null F-Securen väki kuljettaa työaikana ruoka-apukasseja sairaille ja vähävaraisille riskiryhmäläisille

F-Securen Rasmus Almqvist (vas.) ja Samu Konttinen saivat hyvän mielen toimittaessaan ruoka-apukasseja helsinkiläisten kotioville.

F-Securen Rasmus Almqvist (vas.) ja Samu Konttinen saivat hyvän mielen toimittaessaan ruoka-apukasseja helsinkiläisten kotioville.

Ajankohtaista

F-Securen väki kuljettaa työaikana ruoka-apukasseja sairaille ja vähävaraisille riskiryhmäläisille

Kotiin viety ruokakassi on ollut monelle pelastus korona-aikana.

Kun Myllypuron ruokajakelu jouduttiin sulkemaan koronan takia, piti keksiä uusi tapa auttaa ruoka-apua tarvitsevia helsinkiläisiä. Ratkaisu löytyi valmiiksi pakatuista hävikkiruokakasseista, joita on keväästä asti sekä jonotettu jakopisteissä että viety ihmisille kotiin.

Myllypurossa pakattuja hävikkiruokakasseja on tänä kesänä jaettu useissa paikoissa muun muassa kirkkojen pihoilla. Kaikki tarvitsevat eivät kuitenkaan pysty tulemaan kassijonoon. 

Ruokaa tarvitsevat myös huonosti liikkuvat vanhukset, sairastuneet, mielenterveyspotilaat tai monilapsiset yksinhuoltajaperheet, joilla ei ole varaa tilata tai edes ostaa kaupasta ruokaa. Heitä on poimittu kaupungin sosiaalipalvelun asiakkaista ja ruokajonoista.

Näille ihmisille on ruokakassit viety kotiovelle. Siinä ovat auttaneet monet vapaaehtoiset, järjestöt ja yritykset. 

Kesätyöntekijä Jouka Mäenpää (vas.) auttaa Samu Konttista lastaamaan päivän ruoka-apukassit F-Securen autoon Matteuksenkirkon pihalla sijaitsevasta kylmäkontista.

Kesätyöntekijä Jouka Mäenpää (vas.) auttaa Samu Konttista lastaamaan päivän ruoka-apukassit F-Securen autoon Matteuksenkirkon pihalla sijaitsevasta kylmäkontista.

50 työntekijää halusi heti auttaa

Yksi auttavista yrityksistä on tietoturvayhtiö F-Secure, jonka toimitusjohtaja Samu Konttinen ja yhteyspäällikkö Rasmus Almqvist kurvaavat valkoisella pakettiautolla Itäkeskukseen Matteuksenkirkon pihalle. He alkavat siirtää kasseja kylmäkontista autoon.

Yrityksessä oli mietitty, missä olisi eniten tarvetta työajan ja yhtiön pakettiauton käyttöön.

– Ruoka-avun perille kuljettaminen tuntui ajankohtaiselta. Kun tarjosimme työntekijöille mahdollisuutta auttaa, niin 50 nimeä ilmestyi saman tien vuorolistaan, Konttinen kertoo.

F-Securen auto ja kaksi työntekijää ovat olleet käytössä tiistaista perjantaihin, mistä on ollut merkittävä apu jakelussa. Viikoittain viedään noin 150 kassia kotioville.

– Auttaminen on sisäänrakennettu meidän kulttuuriin, koska me taistellaan pahiksia eli verkkovihollisia vastaan. Monille yrityksille korona-aika on ollut vaikeaa, mutta me olemme onneksi selvinneet suhteellisen kuivin jaloin. Kyllä me yritetään kortemme kekoon kantaa, Konttinen ajattelee.

Auttaminen on sisäänrakennettu meidän kulttuuriin, koska me taistellaan pahiksia eli verkkovihollisia vastaan.

Kotiinkuljetus jatkuu elokuun puoliväliin

Miesten keikka kestää 5–6 tuntia ja sisältää parikymmentä osoitetta. He soittavat ovikelloa, jättävät ruokakassin ovelle ja toivottavat kassin saajalle turvavälin päästä hyvää päivän jatkoa.

– Kun noin konkreettisesti pystyy auttamaan ja näkee ihmisten ilmeet, niin kyllähän siitä tulee hyvä mieli, Konttinen tuumii kierroksen jälkeen.

Toista vuoroa ei Konttiselle ja Almqvistille ennätä enää tulla, sillä kassien kotiinkuljetus loppuu 14.8. Myllypuron elintarvikejakelu avaa jälleen ovensa 10.8.

– Etsimme vastaisuudessakin meille sopivia auttamiskohteita, joten ei tämä tähän jää.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Myllypurossa pakataan ja roudataan yli tuhat ruokakassia joka päivä – tätä on korona-ajan ruoka-apu

Hyvä elämä

Moni keväällä lomautettu on kutsuttu takaisin töihin, mutta ruoka-avulle on silti kova tarve. Esimerkiksi Matteuksenkirkolla käy joka arkipäivä 400–600 ihmistä noutamassa ruokakassin.





Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.