null Helsingissä voi nyt varata sähköisesti hautaan siunaamisen, Vantaalla kasteen

Ajankohtaista

Helsingissä voi nyt varata sähköisesti hautaan siunaamisen, Vantaalla kasteen

Sähköinen ajanvaraus ei poista henkilökohtaista palvelua. Ajan voi edelleen varata myös puhelimitse tai seurakunnassa.

Sekä Helsingin että Vantaan seurakunnat laajentavat sähköisiä palvelujaan. Helsingissä on nyt mahdollista varata hautaan siunaaminen ja muistotilaisuus verkossa. Töölön seurakunnan liityttyä palveluun mukana ovat kaikki Helsingin 20 seurakuntaa.

Sähköinen siunausajanvaraus on omaisella tarkoitettu vaihtoehtoinen mahdollisuus varata tila, pappi ja kanttori. Varaaminen netissä vaatii vahvaa tunnistautumista eli kirjautumista järjestelmään Suomi.fi -tunnuksilla.

Varauksen voi edelleen hoitaa myös ottamalla yhteyttä seurakuntayhtymän hautapalveluihin tai omaan seurakuntaan puhelimitse tai menemällä kirkkoherranvirastoon.

Omaiselle voidaan tarjota aiempaa laajemmin kaikkia Helsingin seurakuntien eri tilavaihtoehtoja eli kappeleita, kirkkoja ja muistotilaisuustiloja. Pappi valitaan useimmiten toimitusvuorossa vapaana olevista vainajan asuinalueen seurakunnan papeista.

Hautapalveluiden nettisivuilta löytyy myös chat-palvelu, josta voi pyytää apua. Sivuille on tuotettu lisäksi uutta hautajaisia koskevaa materiaalia.

Vantaalla pyritään vielä tämän vuoden aikana ottamaan käyttöön sähköinen vihkiajan varaus ja hautaan siunaamisen varaus. Tällä viikolla Vantaalla kokeilukäytössä ollut kastetilaisuuden juhlapaikan ja papin varaus netissä laajeni kaikkiin Vantaan suomenkielisiin seurakuntiin. Ruotsinkielinen seurakunta liittyy mukaan myöhemmin lokakuun aikana.

Vantaalla pyritään vielä tämän vuoden aikana ottamaan käyttöön sähköinen vihkiajan varaus.

Korson, Tikkurilan ja Vantaankosken seurakuntien jäsenet ovat voineet käyttää sähköistä kastevarauspalvelua kesäkuusta 2018 lähtien. Näissä kolmessa seurakunnissa noin 20 prosenttia kastevarauksista tehdään jo tällä hetkellä sähköisen ajanvarauksen kautta.

Verkon kautta kasteeseen voi varata koko toimituksen eli papin ja seurakunnan tilan. Myös kastekahveja varten voi varata tilan. Palvelun kautta voi tehdä ajanvarauksen myös silloin, jos kastamaan tulee oma tuttu pappi tai jos kaste järjestetään kotona.

Kastevarauksen tekeminen verkossa edellyttää vahvaa suomi.fi-tunnistautumista eli se tapahtuu esimerkiksi pankkitunnuksia käyttäen. Sähköisesti ajan voi varata vain Vantaan seurakuntien jäsen.

– Sähköinen varaaminen laajentaa palveluvalikoimaamme, mutta edelleen kasteen voi aina varata myös puhelimitse tai asioimalla seurakunnan kirkkoherranvirastossa, kertoo Vantaan seurakuntien asiakaspalveluhanketta luotsaava Vantaankosken seurakunnan kirkkoherra Hannu Pöntinen.

Nettivaraus mahdollistaa kasteajan varaamisen silloin, kun se omaan aikatauluun sopii. Netin kautta on mahdollista miettiä itse helpommin juhlapäivän ajankohtaa ja tutustua erilaisiin juhlatiloihin.

– Vantaan seurakunnissa pidämme tärkeänä sähköisten palveluiden kehittämistä, koska suuri osa ihmisistä kokee verkossa asioinnin itselleen luontevimmaksi tavaksi, Pöntinen sanoo.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.