Temperamenttierot aiheuttavat kahnauksia lähisuhteisiin – emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen kertoo, miten toisia voi kestää
Työelämässä temperamentilla ei pitäisi olla merkitystä. Avokonttori kuormittaa erityisesti introverttia, mutta heikentää enemmän ekstrovertin työtehoa.
Toinen saa stressioireita melusta, keskeytyksistä ja jatkuvasta ärsyketulvasta, toinen taas jo ajatuksestakin, että joutuisi olemaan ilman seuraa jossakin, missä tapahtumat ovat pelkkää linnunlaulua ja laineiden liplatusta. Toinen tarvitsee rauhaa, toinen hakee jännitystä. Toinen on introvertti, toinen ekstrovertti – mutta tuskin kukaan meistä on puhtaasti kumpaakaan.
– Introversion ja ekstroversion taustalla on aivojen ja keskushermoston erilainen viritystila. Kärjistäen voisi sanoa, että introvertin pää on niin täynnä ärsykkeitä, että hänen pitää rauhoittaa ympäristö, ja ekstrovertin pää on niin tyhjä, että hänen täytyy jatkuvasti hakea ärsykkeitä ympäristöstä. Kumpikin tavoittelee toiminnallaan tasapainoa, sanoo psykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen, joka tunnetaan erityisesti temperamenttia käsittelevistä tutkimuksistaan.
Introversio ja ekstroversio kuuluvat temperamenttipiirteisiin. Temperamenttipiirteet ovat synnynnäisiä ja varsin pysyviä, ja niitä on useita muitakin. Ne näkyvät esimerkiksi tunteiden ilmaisussa, keskittymiskyvyssä ja aktiivisuudessa.
Olen monesti sanonut, että kukaan ei mene temperamentin takia naimisiin, mutta hyvin moni eroaa sen takia.
– Emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen
Juuri temperamentti selittää, miksi jotkin asiat ovat ihmiselle luontevampia ja helpompia kuin jotkut toiset. Temperamenttiaan ei voi muuttaa, mutta Keltikangas-Järvisen mukaan sen mukaisesti ei tarvitse – eikä aina saa tai voikaan – toimia.
– Se, kuinka ihminen käyttäytyy ja toimii, on kasvatuksen ja oppimisen tulosta. Kasvatushan tarkoittaa sitä, että lapsen käyttäytymistä muutetaan: temperamentin aikaansaamaa käytöstä ohjataan kohti keskiarvoa ja sovittujen normien mukaiseksi. Muuten tämä olisi melkoinen villi länsi, Keltikangas-Järvinen sanoo.
Siksi hänen mielestään on virheellistä ajatella, että ihminen ei voi itselleen mitään, koska on syntynyt tietynlaiseksi.
– Silloin haetaan lupaa sille, että saanhan olla kenkku ihminen, koska minulla on tällainen temperamentti. Otetaan esimerkiksi ihminen, jolla on hyvin matala ärtymiskynnys, eli hän provosoituu helposti, ja korkea intensiteetti, eli hän osoittaa tunteensa voimakkaasti. Jos tällainen ihminen riehuu pienimmästäkin asiasta, siitä ei pidä syyttää temperamenttia vaan kotikasvatuksen puutetta.
Avokonttori on huono työympäristö kaikille
Temperamentti ei siis ole kohtalo, ja Keltikangas-Järvinen muistuttaa, että se ei myöskään ole koko ihmisen persoonallisuus. Siksi hänestä tuntuu kummalliselta, että viime aikoina on oltu hyvin kiinnostuneita siitä, kuinka introvertit ja ekstrovertit toimivat työelämässä, vaikka työn kannalta paljon olennaisempia ovat älykkyys, asiantuntemus, kokemus ja koulutus.
– Mitä vaativammasta tehtävästä on kysymys, sitä vähemmän temperamentilla on merkitystä. Työntekoon vaikuttavat paljon enemmän kognitiiviset kyvyt, esimerkiksi ongelmanratkaisu, informaation prosessointi ja tilanteiden analysointi. Työpaikalla pitäisi olla selvät tavoitteet ja toimintamallit: näin tehdään ja näin käyttäydytään. Jos temperamentti saa vaikuttaa liikaa, kyse on huonosta johtamisesta, Keltikangas-Järvinen sanoo.
– Paljon enemmän temperamentti vaikuttaa yllättävissä tilanteissa, vapaa-ajalla, kotona ja läheisissä ihmissuhteissa. Silti koskaan ei kysytä, kuinka introvertti kestää ekstroverttiä aviopuolisoa.
Pian kysytään. Sitä ennen kuitenkin kurkistetaan sinne työpaikalle. Kun juuri on puhuttu introvertin pään kohinasta ja hiljaisuuden tarpeesta ja toisaalta siitä, että jokainen pystyy toimimaan myös temperamenttiaan vastaan, mitä introvertille tapahtuu, jos hänet laitetaan työskentelemään avokonttorissa?
– No, avokonttorit eivät ole kenellekään hyviä. Ne laskevat kaikkien työkykyä. Introvertti voi työskennellä hälyssä, mutta jos sitä jatkuu kauan ja jos melutaso on korkea, siihen liittyy kuormittavuuden takia sairastumisriski. Toisaalta introvertilla on kyky hautautua sisäiseen maailmaansa, ja jos hän saa kuulokkeet korvilleen, hän pystyy keskittymään. Muut ihmiset ympärillä eivät ole hänelle samanlainen ärsyke kuin ekstrovertille, Keltikangas-Järvinen kertoo.
– Itse asiassa tutkimusten mukaan avokonttori laskee enemmän sosiaalisten ihmisten työkykyä sen takia, että he koko ajan seuraavat, mitä muualla tapahtuu ja haluavat olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa. He kyllä viihtyvät, mutta työnteon kustannuksella.
Se joustaa, jolle se on helpompaa
Palataan kysymykseen, kuinka introvertti kestää ekstroverttiä puolisoa.
– Joskus aika huonosti, Keltikangas-Järvinen vastaa.
– Olen monesti sanonut, että kukaan ei mene temperamentin takia naimisiin, mutta hyvin moni eroaa sen takia. Se, että arki ei suju, johtuu usein temperamenttien törmäyksistä, joita ei tunnisteta eikä osata käsitellä oikein.
Erilainen rauhan tai seuran tarve ei ole ainoa kitkaa aiheuttava asia. Voi olla, että toinen harkitsee ja punnitsee ja innostuu hitaasti. Toinen taas on nopea käänteissään.
Toinen voi olla mielestään tarkka ja suunnitelmallinen ja pitää impulsiivisemman kumppanin tapaa tehdä asiat ennalta-arvaamattomana ja järjestäytymättömänä. Se impulsiivisempi osapuoli taas ajattelee hoitavansa monta asiaa samalla kertaa ja pitää kumppaniaan jäykkänä ja joustamattomana.
Siisti kärsii hirveästi sotkusta, mutta epäsiisti taas ei kärsi siitä, että on siistiä.
Joku myöhästyy aina tai unohtaa, mitä on sovittu. Joku varmistaa ja tarkistaa ja huolehtii loputtomasti.
– Arjen harmaus on täynnä juuri tällaisia asioita, mutta ne täytyy osata pistää oikeaan mittakaavaan. Kannattaa muistaa, ettei kenenkään temperamentti muutu moittimalla – vaikka sitä on kyllä yritetty. Ja toiseksi: jos jollekulle on luontevaa toimia jollakin tavalla, hän ei tee niin kiusatakseen, vaan koska hänelle on vaivan takana toimia toisin.
Niille, jotka eivät halua jatkuvasti riidellä arkisista asioista, Keltikangas-Järvisellä on neuvo. Neuvo ei ole tasapuolinen eikä reilu, sillä kun temperamentteja on jaettu, lahjat eivät ole menneet reilusti tai tasan. Toinen on saattanut saada temperamentin, jonka kanssa eläminen on tasaisempaa, helpompaa ja kevyempää. Toisenlaisen temperamentin kanssa syntyneelle taas pienetkin asiat saattavat olla elämän ja kuoleman kysymyksiä.
Ja nyt se neuvo.
– Ensinnäkin joustetaan siihen suuntaan, mikä on yleinen odotusarvo yhteiskunnassa. Toiseksi se joustaa, jolle se on helpompaa. Jos toinen on hirveän sensitiivinen, toinen yrittää ottaa sen huomioon. Jos esimerkiksi toista vaivaa hirveästi epäjärjestys ja toiselle puolestaan järjestyksenpito on vaikeaa, se, joka ei ole aiemmin siitä välittänyt, ryhtyy pitämään järjestystä. Tämä siksi, että siisti kärsii hirveästi sotkusta, mutta epäsiisti taas ei kärsi siitä, että on siistiä.
Ujous ja introverttius eivät ole sama asia
Liisa Keltikangas-Järvisen uusin, keväällä ilmestynyt kirja käsittelee ujoja ja introvertteja. Arkipuheessa ujous ja introverttius käsitetään usein samaksi asiaksi, sillä niissä on joitakin yhteisiä piirteitä. Sekä ujo että introvertti voivat vaikuttaa varautuneilta ja syrjäänvetäytyviltä.
– Mekanismi on kuitenkin hyvin erilainen. Uudessa ja yllättävässä tilanteessa ujo salpautuu hetkeksi. Hänelle tulee epämiellyttävä tunne. Hän ei heti tiedä, mitä sanoa, eikä nauti siitä tilanteesta. Tutussa ympäristössä ujo ei ole ujo ollenkaan – eikä ujo myöskään istu yksin sohvalla ja ujostele. Ujo voi olla hyvinkin sosiaalinen ja haluta ihmisten seuraan. Introvertti ei salpaudu, mutta hänellä on koko ajan tarve hakea rauhaa. Hän viihtyy yksin eikä ole kovin seurallinen. Toki sama ihminen voi olla sekä ujo että introvertti, mutta ei välttämättä.
Psykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen. Kuva: Irene Stachon / Lehtikuva
Keltikangas-Järvistä on usein kutsuttu ujojen puolustajaksi, mutta hän toteaa olevansa titteliin äärimmäisen kyllästynyt.
– Koska eiväthän ujot tarvitse puolustusta. Minä olen vain kertonut tutkimusten tuloksia, mutta se koetaan puolustamiseksi. Siinä näkyy, kuinka negatiivinen stigma ujouteen nykyisin liittyy.
Keltikangas-Järvinen kertoo esimerkin. Eräässä amerikkalaisessa kyselytutkimuksessa tiedusteltiin, millaisia ujot ihmiset ovat. Tulos oli tyly: lihavia, tyhmiä ja laiskoja.
Aina ei ole ollut näin. Keltikangas-Järvisen mukaan ujoudesta on alettu puhua ongelmana vasta muutaman kymmenen viime vuoden aikana.
– Esimerkiksi suomalaisessa maatalousyhteiskunnassa ujoutta ei oikeastaan ollut olemassa, sillä ujoushan ei ole tila, joka vallitsee koko ajan, vaan se on reaktio tietyssä tilanteessa. Kun ihmiset elivät ympäristössä, jossa he tunsivat jokaisen, ei tullut ennakoimattomia sosiaalisia tilanteita, joissa ujous olisi tullut näkyviin. Ujoutta ei tunnistettu, koska sillä ei ollut merkitystä.
Ujo ei aiheuta ongelmia muille
Jos ujous on ongelma, se on Keltikangas-Järvisen mukaan sitä vain ujolle itselleen.
– Ujo ihminen ei aiheuta ongelmia muille. Ujot eivät ole röyhkeitä tai aggressiivisia, eivätkä he eivät kiusaa tai riitele vaan ovat vastuuntuntoisia. Nämähän ovat positiivisia asioita, ja siksi ihmettelen, miksi ujoja suorastaan syrjitään.
Keltikangas-Järvinen lisää, että myös ujouden seurauksia voi ohjata kasvatuksella.
– Ujous on asia, jonka lapsi saa syntymälahjaksi, mutta se, mitä ujoudesta seuraa, on kokonaan kasvattajien käsissä. On tärkeää, ettei lähdetä vahvistamaan ujoutta vaan annetaan keinoja sosiaalisia tilanteita varten. Niitä voi harjoitella vielä aikuisenakin, jos oma ujous vaivaa.
– Mutta ensiksi voi kyllä miettiä, mitä haittaa ujoudesta on. Mistä loppujen lopuksi on jäänyt paitsi ujouden vuoksi vai kuvitteleeko vain, mitä kaikkea ihanaa olisi tapahtunut, jos ei olisi ujo? Ujoudesta voi tulla myös veruke: en voinut, koska olen näin ujo. Vaikka todellisuudessa olisi aivan hyvin voinut, kun olisi vain päättänyt ja ottanut vastuun itsestään.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Terapeutti Päivi Niemi auttaa ihmisiä löytämään omat rajansa – ”Sano ääneen, mikä sinulle sopii ja mikä ei”
AjankohtaistaPidä kiinni omista rajoistasi, sanoo terapeutti, joka joutui miettimään omat rajansa uusiksi elämän mullistaneessa kriisitilanteessa.
