null Lähetysseuran hankealue Tansaniassa peittyi veden alle – Espoon seurakunnat myönsi 20 000 euroa katastrofiapua

Kilwan alueen asukkaat käyttävät kalastusveneitä apuna pelastustöissä.

Kilwan alueen asukkaat käyttävät kalastusveneitä apuna pelastustöissä.

Ajankohtaista

Lähetysseuran hankealue Tansaniassa peittyi veden alle – Espoon seurakunnat myönsi 20 000 euroa katastrofiapua

Suomen Lähetysseura ohjaa kaikkiaan 50 000 euroa tulva-alueelle. Rahoilla ostetaan ruokaa ja järjestetään psykososiaalista tukea.

Suomen Lähetysseura on myöntänyt 50 000 euroa katastrofiapua tulvien runtelemaan Tansaniaan.

– Kuivakauden jälkeen alkoi sataa hurjasti, ja maanpinta oli niin kova, ettei se imenyt kaikkea vettä. Niinpä joet alkoivat tulvia, kertoo Lähetysseuran katastrofityön koordinaattori Miia Barrow.

Espoon seurakunnat päätti eilen maksaa Lähetysseuran avustuspotista 20 000 euroa.

Tulvat alkoivat eri aikaan eri puolilla maata. Lähetysseura toimii Etelä-Tansaniassa Kilwan alueella, jossa sateet alkoivat tammikuun lopulla. Alue peittyi veden alle.

Barrow’n mukaan Kilwan alueella on kuollut seitsemän ihmistä, monia on kateissa ja 10 000 on joutunut pakenemaan tulvan alta. Vedet ovat vieneet viljavarastoja ja kotieläimiä.

Ilmastonmuutos tekee sellaisia tepposia, että tulvat pahenevat vuosi vuodelta.
– Miia Barrow

– Ostamme rahoilla perusruoka-aineita katastrofialueen ihmisille: öljyä, maissia ja palkokasveja, Barrow kertoo.

Ruoka-avun pitäisi riittää 2 700 ihmiselle kolmeksi kuukaudeksi. Lisäksi Lähetysseura jakaa siemenviljaa, mikä helpottaa arjen jatkamista tulvan jälkeen.

Lähetysseura toimii alueella kumppaniorganisaationsa Tanganyika Christian Refugee Servicen (TCRS) kanssa. Kumppanijärjestön työntekijöitä on koulutettu antamaan psykososiaalista tukea kriisin lyömille ihmisille.

Lähetysseura tekee Tansaniassa monenlaista työtä naisten oikeuksien ajamisesta metsitykseen. Viime vuonna järjestö alkoi kouluttaa tansanialaisia varautumaan katastrofeihin, joita ilmastonmuutos aiheuttaa – kuten kuivuuteen ja tulviin.

– Ilmastonmuutos tekee sellaisia tepposia, että tulvat pahenevat vuosi vuodelta. Ihmisten kouluttaminen katastrofivalmiuteen on yhä tärkeämpää, Barrow sanoo.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.