Helsingissä kerrotaan kummitustarinaa esimerkiksi Johan Sederholmista, joka haudattiin ensin Senaatintorille ja sitten Ruttopuistoon. Karolina Kouvola kertoo Sederholmin tarinan videolla.
Kummitustarinat ovat aina muodissa – Helsingin kummitusjutut kertovat historiasta ja moraalikäsityksistä
Uskontotieteilijä Karolina Kouvolaa kiinnostaa kummitusjutuissa se, mitä ihminen kokee ja miten hän asian selittää.
Kansallisteatterissa kulkee vaimonsa kirveellä tappanut ja sen jälkeen itsemurhan tehnyt näyttelijä Urho Somersalmi (1888–1962), ravintola Kappelissa hääräilee yhä 1880-luvulla ravintolaa pyörittänyt Josef Wolontis. Hakasalmen huvilalla näyttäytyy yhä esimerkiksi Diakonissalaitoksen perustajana tunnettu Aurora Karamzin, joka kuoli vuonna 1902. Olipa näiden kummitusjuttujen todenperäisyydestä mitä mieltä tahansa, ne ovat kiehtovia.
Uskontotieteilijä, Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Karolina Kouvola on koonnut Helsinkiin sijoittuvat kummitustarinat kirjaksi yhdessä Vanessa Kairulahden kanssa, joka on työskennellyt aiemmin muun muassa Helsingin kaupunginmuseon kummitusvastaavana.
Helsingin henget – Opas aaveiden pääkaupunkiin (SKS) ilmestyi elokuun lopussa. Kirja kertoo paitsi kummituksista, niin myös Helsingin historiasta. Kouvolan oma ote kummitustarinoihin on kuitenkin ennen kaikkea uskontotieteilijän.
– Uskontotieteessä ei haluta sanoa, että tuo on totta tai tuo ei ole. Kummitustarinoissa kiinnostavaa on se, mitä ihminen kokee ja miten hän asiat selittää. Lattian narinaan voi olla jokin rakennustekninen selitys tai sitten ihminen ajattelee, että se narisee, koska siinä kävelee 1700-luvun lopulla elänyt, kummitukseksi muuttunut Johan Sederholm, Kouvola havainnollistaa.
Kartano on hyvä kasvualusta kummitustarinalle
Karolina Kouvola kiinnostui kummitustarinoista, koska häntä on aina kiinnostanut kaikki marginaalissa oleva ja selittämätön. Kummitustarinat kertovat käsityksestämme siitä, miten elämä pitäisi elää ja mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Ne avaavat historiaa ja sitä, mitä on pidetty sopivana.
– Monissa kummitustarinoissa on kyse rakkaudesta yli luokkarajojen tai muuten "sopimattomista" ihastuksista tai raskauksista. Ne voivat myös liittyä todellisiin historiallisiin tapahtumiin, sotiin tai tulipaloihin, Karolina Kouvola kertoo.
– Kummitustarinoihin liittyy myös pelotteluaspekti. Pelko, jonka ne synnyttävät, on kuitenkin hallittua pelon tunnetta. Kertomus voi aiheuttaa väristyksiä, mutta ei uhkaa fyysisesti.
Monissa kummitustarinoissa on kyse rakkaudesta yli luokkarajojen tai muuten "sopimattomista" ihastuksista tai raskauksista.
Monet kummitustarinat liittyvät kartanoihin, julkisiin rakennuksiin tai sellaisiin henkilöihin, joilla on ollut merkittävä asema. Tälle on useita selityksiä. Ensinnäkin kartanot ja varakkaiden kodit eli oletetut kummittelupaikat ovat ylipäätään säilyneet, toisin kuin tavallisten ihmisten kodit. Kartanonherrat- ja rouvat tai muut varakkaat henkilöt tunnettiin alueella yleensä hyvin ja heistä puhuttiin.
– Toki tarinoissa on myös markkinointi- ja turismiaspekti. Halutaan kertoa, että kartanolla on myös oma kummitus, Kouvola muistuttaa.
Kirjaa tehdessään Vanessa Kairulahti ja Karolina Kouvola kuulivat myös kummitustarinoita, jotka liittyivät yksityiskoteihin.
– Kyllä ihan tavallisiin lähiökoteihin liittyviä kummitustarinoitakin on, mutta niistä ei välttämättä puhuta. Ei haluta sellaista julkisuutta tai leimaa.
Myös siinä on eroja, millaisissa ympyröissä oudot kokemukset otetaan puheeksi. Vanhassa teatterirakennuksessa työskentelevän on helpompi kertoa kummituksesta kuin insinööritoimistossa työskentelevän.
Näyttelijä Urho Somersalmi surmasi vaimonsa Ailin kirveellä ja sen jälkeen itsensä. Tässä perhekuvassa on myös heidän tyttärensä Armi pianon ääressä. Kuva: Museovirasto.
Ennen puhuttiin kotonakulkijoista
Ihmisten kummituskokemukset voivat perustua näkö-, kuulo-, tai tuntoaistiin. On myös kokemuksia paikoista, joissa on yksinkertaisesti "paha olla" tai erikoinen tunnelma.
Sävy kummitustarinoissa ei välttämättä ole negatiivinen tai pelokas. Yleensä kummitukset kuvataan hyväntahtoiseksi tai sellaiseksi, jotka ovat rakastaneet kyseistä paikkaa paljon ja haluavat siksi yhä osallistua elämään siellä.
Karolina Kouvolan mukaan kristinusko, sen käsitykset siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen ja kummitusjutut ovat eläneet Suomessa rinnakkain. Esimerkiksi sitä on pidetty jopa ihan normaalina, että ihminen ilmestyy kuolemansa jälkeen läheisilleen.
– Puhuttiin kotonakulkijoista. Eivät he olleet pelottavia, vaan tällaiset ilmiöt koetaan vieläkin lohduttavina, Kouvola kertoo.
Luterilaiset saattoivat ajatella, että vainaja siirtyi elävien maailmasta pois viimeistään vuoden kuluttua kuolemastaan. Ortodoksit ajattelivat, että vainaja saattoi liikkua elävien joukossa kuusi viikkoa.
– Sitä pidettiin jopa hyvänä merkkinä, jos kuollut ilmestyy 40 päivän sisällä kuolemastaan ja huonona sitä, että ei ilmesty. Tuo luku neljäkymmentä päivää esiintyy myös Jeesuksen autiomaakärsimyksessä ja suuressa paastossa.
Luterilaisessa kansanperinteessä on kerrottu myös tarinoita kirkonväestä, joka varjeli sekä hautausmaita että kirkkoja. Kirkonväkeä kuvattiin olennoiksi, jotka olivat mustia tai valkeita, mutta läpikuultavia. Jos joku erehtyi pilkkaamaan kirkkoa tai vainajia, kirkonväki saattoi aiheuttaa sairautta, järjenmenetyksen tai jopa kuoleman.
Kummitustarinat kohtaavat nykytekniikan
Monien mielestä kummitukset tai ajatus siitä, että elämä jatkuisi jossakin muodossa kuoleman jälkeen, sopii huonosti yhteen nykyisen tieteellisen maailmankuvan kanssa. Toisaalta tiedämme, että vaikka faktatietoa on paljon, ihmisen mielikuvitus on vilkas. Nykyään kummitusjuttuihin uskomisessa on monella suorastaan tieteellinen ja tekninen sävy.
Kummitustarinoihin etsitään todisteita teknisillä laitteilla, käytetään niin sanottuja ghost boxeja, jotka ilmaisevat radiotaajuuksia sekä lämpöä ja kylmyyttä ilmaisevia laitteita. Kuunnellaan valkoista kohinaa ja yritetään jopa keskustella oletettujen aaveiden kanssa.
– Se onkin sitten kiinnostavaa, mistä tulee se käsitys, että aaveet keskustelisivat tietyillä taajuuksilla tai että esimerkiksi kylmä ilmavirtaus olisi merkki heidän olemassaolostaan, Karolina Kouvola toteaa.
Kouvolan mielestä kummitustarinat ovat olleet aina muodissa ja elävät yhä vahvasti. Ihmisiä kutkuttaa ajatus siitä, että elämä voisi jatkua kuoleman jälkeen jossain muodossa tai kuoltuaan voisi vaikuttaa läheistensä elämään. Usko kummituksiin vaan muuttaa muotoaan ja ammentaa vaikutteita esimerkiksi oman aikansa viihteestä.
– Kaikenlaiset ihmiset uskovat kummitusjuttuihin. Aika moni ajattelee niin kuin minäkin, että ei usko, mutta on valmis uskomaan, jos itse kokee jotakin selittämätöntä, Kouvola sanoo.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
verkko.jpg)
Arkeologit nostivat Senaatintorin alta 120 vainajan jäänteet – heidän elinaikanaan hautapaikoista käytiin kisaa, nyt kirkon pitää päättää, miten luut haudataan uudestaan
Ajankohtaista1600-luvulla kaikista suurin kunnia oli tulla haudatuksi kirkon lattian alle. Siksi kirkot löyhkäsivät mätäneviltä ruumiilta ja vilisivät luita etsiviä koiria.
