null Helsingin tuomiokirkon vierailijamaksusta päätetään vuoden päästä – ”Kirkko on ennen kaikkea kirkko”

Tuomiokirkko on yksi Helsingin suosituimmista nähtävyyksistä.

Tuomiokirkko on yksi Helsingin suosituimmista nähtävyyksistä.

Ajankohtaista

Helsingin tuomiokirkon vierailijamaksusta päätetään vuoden päästä – ”Kirkko on ennen kaikkea kirkko”

Tuomiorovasti Marja Heltelän mielestä rahat turistien palvelemiseen on hyvä kerätä turisteilta.

Helsingin tuomiokirkon mahdollinen pääsymaksu kipusi otsikoihin viime perjantaina, kun Ilta-Sanomat kertoi siitä. Maksusta ei ole vielä päätöstä, mutta tässä vaiheessa kirkkoon haetaan turistityön kehittäjää, sanoo tuomiorovasti Marja Heltelä.

– Maksusta, josta käytän mieluummin nimitystä vierailijamaksu, päätetään vasta ensi vuoden syksyllä Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvostossa. Sitä ennen matkassa on monta mutkaa, eikä maksu ole lainkaan varma. Maksu koskisi vain turisteja, ei seurakunnan toimintaan osallistuvia, Heltelä sanoo.

Heltelän mukaan uutinen lähti liikkeelle perjantaina julkaistusta turistityön kehittäjän työpaikkailmoituksesta. Yksi kehittäjän tehtävistä on miettiä mahdollista maksua. Sitä ennen kirkon turisteille tarjottavia palveluja pitää parantaa. Lisäksi on selvitettävä, miten turistien kohtaaminen sovitetaan kirkon varsinaiseen käyttötarkoitukseen.

– Kirkko on ennen kaikkea kirkko. Siellä järjestetään jumalanpalveluksia ja muita hengellisiä tilaisuuksia, ja ihmisillä on mahdollisuus hiljentymiseen. Keski-Euroopan kirkoissa hiljentymisen rauha turvataan sivualttareilla tai vastaavilla eristetyillä tiloilla. Tuomiokirkossa eri asioiden yhteensovittamista pitää miettiä, tuumii Heltelä.

Moni asia vaatii arkkitehtuurin huomioimista ja esimerkiksi yhteistyötä Museoviraston kanssa.

– Marja Heltelä

Turisteja käy puoli miljoonaa vuodessa

Ulkomaisia turisteja tai kotimaisia vierailijoita tuomiokirkossa käy nykyisin puoli miljoonaa vuodessa. Tällä hetkellä heitä palvelevat vapaaehtoiset seurakuntalaiset.

Jos turistien kohtaamista halutaan kehittää, tarvitaan ammattioppaita. Jos palvelut ovat kunnossa, turistit ovat Heltelän mukaan halukkaita maksamaan niistä pienen maksun.

– Yksi kysymys on vessat: riittävätkö omat sisävessamme tai sopisiko jonnekin wc-kontti, kuten Temppeliaukion kirkolle on tulossa. Moni asia vaatii arkkitehtuurin huomioimista ja esimerkiksi yhteistyötä Museoviraston kanssa.

Jos turistityöhön avautuu uusia mahdollisuuksia, yksivuotiseksi suunniteltu kehittäjän toimi voi jatkua toisen vuoden.

Haussa myös palvelupäällikkö

Tuomiokirkkoseurakunta hakee 11.11. mennessä myös uutta vakituista palvelupäällikköä, kun nykyinen palvelupäällikkö siirtyy toisiin töihin.

– Meillä on käynyt turisteja aina. Viimeisten kahdeksan vuoden ajan toiminnassa on ollut Cathedral Shop, josta palvelupäällikkö vastaa, Heltelä kertoo.

Palvelupäällikön tehtävänä on koordinoida, kehittää ja toteuttaa turistityötä Helsingin tuomiokirkossa ja Suomenlinnan kirkossa. Palvelupäällikkö toimii turistityön kausityöntekijöiden lähiesimiehenä.

Palvelupäällikön tehtävään kuuluu myös esimerkiksi vapaaehtoisten rekrytointi ja koulutus sekä Tuomiokirkon kryptan näyttelytilan koordinointi.

Heltelä korostaa, että seurakuntalaiset maksavat kirkollisveroa muun muassa lapsi- ja nuorisotyötä ja diakoniaa varten. Turistien palveluun rahat on hyvä kerätä turisteilta.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.