null Kutsu messuun keskellä yötä hämmensi Lauttasaaressa – ”Uskoakseni pääsemme tästä yli”

Lauttasaaren kirkonkelloja soitetaan tällä hetkellä käsipelillä, koska automatiikkaan ei voi luottaa.

Lauttasaaren kirkonkelloja soitetaan tällä hetkellä käsipelillä, koska automatiikkaan ei voi luottaa.

Ajankohtaista

Kutsu messuun keskellä yötä hämmensi Lauttasaaressa – ”Uskoakseni pääsemme tästä yli”

Lauttasaaren asukkaat heräsivät tiistaiyönä kirkonkellojen soittoon.

Lauttasaaressa ovat soineet kirkonkellot. Asiasta kertoi ensimmäisenä Lauttasaaren kirkkoherra Juha Rintamäki julkisessa Facebook-päivityksessään. Kyseinen kellojensoitto tapahtui varhain tiistaina aamuyöllä.

Kenelle kellot soivat? Rintamäen perusteellisesta selonteosta käy ilmi, että ”joulun hyvä tahto on ollut mukana eri keskustelufoorumeilla, kun on pohdittu kellojen soiton syitä”. Rintamäki kirjoittaa: ”Veikkaus joulun juhla-ajan loppumisesta loppiaisena oli tietysti hyvä ja kirkkovuoden mukainen, muttei syy kellojen soittoon keskellä yötä. Niinikään ehdotus, että kirkko käynnisti uuden jäsenyyskampanjan oli tietysti innovatiivinen, muttei kuitenkaan taustalla viimeyön kellojensoitossa.”

Kenelle kellot sitten näin enteellisesti soivat?

– Lauttasaaren kirkon kellot edustavat 1960-lukulaista automatiikkaa, joka nyt petti. Automatiikka luuli, että on pyhäaamu, jolloin kirkonkellojen soitto oli kutsu normaaliin messuun, Rintamäki kertoo Kirkko ja kaupungille.

Muuan keskustelija kommentoi Rintamäen Facebook-päivitystä rohkaisevaan sävyyn: ”Uskoakseni pääsemme tästä yli.”

Korjaus: kirkonkellot soivat tiistaiaamuna eivätkä maanantaiaamuna.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.