null Kirkko ei kiellä laulamista jumalanpalveluksissa – ”Tässä on musiikin merkityksellisyyden ja terveysriskin välinen ristiriita”

Kirkkohallituksen musiikkiasiantuntija Teija Tuukkanen sanoo, että korona-aikana on hyvä suosia ulkona laulamista. 

Kirkkohallituksen musiikkiasiantuntija Teija Tuukkanen sanoo, että korona-aikana on hyvä suosia ulkona laulamista. 

Ajankohtaista

Kirkko ei kiellä laulamista jumalanpalveluksissa – ”Tässä on musiikin merkityksellisyyden ja terveysriskin välinen ristiriita”

Kirkkohallituksen asiantuntija Teija Tuukkanen sanoo, että koronaviruksen tartuntariski on suurempi kuorolaulussa kuin seurakuntalaisten virrenveisuussa.

Koronavirus saattaa levitä laulaessa monta kertaa tehokkaammin kuin puhuessa tai yskiessä, kirjoitti Kirkko ja kaupunki uutisessaan.

Musiikin asiantuntija Teija Tuukkanen Kirkkohallituksesta kertoo, että kirkko ei ole vielä virallisesti rajoittanut laulamista, vaikka keinoja taudin leviämisen estämiseen on pohdittu. Jumalanpalveluksiin voi kesäkuun alusta alkaen jälleen osallistua paikan päällä.

– Varsinaisia virallisia varotoimia laulamisen suhteen ei vielä ole. Useimmissa hiippakunnissa on ohjeistettu rajoittamaan kuorolaulua. Jotkut hiippakunnat ovat todenneet, että laulaminen turvavälein on mahdollista tiloissa, joissa on hyvä ilmanvaihto.

Tuukkanen mainitsee varotoimina myös lyhyemmät virret ja ulkona laulamisen. Laulamisen määrä koetetaan pitää muutenkin mahdollisimman pienenä, esimerkiksi vähentämällä virsien määrää jumalanpalveluksissa. Tartuntariski on suurempi nimenomaan kuorojen esityksissä.

Kuorolaulu on erilainen laulamistilanne kuin seurakuntalaisen virrenveisuu vaikkapa jumalanpalveluksessa.

– Kirkkohallituksen asiantuntija Teija Tuukkanen

– Kuorolaulu on erilainen laulamistilanne kuin seurakuntalaisen virrenveisuu vaikkapa jumalanpalveluksessa. Kuorolaulussa tartuntariski on suurempi: siinä lauletaan pitkäjaksoisesti ja laulajat ovat lähellä toisiaan.

Varmaa tutkimustietoa laulamisen vaikutuksista virusten leviämiseen ei vielä ole. Laulun aikana leviää yskimispisaroita pienempiä aerosolipartikkeleja, jotka saattavat jäädä ilmavirtauksiin leijumaan. Esimerkiksi Saksassa on epäilty laulamisen edistäneen viruksen leviämistä erään baptistiseurakunnan jumalanpalveluksessa toukokuussa.

– Virallisia tutkimustuloksia viruksen tarttumisesta laulaen ei vielä ole. Seuraamme tilannetta. Kirkko varautuu uhkaan ja tekee kaikki järkeviksi nähdyt varotoimet. Reagoimme kyllä, jos tutkimuksissa selviää jotain uutta.

Tuukkasen mukaan musiikki on oleellinen osa kirkon toimintaa ja kirkollisia toimituksia. Kyseessä on luontainen tapa osallistua ja ilmaista uskoa sekä olla osallisena jumalanpalveluksessa.

– Tässä on musiikin merkityksellisyyden ja terveysriskin välinen ristiriita. On surullinen tilanne, että laulamista, joka tekee ihmiselle psyykkisesti ja fyysisesti hyvää, nyt tuleekin välttää, sillä virus pahimmillaan tuo hengenvaaran.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.