null Hyvää pyhää: Ihmeiden tekijä

Hengellisyys

Hyvää pyhää: Ihmeiden tekijä

Häissä vesi muuttuu viiniksi.

Kirkon vuodenkierrossa ­eletään vielä joulun jälkeisissä tunnelmissa: Jeesus on syntynyt, kasvanut, opettanut teini-iän kynnyksellä temppelissä ja saanut kasteen. Hän on myös jo aloitellut opettajan työtään, josta hänet myöhemmin hyvin tunnetaan.

Ura on aivan alku­vaiheissa, kun kohdalle osuvat Kaanan häät.

Jeesus on porukkansa kanssa häissä kutsuvieraana, kun viini loppuu kesken ja äiti-Maria ryhtyy järjestelemään. Vastahakoisuudestaan huolimatta Jeesus lopulta muuttaa veden viiniksi, eikä miksi tahansa viiniksi vaan hyväksi sellaiseksi. Hääilo on pelastettu ja oppilaat ovat vakuuttuneita uudenlaisesta kirkkaudesta opettajassaan.

Aikanaan vaikutuksen tehnyt kertomus toimii nykyään lähes päinvastoin. Aikamoisia satuja, häivähtää mielessä. Mihin tällaisia tarvitaan kaiken Jeesuksen tarjoaman ajattoman ja vakuuttavan opetuksen lisäksi? Lähimmäisen rakastamisen oppi ja käsitys jokaisen ihmisen yhtäläisestä arvosta eivät enää kaipaa rinnalleen ihmetekoja.

On hyvin ihmeellistä, että Jumala on ottanut Jeesuksessa ihmisen rajallisen osan iloineen, suruineen ja kasvukipuineen. Mutta se on vasta toinen puoli totuutta. Jeesus on myös Jumalan poika. Hän parantaa, hän tuo toivon ja hän pystyy sellaiseen, mikä ylittää käsityskykymme.

Ja monenlaisten inhimilliset mitat ylittävien tekojensa jälkeen hän jatkaa toimintaansa selittelemättä niitä sen enempää.

Viineistä viis, ei Jeesuksen ihmetekoihin tarvitse jäädä jumiin, mutta ei hänen jumalallista puoltaan pidä hylätäkään. Hän, joka on Jumalan Poika, tuntee meidän elämämme huolet ja murheet. Hänellä on voima antaa ihmeellinen rauha niiden keskelle.

Opettele pyytämään Jumalalta

Jumala ei ole toivomus­automaatti, ja joskus on mietittävä tarkkaan, mitä pyytää. Mutta pyytämällä tarvitsemaasi selvität itsellesi, mitä kaipaat, ja annat Jumalalle mahdollisuuden iloisiin yllätyksiin.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Hyvää pyhää: Pidä huolta hiljaisesta

Hengellisyys

Jeesus suosi lapsia ja yksinäisiä aikuisia.








Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.