Osmo Vartiainen aloitti aikoinaan koulunsa Vantaalla. Ulkomailla asumisen jälkeen hän palasi takaisin juurilleen.
Kuinka vantaalainen olet, Osmo Vartiainen? – ”Olen osa monikasvoista Vantaata”
Jo nimi kertoo, että Uusimaa on aina ollut meidän maahan- ja maassamuuttajien koti, sanoo sotunkilainen Osmo Vartiainen.
Aloitin Martinlaaksossa koulun vuonna 1974. Olimme juuri muuttaneet Helsingistä Vantaalle. Kukinkujalla olleen rivitalomme kohdalla on nyt kerrostaloja. Muistan vielä sen aikaisen puhelinnumeromme. Pihoilla leikittiin kirkkistä, kymmentä tikkua laudalla ja keinupeffistä. Nautittiin, kun kävelytiellä ei ollut talvikunnossapitoa ja sitä pääsi laskemaan pulkalla. Lähellä oli maatiloja ja rakentamatonta metsää, jossa kävelin koiran kanssa.
Muutin isän luo Pariisiin. Englannissakin ehdin käydä koulua yhden vuoden. Aikuisena tein lentäjäopinnot Yhdysvalloissa. Helsingissä opiskelin musiikkitiedettä. Vaimon kanssa muutimme muutamaksi vuodeksi Italiaan. Minä opiskelin laulua ja tein väitöskirjaa, vaimo suoritti diplominsa konservatoriossa.
Helsinkiin palattuamme kuulin serkultani, että Hakunilasta saa ostaa käsittelemätöntä maitoa suoraan tilalta. Maidonostoretkillä ihasteltiin maisemia, ja kerran huomasin, että siinä lähellä oli tontti ja huonokuntoinen talo kaupan. Ostimme talon, ja kohta seitsemän vuotta on ihmetelty maaseutuilluusiota. Vieläkin on talossa korjaustyö kesken.
Päiväkodissa saattaa aloittaa ryhmä, jossa yli puolet lapsista ei osaa suomea eikä tunne paikallista kulttuuria, mutta puhuu uskonnosta luontevasti.
– Suomen katolisen kirkon opetusjohtaja Osmo Vartiainen
Katolisissa maissa asuminen herätti kiinnostukseni katoliseen kirkkoon. Identiteetti kypsyi vähitellen. Kun nuorin lapsistani oli kastettu, olin valmis vaihtamaan kirkkokuntaa. Lapset siirtyivät mukanani, mutta vaimo on kypsytellyt päätöstään tähän kevääseen asti.
Nyt olen Suomen katolisen kirkon opetusjohtaja. Koordinoin uskonnonopetusta ja työstän opetussuunnitelmia ja oppikirjoja. Yhteistyö Suomen ekumeenisen neuvoston, Focus ry:n ja Uskot-foorumin kanssa on arkipäivääni. Juuri istuimme muslimien paastokuukauden ramadanin kunniaksi yhteisellä illallisella auringon laskettua.
Itsenäistymisen ja sotien jälkeen Suomi kääntyi sisäänpäin löytääkseen identiteettinsä ja yhtenäisyyden. Nyt alamme olla kypsiä aukeamaan maailmalle jälleen. Monikulttuurisuus on jo vantaalaista arkea. Päiväkodissa saattaa aloittaa ryhmä, jossa yli puolet lapsista ei osaa suomea eikä tunne paikallista kulttuuria, mutta puhuu uskonnosta luontevasti. Sellaisessa tilanteessa tarvitaan yhteistyötä.
En osaa edes sanoa, kuinka monta kieliryhmää meidän katolisissa seurakunnissamme on. Puolet seurakuntien jäsenistä on maahanmuuttajia. Olemme tilkkutäkki, jossa meidät erilaiset on ommeltu yhteen toisiinsa. Vaikka on mahdoton ennustaa, millainen Suomesta tulee, työnämme on rakentaa yhteiselle elämälle mahdollisimman hyvä pohja.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kuinka vantaalainen olet, Ruth Kaboi? ”Opiskelen Tikkurilassa sairaanhoitajaksi, mutta kotini on kuitenkin Sodankylässä, joka on vähän kuin Kenia”
Hyvä elämäRuth Kaboi sai opiskelupaikan Vantaalta. Puoliso löytyi lähijunasta.
