”Saatana mallinnettiin keskiajalla torahampaiseksi ja sarvipäiseksi mörökölliksi”, kertoo myytteihin perehtynyt erikoiskirjastovirkailija
Saatana on muun muassa pitänyt ihmisiä kaidalla tiellä. Jos Saatanan kanssa halusi tehdä sopimuksen, häntä saattoi lähestyä kohteliaalla kirjeellä.
Olipa kerran metsästäjä, joka halusi solmia sopimuksen paholaisen kanssa. Piru saisi metsästäjän sielun vastineeksi sadasta jäniksestä, joiden piti loikkia ansoihin yön aikana. Näin sovittiin, ja kohtalokas yö koitti.
Metsästäjä viritti yhdeksänkymmentä yhdeksän ansaa, ja jokaiseen niistä viuhtoi jänis. Mutta sadannen ansalangan metsästäjä virittikin kuusen latvaan.
Ennen aamunkoittoa kuusen juurella tungeksi jänöjä, joita piru yritti turhaan ajaa kuusen latvaan. Näin ollen paholainen ei kyennyt pitämään omaa osuuttaan sopimuksesta, eikä ollut oikeutettu vaatimaan metsästäjän sielua itselleen.
Tämä on yksi myytteihin perehtyneen erikoiskirjastovirkailija Henri Hiljanderin lempitarinoista.
– Suomalaisessa kansanperinteessä piru on toisinaan ollut juksattava rassukka, Hiljander kiteyttää.
Kansantarujen ohella Saatanalla on pitkään ollut tärkeä sija kristinuskossa – olihan Lucifer kristillisen perinteen mukaan ensimmäinen arkkienkeli. Sitten Lucifer ylpistyi ja halusi tulla Jumalan kaltaiseksi. Siksi se syöstiin alas taivaasta.
Tiedonjano on Saatanasta
Mutta Luciferin ohelle myös ihminen tavoitteli liikoja heti kättelyssä.
– Luomiskertomuksessa paholainen oli läsnä käärmeen muodossa. Se kylläkin tarjosi ihmiselle ihan oikeaa tietoa, jos ihminen söisi hyvän ja pahan tiedon puusta vastoin Jumalan kieltoa. Saatana on siis alusta saakka houkutellut ihmistä lankeamaan johonkin kiellettyyn, Hiljander sanoo.
Luciferin tarinassa heijastuu halu saavuttaa Jumalan kaltaisuus, jopa jumaluus itsessään. Ehkä ihmisen tiedonjanossa ja pyrkimyksessä hallita ympäristöään on jotain samankaltaista.
Keskiajalla Saatana mallinnettiin torahampaiseksi ja sarvipäiseksi mörökölliksi.
– Henri Hiljander
– Raamatussa ei ole kovinkaan paljon tietoa Saatanasta, eikä Raamatussa ole kommentoitu sen ulkonäköä. Itse kukin voi kuvitella paholaisen miksi ja millaiseksi vain, Hiljander sanoo.
– Ehkä tästä syystä Saatana alkaa esiintyä kirkkotaiteessa vasta noin 1000-luvulta lähtien. Paholaisen ulkomuoto on myös muuttunut eri aikakausina. Keskiajalla Saatana mallinnettiin torahampaiseksi ja sarvipäiseksi mörökölliksi eli jonkinlaiseksi epäsikiöksi. Sillä saattoi olla sorkkajalat tai kasvot takapuolessa.
Valistuksen aika teki Saatanasta idolin
1800-luku piirtää aivan toisenlaisen kuvan pimeyden ruhtinaasta.
– Valistuksen aikana paholainen kuvataan usein komeana, loistavakasvoisena nuorukaisena, tieteen ja taiteen salat tuntevana tiedonkantajana. Saatana oli suorastaan valistuksen ajan idoli, Hiljander kuvailee.
Esimerkiksi belgialainen Guillaume Geefs kuvasi vuonna 1848 valmistuneessa valkoisessa marmoriveistoksessaan Le génie du mal (Paha nero) Luciferin komeaksi nuorukaiseksi, jonka lepakonsiivet asettuvat kauniisti hahmon ympärille. Myös William Blake on kuvannut paholaisen melko vaarattoman näköiseksi maalauksessaan Satan in His Original Glory (Saatana alkuperäisessä kunniassaan, 1805).
Saatana on inspiroinut myös kirjailijoita ja runoilijoita. Klassikkoteoksia lienevät tässä suhteessa John Miltonin Kadotettu paratiisi (1667), Danten Jumalainen näytelmä (1300-luku), Lordi Byronin Cain a Mystery (Kainin mysteeri 1821) ja Edgar Allan Poen The Imp of the Perverse. (Kieroutunut pikkupiru 1845).
Mutta miltä näyttää nykyajan paholainen?
Sellaisen on kuvannut ainakin Vladimir Barkov teoksessaan Fall of Lucifer (Luciferin tuho) vuodelta 2016. Siinä paholainen hehkuu tulenkarvaisen oranssin ja punaisen väreissä. Toisessa jalassaan sillä on stay up -sukka, ja jaloissaan käärme.
– Naisten asusteella halutaan ehkä vihjata perversioon tai johonkin epänormaaliin, Hiljander arvelee.
Saatana vartioi ihmisten moraalia
Muilta osin Hiljander pohtii paholaisen olemusta kielletyn ja sallitun, ulkopuolisuuden ja osallisuuden näkökulmista.
– Yksi ajattelutapa on, että Saatana edustaa jotain kiellettyä. Asiat, joita ryhmässä ei pidetä suvaittavina leimataan helposti Saatanan juoneksi, jolloin ryhmän jäsenet ymmärtävät välttää vääriksi koettuja asioita.
Hiljander luettelee asioita, joita on historian saatossa pidetty Saatanan houkutuksina: alkoholi, korttipelit, kansantanssit, naispappeus.
– Kaikki näitä asioita eri ryhmät ovat vastustaneet ja uskoneet Jumalankin vastustavan eri aikoina. Tällöin Saatana toimii ryhmäkurin välineenä; jos teet väärin, olet sielunvihollisen vietävissä.
– Historiallisesti äänekkäimmät syytökset intentionaalisesta saatananpalvonnasta ovat sijoittuneet eri kirkkokuntien välille; "vääräuskoiset" gnostilaiset kristityt, Paavi antikristuksena tai protestantit Saatanan liittolaisina. Myös noidat, pakanat, juutalaiset ja muslimit ovat saaneet Euroopassa osansa saatananpalvontasyytöksistä, Hiljander sanoo.
Paholainen on käyttökelpoinen myös nykypäivänä.
–Saatanaa voi käyttää siihen, mitä vastaan joku haluaa kamppailla, kuten vaikkapa kirkon maallistuminen tai maahanmuutto. Saatana voi olla myös jotain, mitä vastaan ihminen haluaa kamppailla itsessään. Esimerkiksi minun elämässäni saatana manifestoituu juuri nyt litran herkkujäätelönä pakastimessa. Jollekulle toiselle paholainen voi olla se kuuluisa viinapiru, Hiljander suhteuttaa.
Saatanan kanssa tehty sopimus oli vaikea purkaa
Monen muunkin maan kansanperinteestä löytyy myytti siitä, miten ihminen myy sielunsa paholaiselle ja saa vastineeksi maallista hyvää, kuten vilkkaan seksielämän ja vaurautta – tai taidon soittaa viulua. Viulua ilmeisesti siksi, että sitä on pidetty perinteisesti vaikeasti opittavana instrumenttina.
Mutta kuinka liitto paholaisen kanssa oikein solmittiin?
– Saatanaa saattoi lähestyä hyvin kohteliaalla ja muodollisella kirjeellä, joka jätettiin yöpöydälle. Vaihtoehtoisesti oli hakeuduttava kolmen tien risteykseen, minne piru ilmestyi. Suomalaisessa kansantarustossa mainitaan myös, että sopimuksen tekijän piti kahlata keskelle koskea ja heittää veteen hopeaa.
Mutta entäpä, jos ihmisparka tulikin katumapäälle? Ei hätää, siihenkin esi-isillämme oli ratkaisu. Sopimus kannatti laatia siten, että piru noutaisi sielun tiettynä päivänä. Kun sovittu ajankohta oli käsillä, piti kiirehtiä kirkon alttariosaan, minne Saatana ei voi astua.
Kun sovittu päivä oli kulunut, paholaisen kanssa tehty liitto raukesi.
– Alttarista ei saanut poistua, vaikka Saatana olisi käyttänyt mitä tahansa keinoja. Se saattoi valehdella esimerkiksi, että sopimuksentekijän talo palaa tai lapsi on sairaana. Yö piti viettää kiihkeässä rukouksessa.
Kun sovittu päivä oli kulunut, paholaisen kanssa tehty liitto raukesi.
Ihmisriepu saattoi pyristellä eroon diilistään myös lähtemällä pyhiinvaellukselle tai antamalla papin suorittaa eksorkismi eli kansanomaisesti sanottuna pahojen henkien pois manaaminen.
Henri Hiljander itse ajautui paholaisaiheen pariin kansantarujen kautta. Nykyään hän luennoi myyttisistä aiheista yhdessä uskontotieteilijä, sosiaalipsykologi Markus Monosen kanssa. Paholaisaiheinen luentosarja jatkunee näillä näkymin ensi syksynä pääkaupunkiseudun kirjastoissa.
(Lisätietoja: www.facebook.com/myyttisetluennot)
Valoa ja ukkosta
Latinaksi Lucifer tarkoittaa ”valonkantajaa” (lux = valo; ferre = kantaa, tuoda). Antiikista ajoista Luciferilla on viitattu Kointähteen eli Venukseen. Nykyään kristillisen perinteessä Luciferilla tarkoitetaan paholaista eli langennutta enkeliä, jonka seuraajia ovat demonit.
Suomalaisessa Raamatussa nimi on korvattu sanalla Kointähti, sarastuksen poika.
Perkele-sana on yleisimmän käsityksen mukaan lainaa balttilaisista kielistä. Latvian kielessä sitä vastaa sana perkons ja liettuassa perkūnas, jotka tarkoittavat ukkosenjumalaa.
Saatana (hepreassa: Satan’el, vastustaja, syyttäjä) on ns. abrahamilaisissa uskonnoissa pahuuteen langennut ensimmäinen ylienkeli.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: 1980-luvulla ihmiset alkoivat äkisti ”muistaa” olleensa satanististen rituaalien uhreja – satanismipaniikkiin liittyi joukkohysteriaa ja rahanahneutta
PuheenvuorotMichelle remembers -kirja toimi paniikin sytykkeenä. Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, trendikäs eksorkismi on jälleen ollut esillä mediassa, kirjoittaa Ella Luoma.
