null Helsingin seurakuntayhtymän virkanimityksiin on liitetty lainvastaisia muutoksenhakukieltoja – virheestä ilmoitetaan valitsematta jääneille

Ajankohtaista

Helsingin seurakuntayhtymän virkanimityksiin on liitetty lainvastaisia muutoksenhakukieltoja – virheestä ilmoitetaan valitsematta jääneille

Seurakuntayhtymä palauttaa muutoksenhakumahdollisuuden viiteen tänä vuonna tehtyyn virkanimitykseen.

Helsingin seurakuntayhtymässä on talven ja kevään aikana tehty viisi virkanimitystä, joihin on liitetty lainvastainen muutoksenhakukielto. Kyseiset virat ovat seurakuntayhtymän kiinteistöosaston hankepäällikön virka, diakonian yhteisöpapin virka, kaksi erityisdiakonian suntion virkaa ja ruotsinkielisen oppilaitospapin virka. Nimityspäätökset on tehty lokakuun 2019 ja kesäkuun 2020 välillä.

Kunkin nimityspäätöksen lopussa ilmoitetaan, että päätöstä koskee muutoksenhakukielto. Valitsematta jääneet viranhakijat eivät siis ole voineet valittaa päätöksestä.

Kiinteistöosaston hankepäällikön virkaa haki yhdeksän henkilöä, diakonian yhteisöpapin virkaa 39 henkilöä, ensimmäistä erityisdiakonian suntion virkaa yksi henkilö, toista erityisdiakonian suntion virkaa ainakin kaksi henkilöä ja ruotsinkielisen oppilaitospapin virkaa kuusi henkilöä.

Muutoksenhakukielto pitää lain mukaan aina perustella. Seurakuntayhtymä perustelee mainituissa päätöksissä kieltoa sillä, että kyse on työntekijän valitsemisesta työsuhteeseen.

Valitsematta jääneet viranhakijat eivät siis ole voineet valittaa päätöksestä.

Jos kyse tosiaan olisi työsuhteista, perustelu olisi pätevä, toteaa Kirkon alat ry:n lakimies Pekka Pietinen. Kyseisissä tapauksissa ei kuitenkaan ole kyse työ- vaan virkasuhteesta.

– Virkasuhteisen rekrytoinnin osalta kyseinen muutoksenhakukielto ei ole lainmukainen, koska kyse ei ole työsopimuslain soveltamisalaan kuuluvista päätöksistä. Virkasuhteissa sovelletaan kirkkolakia ja hallintolakia, Pietinen sanoo.

Virkanimityksistä neljä on tehnyt Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen seurakuntatyön johtaja Stefan Forsén ja yhden kiinteistöjohtaja Kai Heinonen.

Forsénia loman aikana sijaistava kasvatuksen ja seurakuntapalvelun päällikkö Mikko Mäkelä sanoo, että rekrytoijille on tapahtunut inhimillinen virhe, joka korjataan.

– Muutoksenhaun olisi pitänyt olla mahdollista, sillä virkojen täyttöpäätöksissä ei voi olla muutoksenhakukieltoa, Mäkelä sanoo.

Mäkelä kertoo, että valitsematta jääneille viranhakijoille palautetaan lainmukainen muutoksenhakuaika. Jokaiselle hakijalle, joka on saanut virheellisen muutoksenhakukiellon, lähetetään henkilökohtaisesti lainmukainen muutoksenhakuohje.

Vuoden 2019 alusta alkaen Helsingin seurakuntayhtymässä on tehty yhteensä 11 virkanimitystä, joista kuuteen ei ollut liitetty muutoksenhakukieltoa.

17.7.2020 kello 10.45: Juttuun on lisätty tieto toisesta erityisdiakonian suntion virasta, johon oli liitetty laiton muutoksenhakukielto. Vuoden 2019 alusta alkaen Helsingin seurakuntayhtymässä on täten tehty 11 virkanimitystä, joista viidessä oli laiton muutoksenhakukielto.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.