Emile Roosin vantaalaisuuteen kuuluu vahva annos äidinäidin Sveitsiä ja isänäidin Karjalaa, vaikka hän on asunut koko ikänsä samassa talossa Varistossa.
Kuinka vantaalainen olet, tuleva ylioppilas Emile Roos? ”Sielunmaisemani on kotipihassa”
Emile Roos sanoittaa päivittäin vantaalaista elämäänsä kolmella kielellä.
Olen aina asunut samassa osoitteessa. Taloa on kyllä laajennettu ja olen lähtenyt siitä eri suuntiin kouluun. Vantaalaisuus on minulle rauhallista pääkaupunkielämää. Kun asuu bussipysäkin vieressä eikä bussissa istuminen harmita, on helppo mennä keskelle hulinaa, jos haluaa, mutta täällä kotona on iisimpi meininki.
Äidinäitini on sveitsiläinen ja äidinisäni suomenruotsalainen. Äidin kotikielinä olivat ruotsi ja ranska. Siksi menin ruotsinkieliseen kouluun ja puhun äidin kanssa ranskaa. Isän kanssa puhun suomea. Tänä keväänä kirjoitin ruotsinkielisestä lukiosta ylioppilaaksi. Hyvästä suomen kielestäni kiitän Aku Ankkaa.
Toivon pääseväni kirjoitusten perusteella Hankenille opiskelemaan rahoitusta. Jo ala-asteelta asti minua on kiinnostanut bisnes. Maisteriopinnot haluaisin tehdä ulkomailla. Mutta ensin menen armeijaan. Ehdin miettiä pääsykokeita vielä ensi keväänä, jos nyt en pääse sisään.
Minulla on suomen- ja ruotsinkielisiä kavereita. Ruotsinkielisten kanssa joutuu joskus kohtaamaan sen, että ruotsinkieliset ovat vähemmistöä. Esimerkiksi jos me kavereiden kanssa puhutaan bussissa tai ravintolassa ruotsia, saattaa joku toinen seurue ruveta puhumaan ruotsia ivaillen ja kovalla äänellä. Meillä ei ole tapana ottaa sitä kovin vakavasti.
Ennakkoluulojahan on kaikkiin suuntiin. Helsinkiläiset puhuvat siitäkin, että me vantaalaiset ollaan landelaisia. Minulle tämä koti merkitsee tilaa, mahdollisuuksia ja rauhaa. Olen neljävuotiaasta soittanut rumpuja. Sitä en voisi tehdä kerrostalossa.
Vantaalaisuus on minulle rauhallista pääkaupunkielämää.
Äidillä on kesämökki Sipoossa, isällä Ruokolahdella. Ne ovat myös tärkeät maisemat minulle. Muuten kokemukseni Suomesta on eteläpainotteinen. En ole koskaan ollut Lapissa enkä nähnyt Länsi-Suomea Turkua pohjoisempaa. Suomussalmi on pohjoisin paikka, missä olen käynyt, ja Kuhmossa olen ollut kaverin mökillä. Mummo on tullut rajan takaa evakkona, joten sekin on osa tarinaani.
Sielunmaisemani on kotipihamme. Mutta kun lähes joka talvi ja joskus kesäisinkin pääsemme perille Zermatiin, pieneen alppikylään Sveitsissä, tuntuu sekin kotiin saapumiselta.
En kuulunut rippikouluikään tullessani kirkkoon, mutta ajattelin, että miksi sanoisin kirkolle suoralta kädeltä ei, kun en tiedä siitä mitään. Ripari oli hyvä kokemus. Mietittiin kristinuskon tärkeitä juttuja ja miten niitä pitäisi soveltaa elämään.
Kirkko ei ole minulle juuri nyt kovin läheinen enkä odota siltä muuta kuin sitä, että se on. Kun tarvitsen, tiedän, mistä saan tukea ja rauhaa. Kirkkoon astuessa on aina eri fiilis kuin muualla.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kuinka vantaalainen olet, Aleksandra Blinnikka? ”Vantaa pysyy, kun kaikki muu muuttuu”
AjankohtaistaPurjelautailun maailmanmestari Aleksandra Blinnikka rakastaa maailman miljoonia maisemia, mutta palaa aina kotiin Vantaalle.
