– Usein uskonnolliset johtajat lähtevät ajatuksesta, että kunhan vain heidän auktoriteettinsa tunnustetaan ja vanhat reseptit otetaan käyttöön, niin sitten saavutetaan rauha, sanoo Pekka Haavisto.
Herättäjäjuhlilla puhuva Pekka Haavisto: "Tuntemieni körttien mielestä olisi liian itseriittoista kuvitella, että Jumala puuttuu elämässämme joka asiaan"
Kansanedustaja muistelee puolueensa alkuaikoja, jolloin "monien mielestä sen piti olla paitsi poliittinen puolue myös hengellinen tai henkinen liike".
Tampereella järjestettävillä herättäjäjuhlilla on 7.7. puhujana vihreiden kansanedustaja, Euroopan rauhaninstituutin puheenjohtaja Pekka Haavisto.
Herättäjäjuhlat on herännäisyyden eli körttiläisyyden hengellinen kesätapahtuma. Haavisto on näissä hommissa ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, mutta körttiliike on päässyt puraisemaan häntä oman kaveripiirin kautta.
– Niitä körttejä, jotka tunnen, yhdistää terve vaatimattomuus. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin körttiläisyydessä ihminen ei voi itse vaikuttaa Jumalan armoon. Niinpä syy tehdä hyviä tekoja on jokin muu kuin oman taivaspaikan tavoittelu, Haavisto sanoo.
Hänen mukaansa tämä on kiinnostava filosofinen lähtökohta, koska se tuo kokonaan uuden perspektiivin maalliseen kilvoitteluun ja tekee Haaviston mielestä kristitystä korkean tason moraalisen toimijan.
– Tuntemieni körttien mielestä olisi liian itseriittoista kuvitella, että Jumala puuttuu elämässämme joka asiaan. Maallisissa asioissa ihmisen vastuu on hyvin suuri. Sosiaalisen vastuun kantaminen yksinkertaisesti kuuluu ihmisen osaan, ja tämä on minusta hyvin solidaarinen ajattelutapa, Haavisto sanoo.
Uskonnollisten johtajien reseptit on päivitettävä
Herättäjäjuhlien ohjelma koostuu perinteisesti lukuisista Siionin virsi -seuroista, joissa puhujina on körttihenkisiä maallikoita, pappeja sekä usein myös liikkeeseen sitoutumattomia julkkiksia. Tampereella aattoseuroissa perjantaina puhuu SAK:n entinen puheenjohtaja, Tampereen pormestari Lauri Lyly.
Juhlien oheisohjelma alkaa tänä vuonna jo perjantaina 6. heinäkuuta varhain iltapäivällä Tampereen yliopistolla. Silloin järjestetään Tie sovintoon: Tampere 1918 ja 2018 -seminaari, jossa keskustelijoina on Suomen sisällissotaa tutkineita ammattihistorioitsijoita, kuten Mervi Kaarninen ja Ilkka Huhta.
Naisten osallistuminen rauhanprosessiin ei ole kovin yleistä silloin, kun konflikteissa uskonto ja heimoristiriidat ovat keskeisessä osassa.
Rauhan ja sovinnon teema on lähellä myös Pekka Haavistoa, jonka uraan mahtuu useita YK-tason kriisinhallintatehtäviä. Mitä plussia ja miinuksia poliitikko ja Siionin virsi -seurojen puhuja Haavisto sitten näkee uskonnon ja politiikan suhteessa?
– Nykyään on lähes muotia, että rauhanvälitystyössä käytetään paljon uskonnollisten ryhmien asiantuntemusta. Erityisesti uskontojen välisen dialogin merkitys on kasvanut vaikkapa Nigerian kaltaisissa maissa, joissa kristityt ja muslimit ovat osana konfliktia, Haavisto sanoo.
Lisäksi Haaviston mukaan esimerkiksi Libyassa, Somaliassa ja Syyriassa radikaalit islamistijärjestöt ovat nousseet konfliktin osapuoliksi, jolloin neuvottelupöytiin on pitänyt kutsua uskonnollisia johtajia.
– Ne ovat hyvin kiinnostavia kohtaamisia. Usein uskonnolliset johtajat lähtevät ajatuksesta, että kunhan vain heidän auktoriteettinsa tunnustetaan ja vanhat reseptit otetaan käyttöön, niin sitten saavutetaan rauha, Haavisto sanoo.
Ongelma vain on siinä, että usein näihin vanhoihin resepteihin ei Haaviston mukaan kuulu tasa-arvo tai naisten voimaannuttaminen.
– Silloin rauhanvälittäjänkin täytyy sanoa, että tässä tarvitaan uskonnollisten johtajien suvaitsevuusopetuksen lisäksi myös uusia elementtejä. Nämä tilanteet voivat olla jännitteisiä, Haavisto sanoo.
– Tässähän plussat ja miinukset ovat samassa paketissa, koska kyllä uskonnollisilla johtajilla on suuri merkitys rauhan saavuttamisessa, mutta toisaalta heidän joskus kyllä pitäisi päivittää näkemyksensä esimerkiksi tasa-arvosta. Naisten osallistuminen rauhanprosessiin ei ole kovin yleistä silloin, kun konflikteissa uskonto ja heimoristiriidat ovat keskeisessä osassa, Haavisto sanoo.
"Varmaan jollain aina kulmakarvat nousevat"
Vihreiden keskuudessa näkemykset uskonnon ja kirkon roolista jakautuvat.
– Kun vihreää puoluetta synnytettiin 1980-luvulla, mukana oli paljon ihmisiä, joiden mielestä sen piti olla paitsi poliittinen puolue myös hengellinen tai henkinen liike. Kysymys oli niin vahvasti arvoista, että mentiin syvälle kysymykseen ihmisestä ja koettiin, että ihmisen ja hänen elämäntapansa pitää muuttua, Haavisto kertoo.
– Tämä alku toi tietyn painolastin, ja eräänlainen ajatus- ja elämäntapapoliisin tunnelma tuli mukaan osaksi poliittista toimintaa.
Haaviston mukaan vihreiden alkuaikojen henkisyysvaatimus kuitenkin loiveni, kun puolueen jäseniksi tulivat ensimmäiset mormonit ja muslimit.
– Silloin huokasin helpotuksesta, että puolueeseen mahtuu niin monenlaisia ihmisiä. He saavat oman hengellisen ja henkisen voimansa itse haluamallaan tavalla, eikä ketään nosteta tikunnokkaan siitä, onko uskonnollinen vai uskonnoton, Haavisto sanoo.
Hän kertoo olleensa joskus huolissaan siitä, jotkut ovat pohtineet, voivatko he samaan aikaan olla mukana vihreiden puoluetoiminnassa ja osallistua silti seurakuntavaaleihin tai kirkon työhön.
– Mielestäni ilman muuta voi, koska se kuuluu ihmisyyteen.
– Puolueet voivat ottaa kantaa tasa-arvokysymyksiin, jotka sivuavat usein teologisiakin pohdintoja, mutta poliittinen puolue ei voi toimia hengellisten kysymysten kaitsijana. Uskonnonvapauden suojelu on mielestäni tärkeä poliittinen ja ihmisoikeuskysymys Suomessa ja kaikkialla maailmassa.
Millä silmällä vihreät sitten ovat lukeneet herättäjäjuhlien puhujalistaa?
– Varmaan jollain aina kulmakarvat nousevat… Viime vuonna vierailin ystäväni kutsusta Porissa vanhoillislestadiolaisten suviseuroissa. Paluumatkalla Porista mietin mielessäni, millainen kulttuurinen mosaiikki Suomi on jo ihan meidän suomalaistenkin kesken. Monikulttuurinen Suomi.
Päivitetty Haaviston puheen päivämäärä 30.6.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Toivon presidentiltä lämmintä ironiaa
PuheenvuorotHeikki Nenonen suhtautuu nuivasti kylmään sarkasmiin, jossa kriitikko nostaa itsensä arvostelemansa asian yläpuolelle. Jonkun kerran hän on tosin toiminut niin itsekin.
