Nunna Elisabet on vuokrannut kotitalostaan Helsingissä toimistotilan, josta tuli kappeli. Siellä hän järjestää muun muassa rukouspalveluksia.
Kaupunkinunna Elisabet: ”Nunnaksi aikovalla pitää olla kutsumus, terve järki ja huumorintajua”
Liisa Toppilasta tuli nunna Elisabet, koska Jumala veti häntä niin voimakkaasti puoleensa.
Ensin oli ei. Ei, ei ja ei. Vaikka takana oli pitkä aika luostareihin ja niiden elämään tutustumista, nainen sanoi ei, kun hän kuuli kutsun: mitähän jos sinusta tulisi nunna?
– Elämässä sattuu kaikennäköistä, sanoo nunna Elisabet nyt ja hymyilee.
Liisa Toppila syntyi tavalliseen luterilaiseen perheeseen ja kävi rippikoulun. Lukion jälkeen hän halusi lähteä ulkomaille opiskelemaan ja päätyi opiskelemaan lääketiedettä katoliseen yliopistoon Ranskaan.
Yliopistossa hän tapasi lääkäreiksi ja sairaanhoitajiksi opiskelevia nunnia ja munkkeja, jotka olivat olleet Afrikassa lähetystyössä. Työ kehitysmaissa alkoi kiehtoa Liisaa.
– Siinä vaiheessa tuli jo vähän esimakua tulevasta, sillä joskus nunnien kanssa keskustellessani mielessäni kävi, että voisikohan samankaltainen elämä olla myös minua varten.
Liisa opiskeli ja osallistui katolisen kirkon toimintaan. Kaiken keskellä hän rakastui ja meni naimisiin. Mies oli juutalainen ja kotoisin Yhdysvalloista. Avioliitto kariutui nopeasti, ja Liisa palasi Suomeen.
Valamon luostariin kartasta katsoen
Mutta Suomessa oli tylsää, märkää ja ikävää. Niinpä lääkäriksi valmistunut Liisa Toppila lähti Punaisen Ristin töihin Malesiaan. Elettiin vuotta 1984. Välillä hän teki töitä myös Suomessa. Niihin aikoihin Liisan isä yllättäen kuoli, ja äiti oli lohduton.
Kerran päivystyksessä Liisa jutteli sairaanhoitajan kansssa perheiden joulu- ja pääsiäistraditioista. Sairaanhoitaja kertoi menevänsä ortodoksimiehensä kanssa pääsiäiseksi Valamon luostariin.
– Totesin ajattelematta sen enempää, että me tulemme äidin kanssa pääsiäisenä myös Valamoon.
Pidin kuitenkin tiukasti ulko-oven pielestä kiinni, että pääsen äkkiä karkuun.
Liisa ilmoitti asian äidilleen ja katsoi kartasta, miten Valamoon mennään. Hänen ainoa ”syvällinen tietonsa” ortodoksisuudesta oli, että naiset käyttävät jumalanpalveluksissa huivia.
Luostarissa Liisa ja hänen äitinsä ihmettelivät kaikkea silmät ymmyrkäisinä.
– Mutta jokin siellä vain veti puoleensa.
Luostarikeikan jälkeen Liisa Toppila alkoi käydä Helsingissä ortodoksisessa Kolminaisuuden kirkossa.
– Pidin kuitenkin tiukasti ulko-oven pielestä kiinni, että pääsen äkkiä karkuun. Ajattelin, että kun odotan aikani, kirkon vetovoima menee ohi.
Liisa tutustui pikku hiljaa ortodoksiseen uskoon, ja neljän vuoden jälkeen hän marssi ortodoksisen kirkon kirkkoherranvirastoon.
– Ihan viime vaiheessa ennen ortodoksiseen kirkkoon liittymistä lähestyin vielä luterilaista kirkkoa, että jos se kuitenkin olisi paikkani. Eikä siinä mitään vikaa ollut, enkä voi sanoa luterilaisesta kirkosta mitään negatiivista, mutta se ei vain ollut oma.
Rukousnauhan avulla nunna Elisabet pysyy laskuissa lausutuissa rukouksissa.
Sisäinen kutsu ei jättänyt rauhaan
Vuodet kuluivat töitä tehden. Lisäksi Liisa Toppila hoiti äitiään, joka asui viimeiset elinvuotensa tyttärensä luona.
2000-luvun alussa äidin kuoleman jälkeen Liisan mielessä kävi, että nyt hän voisi ryhtyä nunnaksi, mutta hän otaksui olevansa siihen 53-vuotiaana jo liian vanha.
Ei se mennytkään niin.
– Sisäistä kutsua voi yrittää vaimentaa, mutta se pysyy, kunnes ymmärtää, että jos siihen ei vastaa, ei ole oma itsensä eikä elämässä ole mieltä. Jumala veti minua puoleensa niin paljon, että halusin antaa hänelle kaiken.
On kaksi asiaa, joihin elämässä voi keskittyä: siihen, mitä ei saa, tai siihen, mitä saa.
Liisa kävi keskustelemassa rippi-isänsä ja metropoliitta Ambrosiuksen kanssa. Hänelle selvisi, että ortodoksisessa kirkossa oli ollut jo pitkään suunnitteilla luostarin perustaminen pääkaupunkiseudulle. Liisalta kysyttiin, että jos Kallvikiin perustettaisiin luostariyhteisö, liittyisikö hän siihen. Hän vastasi kyllä.
– Tulin kotiin, pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja lähdin Vuosaaren Kallvikiin. Minähän olen nopeiden päätösten ihminen.
Liisa asui Kallvikissa ja jatkoi lääkärin töitään Sörnäisissä.
– Vuonna 2012 Ambrosius vihki minut nunnaksi, ja minusta tuli nunna Elisabet. Tarkoituksena oli, että Kallvikiin olisi tullut luostariyhteisö, mutta ortodoksien kirkollishallitus katsoi hankkeen olevan liian epävakaalla pohjalla.
Elisabet muutti takaisin omaan kotiinsa Helsingin keskustaan. Hänestä tuli kaupunkinunna. Hän vuokrasi kotitalostaan toimistotilan, josta tuli kappeli. Siellä hän järjestää rukouspalveluksia, avoimen olohuoneen toimintaa ja keskustelutapaamisia.
Liisa Toppilasta tuli nunna Elisabet vuonna 2012.
”Tämä elämä antaa niin paljon”
Monella voi olla luostarielämästä aika romanttinen näkemys. Nunna Elisabet sanoo, ettei siinä ole mitään romantiikkaa.
– Nunnaksi vihkimisen jälkeen ei valitettavasti käy niin, että ihmisestä tulee hyvä, hurskas ja kaikella tavalla pyhä. Vihkimisen jälkeen työ oman itsensä kanssa vasta alkaa.
Nunnien elämässä on rajoituksensa, mutta niin on normielämässäkin. Ei kukaan voi tehdä ihan mitä haluaa: perhe, työ ja yhteiskunnan säännöt rajoittavat myös tavallista kulkijaa. Elisabet ei ole katunut valintaansa.
– On kaksi asiaa, joihin elämässä voi keskittyä: siihen, mitä ei saa, tai siihen, mitä saa.
– Päätehtäväni on nyt rukoileminen. Tämä elämä tarjoaa minulle niin paljon. Se on niin rikasta, että olisin hullu, jos etsisin jotain muuta.
Nunnaksi aikovalla pitää Elisabetin mukaan olla kutsumus, terve järki ja hyvä huumorintaju. Luostarielämässä pitää myös kestää yksinäisyyttä.
– Vaikka minua näkee aika paljon kaupungilla siellä sun täällä, elämääni kuuluvat yksinäisyys ja hiljaisuus. Nunnan ja munkin elämä on yksineläjän elämää.
Kuka?
Nunna Elisabet, 67, asuu Helsingin keskustassa omassa kodissaan muutaman kymmenen metrin päässä syntymäkodistaan.
Mitä?
Liisa Toppilasta tuli nunna Elisabet vuonna 2012. Suomessa on viisi ortodoksista luostarin ulkopuolella asuvaa nunnaa ja munkkia.
Motto
Kaiken muun saatte viedä, mutta rukousta ette saa minulta pois.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Marja ja Riitta Lammen isosisko muutti alle kolmekymppisenä luostariin – sisarusten yhteys säilyi nunna Kristodulin kuolemaan asti
HengellisyysLammen perheen esikoisen kutsumus hengelliseen elämään näkyi jo lapsuudessa, mutta silti luostariin lähtö oli aluksi perheelle järkytys.
.jpg)
