null Kysely: Koronaepidemia herkisti toisten hädälle – sadat uudet vapaaehtoiset aloittivat työnsä

Yhteinen pöytä -verkoston työntekijät ja vapaaehtoiset Tiina Laszlo ja Isabel Nieminen (oik.) lajittelevat ruokaa Vantaankosken seurakunnan evakkotiloissa maaliskuussa 2020.

Yhteinen pöytä -verkoston työntekijät ja vapaaehtoiset Tiina Laszlo ja Isabel Nieminen (oik.) lajittelevat ruokaa Vantaankosken seurakunnan evakkotiloissa maaliskuussa 2020.

Ajankohtaista

Kysely: Koronaepidemia herkisti toisten hädälle – sadat uudet vapaaehtoiset aloittivat työnsä

Velvollisuudentunto ja huoli riskiryhmistä olivat suurimmat syyt vapaaehtoiseen auttamiseen, käy ilmi vapaaehtoistyö.fi:n tekemästä kyselystä.

Koronaepidemia on synnyttänyt halun tehdä vapaaehtoistyötä. Verkkopalvelu Vapaaehtoistyö.fi toteutti viime kesänä kyselyn, johon osallistui 1389 vapaaehtoista jotka olivat 30–79-vuotiaita.

– Kyselyyn vastanneista lähes 1400 vastaajasta 549 eli neljäkymmentä prosenttia on aloittanut vapaaehtoistehtävät koronaepidemian aikana. Heistä 81 prosenttia haluaa jatkaa vapaaehtoistyön tekemistä myös poikkeusolojen jälkeen, sanoo Vapaaehtoistyö.fi -hankkeen projektipäällikkö Anna Kähkönen Kirkkopalvelut ry:stä.

Vastauksissa vapaaehtoistoimintaan poikkeusoloissa innoittivat muun muassa halu auttaa, huoli riskiryhmistä, velvollisuudentunto sekä tehtävien tarjoama mielekäs tekeminen. Lähes kahdeksan kymmenestä vastaajasta piti suurimpana hyötynä erilaisten ihmisten kohtaamista ja yhteisöllisyyden vahvistamista.

Työterveyspsykologi Satu Lähteenkorva nimeää auttamisen olevan yksi neljästä ihmisen tasapainon kannalta olennaisista tarpeista. Muita tarpeita ovat kuuluminen, osaaminen ja vapaaehtoisuus.

Työelämä voisi oppia vapaaehtoistyön eetosta, sillä työelämässä kärsitään kroonisesta palautteenantamisen ja -saamisen vajeesta. 

– Satu Lähteenkorva

– Kuulumisen tunne on ihmiselle voimakkain tarve. Vapaaehtoistyön kautta vahvistetaan omaa ja muiden kuulumisen tunnetta yhteisöön ja yhteiskuntaan, Lähteenkorva sanoo.

Mielen hyvinvointia tukee myös vapaaehtoistoiminnassa oman osaamisen hyödyntäminen ja sen kartuttaminen.

– Vapaaehtoistyö elää uuden kukoistuksen aikaa. Työelämä voisi oppia vapaaehtoistyön eetosta, sillä työelämässä kärsitään kroonisesta palautteenantamisen ja -saamisen vajeesta, Lähteenkorva sanoo.

Vapaaehtoistyö.fi on valtakunnallinen verkkopalvelu, joka sisältää järjestöjen, kuntien ja seurakuntien välittämiä vapaaehtoistehtäviä. Niihin voi hakea, vaikka ei rekisteröityisi palvelun käyttäjäksi. Tehtäviä tarjoavat tahot huolehtivat tehtävien turvallisuudesta sekä vapaaehtoisen että avun saajan näkökulmasta, tarkistavat tarvittaessa vapaaehtoistyöntekijöiden taustat sekä antavat tarvittaessa koulutuksen tehtävään.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.