null Hyvää pyhää: Kaikessa on pyhyyden pyyhkäisy

Hengellisyys

Hyvää pyhää: Kaikessa on pyhyyden pyyhkäisy

Jumalan valtakunta on siellä, missä saa jakaa murheensa ja joku kuuntelee.

Fariseukset odottivat Jumalan valtakuntaa, parempaa tulevaisuutta. Vaikka Jeesus opettajana herätti heidän keskuudessaan ristiriitaisia tunteita, he halusivat kuulla hänen näkemyksensä tuon valtakunnan tuloon. Ei siellä eikä täällä, vaan siellä täällä on Jumalan valtakunta, sanoo Jeesus. Aivan kuin hän välttelisi vastaamasta. Aivan kuin Jeesus kannustaisi puheiden sijaan katsomaan ympärilleen tässä Luojan luomassa ­maailmassa.

Jumalan alue on nimittäin siellä täällä. Kaikessa on pyhyyden pyyhkäisy. Vilaus Jumalan valtakunnasta löytyy kasvimaan multaa kääntäessä, kun yhdessä kastematojen kanssa saa olla valmistamassa tulevan kevään kasvua. Jumalan valtakunta kurkistaa, kun saa jakaa murheensa ja joku kuuntelee. Jumalan valtakunta on ­lähellä, kun yksinäisyyteen kadonnut pääsee mukaan yhteiseen iloon.

Oppilailleen Jeesus jatkaa kartan piirtämistä. Pyhä on siellä täällä, mutta Ihmisen Pojan aika on rajattu, kunnes hän kerran taas saapuu. Jeesus taitaa tietää tulevan. Aina on niitä, jotka vakuuttavat olevansa seuraamisen arvoisia. Uskonnolliset vallantavoittelijat sanovat omistavansa oikean uskon. Jeesuksen opetukset vääntyvät kerta toisensa jälkeen pönkittämään hengellisten eksyttäjien asemaa eivätkä luomaan Jumalan valtakuntaa eli yhteistä hyvää.

Kärsivällinen odotus on hengellistä harjoitusta. Vapahtaja ei löydy korvikkeista. Jeesuksen opetusten karttaa tutkimalla kuljemme sukupolvi toisensa jälkeen kohti hetkeä, jonka tunnistaa heti. Siitä kirkkauden hetkestä ei voi erehtyä. Se valaisee kaiken.

Mietiskely

Asetu istumaan ryhdikkääseen asentoon, ja lue päivän evankeliumi.

Mitä sinä haluaisit kysyä Jeesukselta? Milloin koet pyhää? Mihin tarvitset Vapahtajaa? Mihin hän tarvitsee sinua?

Kun olet antanut aikaa näille kysymyksille, lämmittele hetki Kristuksen rakkaudessa. Siunaa itsesi lopuksi ristinmerkillä.

6.12.

Tänään on toinen adventtisunnuntai. Päivän evankeliumissa (Luuk. 17:20–24) Jeesus puhuu Jumalan valtakunnasta.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Hyvää pyhää: Tavallisten ihmisten luona

Hengellisyys

Uutinen Jeesuksen syntymästä tavoitti ensimmäisenä yötyöläiset.





Hyvää pyhää: Rakkaus ratkaisee

Hengellisyys


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.