null Kolme karmivaa kävelykierrosta – Helsingissä voi tutustua henkiin ja surmatöihin

Kai Sadinmaan opastamilla kävelyillä käsitellään Malmin hautausmaan mysteerejä.  

Kai Sadinmaan opastamilla kävelyillä käsitellään Malmin hautausmaan mysteerejä.  

Ajankohtaista

Kolme karmivaa kävelykierrosta – Helsingissä voi tutustua henkiin ja surmatöihin

Erilaisissa teemakävelyissä käydään läpi murhia, kummituksia ja traagisen kohtalon kokeneiden julkkisten hautoja.

Lähimatkailua voi harrastaa teemakävelyjen merkeissä. Helsingissä voi kierrosten aikana uppoutua kaupungin vähemmän tunnettuun historiaan: urbaaneissa maisemissa esitellään esimerkiksi henkirikoksia ja aaveita. Myös luonnoltaan rehevä Malmin hautausmaa on täynnä tarinoita.

1. Hautausmaan tarinoita

Pappi Kai Sadinmaa esittelee Malmin hautausmaan erikoisuuksia. Kalmistosta löytyy kiehtovia tarinoita: outoihin aiheisiin kuuluvat esimerkiksi Tattarisuon taikamenojen kaltaiset rajatieteelliset tapahtumat sekä legendaaristen julkkisten kohtalot Tabe Sliooriista Tapio Rautavaaraan

Kävelyjä järjestetään Malmin hautausmaalla keskiviikkoiltaisin, ja ne kestävät noin 1,5 tuntia. Kävelyille on ilmoittauduttava ennakkoon: ohjeet osallistumiseen sekä kävelyiden teemat löytyvät Helsingin seurakuntien sivuilta. Kävelyt perustuvat Sadinmaan Kuolleiden kirja -teokseen. Hautausmaakierrokseen voi tutustua myös Kirkon ja kaupungin videolla:

Toista video

2. Helsingin henkiolennot

Kaupunkiaaveisiin voi tutustua Helsingin kaupunginmuseon kummituskävelyillä. Kierroksilla tehdään tutuksi Helsingin tunnetuimmat henkiolennot ja niihin liittyvät urbaanilegendat. Puistokadun kierroksella tutuiksi tulevat Ruttopuiston kummittelijat ja Aleksanterin teatterin levoton sielu. Töölö-kierroksella taas tutustutaan esimerkiksi Hakasalmen huvilan aavemaiseen asukkaaseen.

Kierrokset maksavat 10 euroa henkilöltä ja kestävät 1,5 tuntia. Lisätietoa elokuussa järjestettävistä kävelyistä löytyy Töölöstä tuonpuoleiseen ja Puistokatujen kummitukset -tapahtumien sivuilta. Lisää kummitustunnelmaa löytyy Kirkko ja kaupungin videosta:

Toista video

3. Makaaberi murhakävely

Murhakävelyillä kerrotaan Helsingissä tapahtuneista surmatöistä: pääkaupungin synkeä historia käsittää monia raakuuksia Steen Christensenin poliisitapoista Kaivopuiston lapsisurmiin. Kävelyillä kerrotaan myös poliisien toiminnasta ja väkivaltarikollisuuden muutoksista sadan vuoden aikana.

Murhakävely järjestetään kerran kuussa kuukauden ensimmäisenä lauantaina. Kävely kestää noin kaksi tuntia. Kierroksen hinta on 15 euroa ja alennusryhmille 10 euroa. Myös yksityiskierrokset omalle porukalle ovat mahdollisia. Lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet löytyvät kävelyn toteuttavan Green Cap Toursin sivuilta

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.