null Harras hetki: Laulaja Tuukka Haapaniemen täydellisessä hiljentymisessä soisi sello

Tuukka Haapaniemi kuuntelee musiikkia yleensä muualla kuin kotona.

Tuukka Haapaniemi kuuntelee musiikkia yleensä muualla kuin kotona.

Hengellisyys

Harras hetki: Laulaja Tuukka Haapaniemen täydellisessä hiljentymisessä soisi sello

Club for Five -yhtyeen basso ammentaa hyvän olonsa luonnosta ja musiikista.

Hiljentyminen on Tuukka Haapaniemelle mielen ja kehon yhteinen hetki. Kun mieli ja keho ovat samalla aaltopituudella ja haluavat samaa asiaa, avautuu väylä rauhoittumiselle. Laulajana hän on oppinut sen hengityksen kautta.

Haapaniemellä ei ole tapana ajaa itseään niin piippuun, että hänen olisi pakko rauhoittua. Vaikka hän tekee paljon kaikkea, hän osaa tulla sieltä kaiken keskeltä latautumaan, ja sitten taas jatketaan. Hän pystyy tyhjentämään mielensä nopeasti. Tätä hän kutsuu mikrohiljentymiseksi.

Täydellinen kokemus hiljentymisestä menisi Tuukka Haapaniemen mielikuvissa näin. Hän istuisi jossain päin Saksaa vanhassa katedraalissa. Alttarin edessä sellisti soittaisi J. S. Bachin soolosellosarjaa. Haapaniemi kuuntelisi. Ei kuuluisi muuta kuin sellon ääni.

Todellisuudessa Haapaniemi menee puistoon halutessaan rauhoittua. Hän laittaa kuulokkeet päähän ja istahtaa puiston penkille tai kävelee puiden lomassa.

Kuulokkeissa soi Arvo Pärtin Fratres, mieluiten jousiorkesteriversiona. Se kestää kymmenisen minuuttia. Musiikki lähtee hiljaisesti ja etenee pikkuhiljaa. Jossain vaiheessa musiikki alkaa soida lujempaa, kunnes se taas pitkän ajan kuluessa häipyy pois.

Nykyään Haapaniemi ei juurikaan kuuntele musiikkia kotona. Hän ei laita edes radiota päälle.

Vaikka hän olisi ollut mukana minkälaisessa touhotuksessa tahansa, tämän teoksen alku pakottaa hänet rauhoittumaan.

Haapaniemi on melkein varma siitä, että hän on itse soittanut Fratresin nuorena. Hän soitti alttoviulua musiikkiopiston kamariorkesterissa. Siitä ajasta hänelle on jäänyt hyvän olon tunne: hyvällä porukalla soitettiin hyvää musiikkia.

Vanhassa valokuvassa Tuukka Haapaniemi istuu puolitoistavuotiaana lattialla ja kuuntelee isoilla valkoisilla kuulokkeilla musiikkia, todennäköisesti isänsä bändiä.

Lapsuuden perheessä musiikki oli läsnä. Kaikki perheenjäsenet musisoivat.

Nykyään Haapaniemi ei juurikaan kuuntele musiikkia kotona. Hän ei laita edes radiota päälle. Tai jos hän kuuntelee musiikkia, se liittyy työhön: hän hakee inspiraatiota.

Kotona Haapaniemi nauttii hiljaisuudesta, jossa kuuluu luonnon ääniä ja jääkaapin tasaista hurinaa. 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.