Helsingin seurakuntien verkkopappi Markus Kartano uskoo, että papin tehtävä on välittää Jumalan rakkautta.
Helsinkiläinen Markus Kartano on mies, joka opetti kirkkoa striimaamaan, ja siksi hänet valittiin Vuoden papiksi
Markus Kartanosta olisi voinut tulla vaikka it-alan insinööri, mutta eksistentiaalinen maailmantuska ja hyvät kokemukset seurakuntanuorista veivät hänet papin tielle.
Torstaina maaliskuun 12. päivänä kello 14 hallitus pukeutui mustaan ja ilmoitti tiedotustilaisuudessa, että koronavirusepidemian vuoksi Suomessa astuu voimaan poikkeustila.
Samana iltana koko Suomi hamstrasi marketit tyhjäksi vessapaperia ja käsidesiä.
Helsingin seurakuntien verkkopappi Markus Kartano oli äänittämässä podcastia. Hänen työssään poikkeustila oli jo astunut voimaan viikkoja aiemmin.
– Tilannehan oli ollut jo päällä. Oli hyvin tiedossa, että rajoituksia on tulossa, ja tiedettiin, että kirkkojenkin suhteen tosi paljon tulee muuttumaan, Kartano sanoo.
Avainsana oli striimaaminen eli suoratoisto, mutta ongelmana oli, että kirkossa harva tuntui tietävän, miten sellainen toteutetaan käytännössä.
Sen käyttömuisti oli viisi kilotavua eli vähän enemmän kuin yhden emojin koko nykyään.
Koko kevään ajan Kartano painoi pitkää päivää. Hän neuvoi seurakuntia kädestä pitäen, mitä kalustohankintoja vähintäänkin pitää tehdä, jotta pappien aamenet saadaan näkymään ja kuulumaan netissä reaaliaikaisesti.
– Erityisesti pääsiäisaika oli kiireistä, koska kaikki tapahtumat oli peruttu ja siirretty nettiin. Seurakunnat myös halusivat hyvin nopealla aikataululla videoita, jotka usein piti kuvata ja leikata saman päivän aikana, Kartano sanoo.
Kollegat tajusivat, että ilman Kartanon apua kirkko ei olisi saanut etäyhteyttä seurakuntalaisiin. Kun pappien ammattiliitossa Pappisliitossa piti äänestää Vuoden pappia, Kartano sai tänä vuonna eniten ääniä. Se tuntuu ihan hyvältä, mutta häntä itseään koskeva lehtijuttu ei.
– En ole tällaisista henkilöjutuista hirveän innostunut.
Helsingin seurakuntien verkkopappi Markus Kartanosta tuli viime keväänä kirkon puolivirallinen striimauskouluttaja, joka väsymättä neuvoi pulassa olevia seurakuntia muun muassa oikeanlaisen kaluston hankinnassa.
Kun perheeseen ostettiin Commodore VIC-20
Markus Kartano, 49, syntyi ja vietti lapsuutensa Padasjoella Päijät-Hämeessä. Se on piskuinen maa- ja metsätaloudesta elävä kesämökkikunta. Padasjoen kunnanvaakunaa koristavat kekseliäästi pata ja joki.
– Ei siellä ihan kauheasti ollut virikkeitä nuorille, Kartano toteaa.
Isä oli koneenkorjaaja, ja ennen siirtymistään hoitoalalle äiti oli töissä pankissa. Kun Kartano oli varhaisteini, perheeseen hankittiin Commodore VIC-20 -kotitietokone. Sen käyttömuisti oli viisi kilotavua eli vähän enemmän kuin yhden emojin koko nykyään.
Minusta tuli pappi, koska halusin tehdä saman kokemuksen mahdolliseksi myös muille.
– Padasjoella ei saanut mistään tietokonepelejä, koska kavereillakaan ei ollut tietokonetta. Niinpä ohjelmoin pelejä itse MikroBitti-lehden ohjeista, Kartano sanoo.
Siten hänestä tuli nörtti, mutta ei mikä tahansa sellainen vaan eksistentiaalista maailmantuskaa poteva nörtti. Seurakuntanuoruuden kautta tuo tuska johti papinkouluun.
– Koin nuorena, että kristinuskolla on tarjottavanaan jotain sellaista sanomaa ja yhteisöllisyyttä, joka toi lohtua. Seurakunnassa nuoria kuunneltiin, ja ilmapiiri oli hyväksyvä. Minusta tuli pappi, koska halusin tehdä saman kokemuksen mahdolliseksi myös muille.
Kun Markus Kartano 1980-luvulla kiinnostui tietotekniikasta, kotitietokoneessa oli käyttömuistia vain muutama kilotavu.
”Usein koen riittämättömyyttä”
Jos Kartano olisi valinnut uransa toisin, hän rakentaisi tai korjailisi nyt sähkökojeita.
– Siihen on jo pienenä tottunut, että minkä yksi ihminen on tehnyt, sen toinen ihminen voi korjata. Toisaalta ei minua haittaisi lähteä vaikkapa merelle tekemään jotain merenkulkuun liittyvää, Kartano sanoo.
Eksistentiaalinen maailmantuska kuitenkin aikoinaan ajoi teologisen tiedekunnan pääsykokeisiin. Kartano oli kolmekymppinen, kun hänet vihittiin papiksi vuonna 2001.
– Koen, että pappi on ihmisen rinnalla kulkija ja välittämässä jotain Jumalan rakkaudesta ja sanomasta ihmisille. Näin minä sen yksinkertaisesti sanottuna näen. Eihän me siinä aina onnistuta mutta kuitenkin yritetään.
– Usein koen siinä riittämättömyyttä, ja ihmisen elämä tuntuu varsin usein vaikealta ja monimutkaiselta. Onko täällä kenenkään elämä lopulta kovin helppoa ja vailla huolia ja kärsimystä?
Koronavuosi jää historialliseksi. Tulevaisuus on epävarmaa – jo nyt valtava määrä ihmisiä on koronan vuoksi joutunut työttömäksi, pahoinvointi lisääntyy ja lastensuojelu ruuhkautuu. Mikä vuoden papin mielestä on kirkon ydinsanoma tällaisessa maailmanajassa?
– Tässä tilanteessa se sanoma kiteytyy lähimmäisenrakkauteen. Tarvitsemme solidaarisuutta, jottei yhteiskunta kylmenisi asenteeseen, että jokainen pärjätköön omillaan.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Pappi Arto Vallivirta tekee vartin pituista verkkokirkkoa nuorille aikuisille
Ajankohtaista Hengellisyys
