null Työllisyyskioski auttaa eteenpäin – itsekin työttömänä ollut Markku Rönkkö auttaa nyt muita työnhaussa

Työllisyyskioskikokeilua luotsaava Markku Rönkkö on itsekin ollut työtön. –Tärkeintä on, ettei jää keinottomuuden tilaan, vaan hankkii tietoa ja asettaa tavoitteita.

Työllisyyskioskikokeilua luotsaava Markku Rönkkö on itsekin ollut työtön. –Tärkeintä on, ettei jää keinottomuuden tilaan, vaan hankkii tietoa ja asettaa tavoitteita.

Ajankohtaista

Työllisyyskioski auttaa eteenpäin – itsekin työttömänä ollut Markku Rönkkö auttaa nyt muita työnhaussa

Itäkeskuksen Stoassa kokeillaan työllisyyskioskia, jossa voi piipahtaa vapaaehtoisten työllisyyskoutsien juttusilla.

Työllisyyskioskin ideana on tarjota työtä etsiville työttömille juttuhetkeä, jossa voi käydä omaa tilannettaan läpi koulutettujen vapaaehtoisten kanssa. Yhdessä katsotaan, tarvitaanko apua esimerkiksi CV:n tekemiseen, piilotyöpaikkojen kartoittamiseen, työkokeilun tai harjoittelun löytämiseen vai uuteen koulutukseen hakeutumiseen.

– Työllisyyskioski-nimellä haluamme viestiä, että kynnys piipahtaa on mahdollisimman pieni. Ajatuksena on antaa apua ihmiseltä ihmiselle, hanketyöntekijä Markku Rönkkö painottaa.

– Työtä etsivää voi usein auttaa parhaiten ihminen, joka sekä tuntee työnhaun kiemurat että on itse päässyt tilanteesta eteenpäin.

Yhtäkkiä ei ollut mitään

Kokeiluun on haettu vapaaehtoisia työllisyyskoutseja, joille järjestetään koulutusta, työnohjausta ja vertaistukea. He myös pääsevät itse kehittämään kioskitoimintaa.

Tavoitteena on saada vapaaehtoisten asiantuntemus käyttöön kirkossa yhä laajemmin. Hyviä kokemuksia on jo saatu raha-asianeuvonnassa.

Työtä etsivää voi usein auttaa parhaiten ihminen, joka sekä tuntee työnhaun kiemurat että on itse päässyt tilanteesta eteenpäin.

Markku Rönkkö on ollut pariinkin otteeseen työttömänä. Ensimmäisen kerran hän itse irtisanoutui IT-alalta.

– Mulle tuli rajat vastaan, kun laskuttaminen alkoi olla tärkeämpää kuin asiakkaan auttaminen. Vaikka sain hyväpalkkaisena ansiosidonnaista, niin varasuunnitelmaa ei ollut. Yhtäkkiä ei ollut mitään, hän kertoo.

– Jos ei ole tavoitetta, ei ole aavistustakaan, mitä pitäisi tehdä. Kun joku loppuu, niin pitää keksiä uusi tavoite. Se löytyy usein vasta sitten, kun päästää vanhasta irti. Minulta siihen meni muutama vuosi.

Pääasia, että tekee jotain

Markku Rönkkö opiskeli hierojaksi, kokeili yrittämistä ja opiskeli sosionomiksi vain huomatakseen, ettei valmistuttuaan saanutkaan töitä. Myös opinto-ohjauksessa oli puutteita.

– Minulta puuttui kunnallista ja seurakunnallista työkokemusta. Oli iso yllätys, ettei työnantaja tunnistanut, että muualtakin hankitulla asiakastyökokemuksella olisi merkitystä.

Rönkkö ei lannistunut, vaan on hankkinut monenlaista lisäkoulutusta.

– Se on tietysti ihmisestä kiinni, mutta olen aina ollut ratkaisukeskeinen, halunnut oppia uutta ja kehittää itseäni.

– Vaikka ensin masentuisi, sitten pitää alkaa miettiä, miten pääsee eteenpäin. Kysyä neuvoa tuttavilta, asiantuntijoilta, ihan mistä vain. Pääasia, että tekee jotain ja kysyy itseltään, mikä voisi kiinnostaa.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.