null Taru Nieminen lahjoittaa mielellään yhteistä aikaa Rakenna joulupuu -keräyksessä

Taru Nieminen aikoo osallistua Rakenna joulupuu -keräykseen.

Taru Nieminen aikoo osallistua Rakenna joulupuu -keräykseen.

Ajankohtaista

Taru Nieminen lahjoittaa mielellään yhteistä aikaa Rakenna joulupuu -keräyksessä

Rakenna joulupuu -keräys alkaa ensimmäisenä adventtisunnuntaina kirkoissa.

Rakenna joulupuu -keräyksen kautta voi ilahduttaa perheitä. Miten sait tietää keräyksestä, lahjoittaja Taru Nieminen?

– Ensimmäisen kerran huomasin Rakenna joulupuu -keräyksen muutama vuosi sitten lehdestä, vai olikohan se niin, että näin joulupuun jonkin kirkon aulassa. Olen kuullut keräyksestä myös Helsingin tuomiokirkossa ensimmäisen adventin messuissa, joissa minulla on tapana käydä joka vuosi ystävieni kanssa.

– Seurakuntamme diakoniatyöntekijä kertoi Rakenna joulupuu -keräyksen muuttuneen niin, että tänä vuonna voi antaa perheille lahjakorteilla yhteistä aikaa, eikä vain paketteja, niin kuin aiemmin. Perhe voi toivoa vaikka käyntiä SuperParkissa.

Kuinka Rakenna joulupuu -keräys tapahtuu käytännössä?

– Kirkoilla olevista joulupuista voi poimia perheiden lahjatoivelapun ja toteuttaa sen, eli ostaa lahjakortin tai -paketin. Diakoniatyöntekijät toimittavat lahjat perheille. Lahjakortin voi ostaa myös rakennajoulupuu.fi -sivuilta.

Mitä ajattelet ajan lahjoittamisesta?

– Se on erittäin hyvä idea, koska yhteinen aika perheessä on äärimmäisen arvokasta sekä lapsille että vanhemmille. Tokikaan se ei tarkoita sitä, että aikaa pitäisi aina viettää jossain kohteessa, kotonakin voi olla yhdessä. Mutta varmasti on kiva päästä erityiseen tapahtumaan.

– Yhteinen aika on ekologinen lahja. Kokemukset ja elämykset ovat kuitenkin tärkeämpiä kuin materia.

 

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Laulut kaikuvat lasten joulutapahtumissa – pikkuväelle riittää jouluista touhua Espoossa ja Kauniaisissa

Ajankohtaista

Seurakunnat tarjoavat lapsille ja lapsiperheille vaikka mitä askartelusta joulukirkkoon.



Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.