null Helluntaikirkko pitää koronarokotusten vastustamista Raamattuun vetoamalla vastuuttomana ja vaarallisena

Koronarokotteita on vastustettu myös uskonnollisin perustein.

Koronarokotteita on vastustettu myös uskonnollisin perustein.

Helluntaikirkko pitää koronarokotusten vastustamista Raamattuun vetoamalla vastuuttomana ja vaarallisena

Suomen Helluntaikirkon mukaan lääketieteen saavutuksista on syytä kiittää Jumalaa, ja toimia terveysviranomaisten ohjeiden mukaan.

Helluntaikirkko julkaisi joulun alla tiukan kannanoton, joka liittyy rokotevastaisuuteen. Kannanotto uutisoitiin eilen helluntailaisten Ristin Voitto -lehdessä.

Kannanotossa korostetaan, että koronapandemia aiheuttaa monille inhimillistä kärsimystä ja myös pelkoa. Helluntaiseurakunnissa on pidetty kiinni viranomaisten määräyksistä ja suosituksista, joilla pyritään rajoittamaan taudin leviämistä.

Helluntaikirkon mukaan toivoa ovat herättäneet uudet koronarokotteet. Näitä on kuitenkin vastustettu muun muassa uskonnollisin perustein. Helluntaikirkko pitää tällaisia puheita ja toimintaa vastuuttomana ja vaarallisena.

”Koronarokotetta vastaan on kuultu myös kriittisiä ääniä, ja rokottamisvastaisuutta on perusteltu jopa Raamatun teksteillä. On kuitenkin hyvin vastuutonta ja vaarallista väittää, että koronarokotteen ottaminen olisi Raamatun opetuksen vastaista tai osa sielunvihollisen suurta eksytystä”, kannanotossa todetaan.

Kirkko kehottaa helluntaiseurakuntia rajoittamaan toimintaansa viranomaisten suositusten mukaan.

Helluntaikirkon mukaan lääketieteen saavutuksista on päinvastoin nyt syytä kiittää Jumalaa, ja toimia tässäkin terveysviranomaisten ohjeiden mukaan. Kirkko kehottaakin helluntaiseurakuntia rajoittamaan toimintaansa viranomaisten suositusten mukaan, jotta viruksen leviämistä estettäisiin. Näin olisi syytä tehdä, vaikka kaikki määräykset eivät suoraan rajoittaisi uskonnollisten yhdyskuntien jumalanpalveluksia.

Evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Tapio Luoma otti Kirkko ja kaupungin haastattelussa 10.12. 2020 niin ikään kantaa rokotevastaisuuteen. Luoma suhtautui kielteisesti siihen, että koronarokotetta vastustetaan vetoamalla kristinuskoon tai Raamattuun.

– Jumala on antanut ihmiselle järjen ja ymmärryksen ja velvollisuuden käyttää niitä elämän hyväksi. Niiden hedelmiin kuuluu myös nykyaikainen lääketiede. Sen saavutukset ovat meille kallisarvoinen lahja, Luoma sanoi.

Hänen mukaansa kristilliseen lähimmäisenrakkauteen on aina kuulunut huolen kantaminen lähimmäisen terveydestä. Keskiajalla se ilmeni sairaaloiden perustamisena, juuri tänään rokotteen ottamisena.

Suomen Helluntaikirkko on uskonnollinen yhdyskunta, joka muodostuu helluntailiikkeen seurakunnista. Helluntailiike painottaa henkilökohtaista kristillistä vakaumusta sekä karismaattisuutta eli Pyhän Hengen toimintaa. Jäsenseurakuntia on nyt yhteensä 82. Läheskään kaikki helluntaiseurakunnat ja helluntailaiset eivät kuulu helluntaikirkkoon. Kastettuja helluntaiseurakuntien jäseniä on Suomessa runsaat 45 000.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi