null Haluatko muutosta elämääsi? Näin teet oman tulevaisuutesi aarrekartan

Hyvä elämä

Haluatko muutosta elämääsi? Näin teet oman tulevaisuutesi aarrekartan

Tunnetko olevasi umpikujassa tai risteyskohdassa? Ihminen voi vaikuttaa elämäänsä paljon enemmän kuin yleensä ajatellaan, sanoo kehitysvalmentaja Kristiina Blom.

Ihmiset unelmoivat liian vähän, väittää kehitysvalmentaja Kristiina Blom. Ehkä sitä voisi kokeilla: käyttää vaikka yhden päivän kesälomastaan unelmoimiseen ja askarrella aarrekartan. Aarrekartta on työkalu, jota käytetään esimerkiksi muutos- ja uravalmennuksessa konkretisoimaan unelmia ja suuntaamaan mieli niitä kohti. Monet siitä kiinnostuvat kokevat olevansa elämässään jonkinlaisessa umpikujassa tai risteyskohdassa.

Blomilla on kokemusta aarrekarttatyöskentelyn ohjaamisesta jo 1970-luvulta asti. Hänellä on kokemusta myös siitä, että monet aarrekartan tehneet ovat huomanneet unelmiensa käyneen toteen. Eikä se hänen mielestään ole mikään ihme.

Aarrekartan voi myös maalata.

Aarrekartan voi myös maalata.

– Ilman muuta minäkin uskon ihmeisiin, mutta uskon myös siihen, että ihminen voi vaikuttaa oman elämänsä mahdollisuuksiin paljon enemmän kuin yleensä ajatellaan. Aarrekartta on pala paperia, ei mikään taikakalu. Olennaista on se, mitä ihmisen mieli tekee. Olen taustaltani käyttäytymistieteilijä ja haluan selvittää, mitä ihmisessä tapahtuu silloin, kun hän tosissaan haluaa elämänsä muuttuvan – miten hän itse myötävaikuttaa siihen, että unelmat toteutuvat, Blom sanoo.

– Kun unelman kuvaa sanallisesti tai kuvallisesti, aivot aktivoituvat havainnoimaan unelman kannalta mielenkiintoisia asioita – me herkistymme niille. Syntyy uudenlaisia neurologisia kytkentöjä. Teemme valintoja, jotka vievät kohti unelman toteutumista, ja yksi valinta voi muuttaa monta asiaa.

Lue tästä juttu, jossa kehitysvalmentaja Kristiina Blom ohjaa yrittäjä Kristiina Raunetsaloa aarrekartan teossa.

Tässä Kristiina Blomin vinkit aarrekartan tekemiseen:

  1. Kysy itseltäsi, millaista elämäsi on, kun unelmasi on totta. Jää kuuntelemaan vastauksia: ota kaikki vastaan, älä valikoi, tuomitse tai sensuroi.
  2. Kysy itseltäsi, mitkä kuvat, sanat tai tuntemukset kuvaavat sitä elämää, jossa unelmasi on totta.
  3. Tee niistä itsellesi mahdollisimman kaunis taulu tai kirjoita kirje. Kuvallisen aarrekartan voi askarrella, piirtää tai maalata. Se voi olla seinälle ripustettava juliste tai pieni, lompakossa kulkeva lappu. Aarrekartan voi tehdä myös sähköisenä ja laittaa vaikka tietokoneelle taustakuvaksi. Sanalliseksi aarrekartaksi riittää usein muutama sana tai lause. Niitä varten voi hankkia oman muistikirjan.
  4. Laita aarrekarttaasi päiväys, pidä se tallessa ja palaa siihen aika ajoin.

Sanallisia aarrekarttoja varten voi hankkia muistikirjan.

Sanallisia aarrekarttoja varten voi hankkia muistikirjan.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.