null Hautausmaapappi Kai Sadinmaa: ”Weekend Festivalissa homma kusi vähän liian kirjaimellisesti”

Hautausmaapappi Kai Sadinmaan mielestä ihmiset voisivat viettää enemmänkin aikaa hautausmailla, kunhan vainajien muistoa kunnioitetaan asianmukaisesti.

Hautausmaapappi Kai Sadinmaan mielestä ihmiset voisivat viettää enemmänkin aikaa hautausmailla, kunhan vainajien muistoa kunnioitetaan asianmukaisesti.

Ajankohtaista

Hautausmaapappi Kai Sadinmaa: ”Weekend Festivalissa homma kusi vähän liian kirjaimellisesti”

Räväköistä kannanotoistaan tunnettu pappi Sadinmaa toteaa, että hautausmailla voisi enemmänkin järjestää piknikkejä, kunhan hautarauhaa ei rikota.

Viime viikonvaihteessa pidettiin Hietaniemen uimarannalla elektroniseen tanssimusiikkiin erikoistunut Weekend Festival. Tapahtuma houkutteli viereiselle hautausmaalle nuorisoa, joka ei ollut maksanut festivaalin sisäänpääsymaksua.

Osa nuorista oli virtsannut ja heitellyt tyhjiä oluttölkkejä hautausmaalle. Luterilaisen ja juutalaisen hautausmaan välissä on muuri, joka oli sortunut kahdesta kohtaa. Tuoreen arvion mukaan muurin korjaamisen hinta voi olla jopa 150 000 euroa.

Malmin hautausmaalla kesällä pappina työskennellyt Kai Sadinmaa kertoo Kirkko ja kaupungille, miten hautausmaalla kannattaisi käyttäytyä. Weekend Festivalin osalta hän kertoo kuitenkin olevansa pelkkien lehtitietojen varassa.

– Uutisten perusteella festivaalin yhteydessä homma kusi vähän liian kirjaimellisesti, Sadinmaa sanoo.

Viini ja kaljakin ovat OK

Hautausmailla on Sadinmaan mielestä käyttäydyttävä vainajia kunnioittavasti niin, ettei hautarauhaa rikota. On kuitenkin osittain maku- ja kulttuurinen kysymys, millaista käytöstä pidetään sopivana.

– Malmin hautausmaa on hyvin suosittu lenkkeily- ja koirien ulkoiluttamispaikka. Sehän on monelle läpikulkureitti, Sadinmaa sanoo.

Hän on itse kuitenkin valmis menemään vielä pidemmälle.

– Hautausmaa sopisi erinomaisesti vaikkapa piknikkipaikaksi. Ainakin Malmilla on hyvin kaunis piknikkiympäristö puustoineen, hän toteaa.

Ja jos on pissahätä, niin ainakin Malmilla on ihan sitä varten vessat.

– pastori Kai Sadinmaa

Sadinmaa muistuttaa, että messussa seurakunta kokoontuu viettämään ehtoollista. Vanhassa kristillisen kirkon ehtoollissymboliikassa näkyvä alttarikaide symboloi maanpäällistä eli ”taistelevaa seurakuntaa”, ja sitä koko ympyräksi täydentävä näkymätön osa taas symboloi taivaallista eli ”jo voittanutta seurakuntaa”.

– Hautausmaallahan vainajat ovat läsnä samantapaisesti. Sehän on oivallinen paikka kokoontua nauttimaan eväitä ja kenties vähän olutta ja viiniäkin, Sadinmaa sanoo.

Eli ei haittaisi, jos jokin hippien piknikkiporukka kokoontuisi hautausmaalle rämpyttämään kitaralla Procol Harumia?

– No herrajumala, minkä takia ei voisi? Procol Harumhan kuulostaisi hautausmaalla komealta. Varmaan se aiheuttaisi vähän hämmennystä, mutta mikäpä ei aiheuttaisi, Sadinmaa sanoo.

On silti tärkeää, ettei örvelletä.

– Aina pitää muistaa tilannetaju. Jos sattuu, että hautausmaalla on hautajaissaattue, ei siinä silloin voi aiheuttaa häiriöitä. Ja jos on pissahätä, niin ainakin Malmilla on ihan sitä varten vessat.

Matti Pellonpään muistoa kunnioittaen

Sadinmaa arvostelee suomalaista yhteiskuntaa siitä, että kuolemasta on tullut tabu. Toisenlainen, arkisempi suhtautuminen hautausmaihin voisi Sadinmaan mielestä muuttaa asenteita niin, että kuolemasta tulisi luonnollisempia asia.

– Venäjän ortodokseilla ainakin ennen vanhaan oli tapana kantaa vainajan kuolinpäivänä haudalle pöytä, jonka päälle levitettiin valkoinen liina. Siinä nautittiin sitten juhlava ateria, Sadinmaa kertoo.

– Malmin hautausmaallakin on tapana, että edesmenneen näyttelijän Matti Pellonpään (1951–1995) kuolinpäivänä hänen tietty lähipiirinsä käy haudalla nauttimassa pullollisen Koskenkorvaa. Tänäkin vuonna haudalle oli heinäkuussa ilmestynyt tyhjä pullo, johon oli jätetty auringonkukka, Sadinmaa sanoo.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.