedion apuakin.
Esoteerisuuden ja okkultismin visuaalinen kulttuuri vaikutti aikakauden taiteeseen. Varsinkin monissa Gallen-Kallelan maalauksissa väreilee ja aaltoilee kosminen energia. Taiteilijat kuvasivat itseään ja ystäviään näkijöinä, ja monet maalausten malleista näyttävät vaipuneen transsinkaltaiseen tilaan, olevan joko silmät suljettuina tai katsovan jonnekin tämän todellisuuden tuolle puolen.
Sielun silmä 8.9. asti Gallen-Kallelan museossa, Gallen-Kallelantie 27, Espoo.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Henkioppaita, valoa ja kulkijoita – moni nimekäs suomalaistaiteilija haki vaikutteita okkultismista ja esoteriasta
Hyvä elämä1800- ja 1900-lukujen vaihteessa esoteria oli länsimaissa muoti-ilmiö. Akseli Gallen-Kallelan, Hugo Simbergin ja vähemmän tunnettujen kultakauden taiteilijoiden teoksiin voi tutustua nyt Villa Gyllenbergin näyttelyssä Helsingissä.
