null Näin leivot mokkapalat – klassikkoleivonnainen valmistuu seurakunnan kokkikerhossa

Kun kokkikerholaiset Dani Törmi (kuvassa vas.) ja Adi Gupta ovat saaneet mokkapalat uuniin, on aika herkutella taikinan jämillä. 

Kun kokkikerholaiset Dani Törmi (kuvassa vas.) ja Adi Gupta ovat saaneet mokkapalat uuniin, on aika herkutella taikinan jämillä. 

Hyvä elämä Ajankohtaista

Näin leivot mokkapalat – klassikkoleivonnainen valmistuu seurakunnan kokkikerhossa

Herkut syödään kerhossa uunituoreena. Mokkapalojen jälkeen harjoitellaan tekemään pitsaa.

Keittiön pöydällä odottavat mokkapalojen resepti, ainekset ja työvälineet. Kokkikerho voi alkaa. Kerhon­ohjaajat Lumi Renvall (15 v), Tara Lankinen (14 v.) ja Sanelma Rautionmaa (14 v.) havaitsevat, että tällä kertaa paikalla on vain kaksi kerholaista: Dani Törmi (8 v.) ja Adi Gupta (8 v.). Pojat tuntevat toisensa hyvin, sillä he ovat samalla luokalla.

Lumi Renvall kiinnittää vispilät sähkövatkaimeen ja kysyy pojilta, ovatko he käyttäneet aiemmin vatkainta. Adi Gupta nostaa heti kätensä pystyyn.

Mokkapalojen tekeminen on molemmille kerholaisille tuttua. Gupta kertoo leiponeensa niitä mummolassa.

Ensimmäiseksi rikotaan kananmunat vatkausastiaan. Pojat rikkovat munat yksi kerrallaan rauhallisesti kolauttamalla kuoren varovasti kulhon reunaa vasten.

Kun oikea määrä sokeria on lisätty joukkoon, Dani Törmi saa käynnistää sähkövatkaimen. Hetken kuluttua Lumi pyytää sammuttamaan sen ja tarkistaa, onko seos jo riittävän kuohkeaa. Ei ole. Sitten on Adi Guptan vuoro jatkaa vatkaamista vielä hetkisen.

Dani Törmi täyttää vehnäjauhoilla mitta-astiaa. Adi Gupta odottaa omaan vuoroaan. Tara Lankinen lukee reseptistä, mitä seuraavaksi tehdään.

Dani Törmi täyttää vehnäjauhoilla mitta-astiaa. Adi Gupta odottaa omaan vuoroaan. Tara Lankinen lukee reseptistä, mitä seuraavaksi tehdään.

Dani mittaa ja Adi sekoittaa

Seuraavaksi taikinaan lisätään puolitoista desilitraa rasvaa. Dani Törmi puristaa pullosta nestemäistä rasvaa pienen mittakupin täyteen. Se kumotaan taikina-astiaan ja kaadetaan lisää vielä puoli mitallista.

Poikien yhteistyö sujuu saumattomasti ilman sanoja ja kiistelyä. Kun toinen tarttuu rasvapulloon, toinen ottaa vispilän käteensä sekoittaakseen taikinaa. Pian vaihdetaan rooleja. Näin kumpikin saa tehdä kaikkia työvaiheita.

Kerhonohjaajat lukevat reseptistä, että kuivat aineet sekoitetaan keskenään. He tuovat sitä varten toisen kulhon, vehnäjauhopussin, kaakaojauhetta, leivinjauhetta ja vaniljasokeria.

Jauhoja tarvitaan viisi desilitraa. Adi Gupta ottaa lusikalla jauhoja pussista, tasaa erikseen jokaisen jauholusikallisen pieneen mitta-astiaan, ottaa uuden lusikallisen ja lopuksi kaataa täyttyneen mittakupin tyhjään kulhoon. Vuoro vaihtuu, ja Dani Törmi jakaa urakkaa.

Taikinaan lisätään nyt kerhonohjaajien keittämä kahvi, jonka pojat vuorotellen mittaavat tarkasti. Seuraavaksi taikinaan lisätään kuivat aineet siivilän läpi. Lumi Renvall näyttää ensin, miten siivilää käytetään. Lopuksi pojat sekoittavat vuorotellen taikinan tasaiseksi massaksi.

Taikina kaadetaan leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Dani Törmi tarttuu pellin reunoihin ja nostaa sen varovasti kuumaan uuniin. Muut katselevat vieressä.

Dani Törmi nostaa mokkapalapellin varovasti kuumaan uuniin. Muut katsovat vieressä.

Dani Törmi nostaa mokkapalapellin varovasti kuumaan uuniin. Muut katsovat vieressä.

Paistamisen jälkeen tehdään kuorrutus

Kun mokkapalat otetaan 15 minuutin kuluttua pois uunista, on aika tehdä kuorrutus. Siihen tulee kaakaojauhetta, tomusokeria, rasvaa ja kahvia.

Hetken kuluttua nonparelleilla koristeltu leivonnainen on valmiita paloiteltavaksi ja syötäväksi. Sitä ennen kerholaisilla on mieluinen tehtävä: viimeisten taikinajämien syöminen kulhosta ja vispilän nuoleminen.

Sekä kerholaiset että kerhonohjaajat istuvat pöydän ääreen herkuttelemaan vielä lämpimillä mokkapaloilla.

– Hyvää, kuuluu monesta suusta.

Pöydän ääressä suunnitellaan samalla seuraavan keskiviikkoillan kerhoa. Silloin tehdään pitsaa. Lumi Renvall kyselee pojilta toiveita täytteistä. Toivelistaan hän kirjaa katkaravut, ananaksen ja mozzarellan.

Vielä ennen kotiinlähtöä kerhonohjaajat pitävät hartaushetken. Siihen he valitsevat valmiin tekstin Kerhonohjaajan käsikirjasta, jossa on paljon vinkkejä kerhon toimintaan.

Lumi Renvall, Tara Lankinen ja Sanelma Rautionmaa aloittivat kokkikerhon ohjaajina tänä syksynä. Kaikki kolme ovat entisiä seurakunnan kerholaisia ja leireillä kävijöitä. He kävivät kerhonohjaajakoulutuksen vuosi sitten.

Suosittuja mokkapaloja syntyi ryhmätyönä seurakunnan kokkikerhossa Leppävaaran kirkolla.

Suosittuja mokkapaloja syntyi ryhmätyönä seurakunnan kokkikerhossa Leppävaaran kirkolla.

Mokkapalat

Pohja

3 munaa

3 dl sokeria

150 g voita sulatettuna tai 1,5 dl juoksevaa rasvaa

5 dl vehnäjauhoja

3 rkl tummaa kaakao­jauhetta

2 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

2 dl kahvia

Kuorrutus

5 rkl kuumaa kahvia

60 g voita sulatettuna tai 5 rkl juoksevaa rasvaa

4 dl tomusokeria

2 tl vaniljasokeria

3 rkl tummaa kaakao­jauhetta

Valmistus

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon sulatettu, hieman jäähtynyt rasva.

2. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää ne siivilän läpi vuorotellen kahvin kanssa. ­Vältä turhaa sekoittamista.

3. Levitä taikina leivinpaperin päälle uuni­pellille ja paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 15 minuuttia.

4. Lisää rasva kuuman kahvin joukkoon. ­ Lisää tomusokeri ja vanilja­sokeri sekä kaakao­jauhe. Levitä pehmeä kuorrute jäähtyneelle piirakka­pohjalle. Koristele heti koriste­rakeilla. Anna kuorrutteen jähmettyä ja ­leikkaa ­paloiksi.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.