Ken helvettiä pelkäisi?
Vesa Rahkonen kirjoitti helvettiin karkotuksen paikkansapitävyydestä (K&k 16.10.) niin kuin se olisi yleisesti hyväksytty empiirinen totuus. Hän esittää myös Raamatun Jumalan ilmoituksena, vaikka hyvin tiedetään, että se on ihmisten kirjoittama ja sen sisältö on varmaan tarkoitushakuisestikin valikoitu eri lähteistä kristinuskon alkuaikojen propagandistien ja silmäätekevien toimesta. Siksi on oikeutettua epäillä sitä.
Raamattuun vetoaminen todistusaineistona ei voi olla kovin luotettavalla pohjalla. On aika sadistista ja raukkamaista tuomita helvettiin sellaiset ihmiset, jotka eivät jaa tekopyhien kristittyjen julistamia käsityksiä Jumalasta tai hänen kuvitteellisesta tahdostaan. Onhan se myös moraalitonta.
Rahkosen kirjoituksesta saa käsityksen, että Jumala olisi yhtä lapsellisen turhamainen kuin kuka tahansa ihmiskuntaa edustava diktaattori tai vallankäyttäjä, joka hyväksyy ihmisen vain tahdottomana sätkynukkena ilman kykyä ajatella omilla aivoillaan. Sellainen jumalakuva ei ole järin uskottava, mutta masentava se kyllä on.
Myönnän, että niin helvetti kuin taivaskin ovat olemassa. Realistisesti katsoen niiden täytyy sijoittua ihmiselämässä syntymän ja kuoleman väliin, sillä kun henki kerran lähtee, ei ole enää ainuttakaan toimivaa aistia, jolla voisi kokea tai tuntea yhtään mitään. Niin, että ehkäpä kannattaisi pitää jalat maassa, vaikka pää huitelisikin pilvissä.
Esa Gullsten
Jaa tämä artikkeli: