null Lähetysseuralta 50 000 euroa Beirutin räjähdyksen uhreille

YMCA Lebanonin vapaahetoiset ovat jakaneet vettä ja ruokaa sekä osallistuneet kunnostustöihin tuhoalueella.

YMCA Lebanonin vapaahetoiset ovat jakaneet vettä ja ruokaa sekä osallistuneet kunnostustöihin tuhoalueella.

Ajankohtaista

Lähetysseuralta 50 000 euroa Beirutin räjähdyksen uhreille

Kuolonuhreja Beirutissa on yli 150, ja ihmisiä on edelleen kadoksissa.

Suomen Lähetysseura on myöntänyt 50 000 euroa katastrofiapua Libanonin pääkaupungin Beirutin satamassa tapahtuneen räjähdyksen uhrien auttamiseen. Varat ohjataan Suomen NMKY-liiton, Lähetysseuran ja Suomen ortodoksisen kirkon kehitysyhteis- ja lähetystyötä sekä kansainvälistä diakoniaa tekevän Filantropia -järjestön yhteistyöoperaatioon.

Tuki kanavoidaan perille YMCA Lebanonin eli Libanonin NMKY:n kautta ja se kohdistetaan välittömiin avustus- ja kunnostustöihin.

Räjähdyspaikan vieressä sijaitsi myös yksi maan tärkeimmistä viljavarastoista.

Beirutin satamassa räjähti 4. elokuuta ammoniumnitraattilasti, joka painoi 2 750 tonnia. Räjähdys tuhosi Beirutin satama-alueen ja suuren osan kaupunkia. Yli 300 000 ihmistä jäi kodittomaksi, ja loukkaantuneita on jopa 5 000. Kuolleita on yli 150, ja ihmisiä on edelleen kateissa. Useat kaupungin sairaaloista ovat vaurioituneet, eivätkä ne pysty hoitamaan kaikkia apua tarvitsevia.

Libanonissa on jopa 1,5 miljoonaa syyrialaista pakolaista, eikä ihmisille riitä sähköä, vettä tai peruspalveluita. Räjähdyspaikan vieressä sijaitsi myös yksi maan tärkeimmistä viljavarastoista, ja satama on keskeinen väylä ulkomailta tuotaville ruoka- ja terveydenhuollon tarvikkeille. Kansalaisten tyytymättömyys päättäjiin ja poliittiseen johtoon on kärjistynyt massamielenosoituksiksi.

Aiemmin Kirkon Ulkomaanapu on myöntänyt 50 000 euroa Beirutin uhrien auttamiseksi.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Vantaan seurakunnilta apua Kambodžan tulvauhreille

Ajankohtaista

Yhteinen kirkkoneuvosto myönsi yhteensä 30 000 euroa katastrofiapua useaan eri kohteeseen Suomen Lähetysseuran kautta.





Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.