Valoa kohti. Enja Seppänen on poikkeus aikuisiksi varttuneiden lastensuojelulapsien joukossa: hänellä on asunto ja opiskelupaikka yliopistossa. Ehkä jonain päivänä hän on myös kirjailija.
Lastensuojelun asiakas Enja ei jaksanut aina mennä kouluun, koska oli heikko nälästä
Sosiaalitoimi suositteli alaikäiselle töihin menoa, kun nuorella ei ollut rahaa ruokaan.
Kysyn asiaa moneen kertaan.
Että onko tämä kahvinsa ja suklaakakkupalansa ääressä istuva nuori nainen nyt ihan varma.
Mutta kyllä Enja Seppänen, 21, on.
Vaikka aihepiiri on arka, Enja haluaa esiintyä tässä jutussa omalla nimellään ja kasvoillaan. Hän haluaa tällä tavoin riisua häpeää syrjäytymisen, köyhyyden ja huono-osaisuuden ympäriltä.
Enja on ollut nuorempana lastensuojelun asiakas, mutta ei pääkaupunkiseudulla.
Lapsuudenperheen elämä alkoi luisua raiteiltaan, kun Enjan vanhemmat erosivat tytön ollessa 9-vuotias. Enja ei halua tarkemmin kertoa, mitkä asiat johtivat lastensuojelun asiakkaaksi päätymiseen.
Melko pian ongelmat alkoivat näyttäytyä myös muille. Siitä huolimatta Enjaa ei koskaan sijoitettu kodin ulkopuolelle esimerkiksi sijaisperheeseen tai lastensuojeluyksikköön.
– Minusta tehtiin useita lastensuojeluilmoituksia. Koulusta niitä tehtiin, koska minulle kertyi niin paljon poissaoloja. Aina en jaksanut lähteä kouluun, koska olin heikkona nälästä. Toisinaan taas lähdin kouluun vain saadakseni ruokaa. Myös vanhempani tekivät minusta lastensuojeluilmoituksia saadakseen minulle apua. Tein niitä itsekin.
Tukihenkilö kävi pari, kolme kertaa
Kun Enja täytti 16 vuotta, hänelle hankittiin oma vuokra-asunto.
– Minulla ei ollut ketään aikuista kannattelemassa minua arjessa. Ei ketään, kuka olisi ollut herättämässä ja laittamassa minua kouluun. Tuntui, että kaikki jättivät minut yksin, lastensuojelun työntekijöitä myöten. Vaikka asuin omillani ja yritin kertoa sosiaalityöntekijälle, että minulla ei ole rahaa ruokaan, asiaa vain ”selviteltiin” loputtomiin. ”Selvittely” jatkui, kunnes tulin täysi-ikäiseksi. Rahani kulkivat tuolloin vanhempieni kautta, koska olin alaikäinen.
Ainoa konkreettinen apu oli oma tukihenkilö, jonka Enja sai 17-vuotiaana. Ilo jäi lyhyeksi.
– Tukihenkilö kävi tapaamassa minua pari, kolme kertaa. Hän leipoi viimeisellä kerralla muffinsseja. Olihan se kivaa, ja etenkin se, että saatoin jonkin aikaa syödä muffinsseja pakastimesta. Kahden vuoden aikana sain ruokarahaa kerran, 60 euroa.
Lapsuudessani ja nuoruudessani on vuosia, joista en muista juuri mitään.
18-vuotiaaksi saakka Enja ei saanut muita tukitoimia.
– Olen tavannut sosiaalityöntekijää satunnaisesti ja saanut maksusitoumukset lukiokirjoihin, siinä kaikki. En ole koskaan tavannut yhtäkään sosiaalityöntekijää tai tukihenkilöä useammin kuin kolme kertaa. Aina piti selittää oma asiansa juurta jaksain, ja aina asiat jäivät puolitiehen.
”Enjalla on rahaa tilillä 0,50 euroa”
Ainainen rahan aneleminen sosiaalitoimesta oli ihmisarvoa alentavaa. Etenkin alaikäiselle nuorelle, jota yhteiskunnan kuuluisi tukea.
– Tuli tunne, että en ole tärkeä ihminen, koska kukaan ei auta minua. Että minulla ei ole mitään väliä, koska saan nähdä nälkää.
Oman menneisyyden kohtaaminen tekee yhä kipeää. Enjan silmiin nousee kyyneleitä, mutta hän hillitsee itsensä nopeasti.
Enja pyysi itseään koskevat kirjaukset lastensuojelusta. Siellä luki esimerkiksi näin: ”Rahaa Enjalla on tällä hetkellä tilillä 0,50 euroa. Lainaa Enja ei ole kavereilta pyytänyt, sillä sitten häntä huolestuttaisi, pystyisikö hän milloin maksamaan takaisin."
Kirjauksessa Enjalle ehdotetaan koulunkäynnin oheen ilta- tai viikonlopputyötä.
Myös koulunkäyntiä sivuava kirjaus löytyy.
”Enja itse on esittänyt huolta omasta toimeentulostaan ja kertonut poissaolojen johtuvan osittain nälän aiheuttamasta voimattomuudesta sekä uneliaisuudesta”.
– Kun luin lastensuojelun kirjauksia itsestäni, ihmettelin, onko tuo kaikki oikeasti tapahtunut minulle. Lapsuudessani ja nuoruudessani on vuosia, joista en muista juuri mitään.
Tänään Enja on tilastopoikkeama. Lastensuojelutaustaisena nuorena naisena hänen pitäisi olla suurella todennäköisyydellä asunnoton, päihdeongelmainen, vailla koulutusta ja ehkäpä raskaana. Ainakin jotain näistä, tai jopa kaikkia.
Enja tilasi itseään koskevat lastensuojelukirjaukset.
Uudet lenkkitossut olivat ilon aihe
Enja Seppänen opiskelee nyt teologiaa ensimmäistä vuottaan Helsingin yliopistossa. Hänellä on asunto, ja hän käy säännöllisesti kotikirkossaan. Hän on aina lukenut ja kirjoittanut mielellään. Siihen on montakin syytä.
– Kirjaston palvelut ovat ilmaisia, ja kirjoittaminenkin on ilmainen harrastus. Muuhun ei olisi ollut varaa. Mutta olen myös luonteeltani tiedonhaluinen. Suuri haaveeni on, että kirjoittaisin joskus kirjan. Se saattaa käsitellä surua, ihmisarvoa ja kohdatuksi tulemista.
Mutta miten hän selviytyi nälkiintyneestä koulutytöstä yliopisto-opiskelijaksi?
– Olen saanut tukea ystäviltäni, ja harrastukset ovat antaneet voimia. Sain kerran Pelastakaa lapset ry:n kautta tanssikurssin, ja sen kautta töitä tanssinopettajana. Haluan, että jokainen tietäisi, miten ratkaiseva merkitys pienellä avulla oikeaan aikaan voi olla nuoren elämässä. Se saattaa olla käännekohta parempaan. Toisen kerran sain lenkkitossut. Olin ikionnellinen, ja juoksin niillä monta vuotta.
– Muistan, kun olin täyttänyt 18 vuotta ja sain ensimmäisen toimeentulotukeni. Se oli riemun päivä, koska pystyin ostamaan talvikengät ja terveellistä ruokaa.
Vaikka kynnys oli aluksi korkea, Enja on rohkaistunut hakemaan apua vertaistukiryhmistä ja opiskelijoiden terveydenhuollosta. Sen kautta hän pyrkii hakeutumaan Kelan tukemaan terapiaan.
– Toivoisin, että kaikki nuoret saisivat tarvitsemaansa apua nopeasti ja niin, ettei heidän tarvitsisi selittää asiaansa lukemattomille eri henkilöille. Siitä syntyy tunne, että kukaan ei oikeasti välitä, ja että homma ei ole kenenkään hallussa. Ja se on nuorelle tosi raskasta.
Enja haluaa käsitellä kirjoittamalla surun, ihmisarvon ja kohdatuksi tulemisen teemoja.
Jälkihuoltoa – mitä ja kenelle?
Lastensuojelun jälkihuolto on tarkoitettu 16–20-vuotiaille nuorille, jotka ovat olleet huostaanotettuina tai sijoitettuna yhtäjaksoisesti vähintään puoli vuotta lastensuojelulaitokseen tai perhehoitoon.
Jälkihuolto antaa tukea nuorelle itsenäiseen elämään siirtymisessä. Tukea voidaan antaa myös vanhempiensa luokse kotiutuvalle nuorelle. Jälkihuolto tukee myös vanhemmuutta ja nuoren läheisiä.
Jälkihuollosta on mahdollisuus saada henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa, apua omien voimavarojen löytämiseksi, apua tulevaisuuden suunnitteluun, apua asunnon hankkimiseen, tukea itsenäiseen asumiseen, tukea opintoihin ja työllistymiseen sekä taloudellista tukea ja ohjausta rahankäyttöön.
Jälkihuollon palvelut perustuvat aina sosiaalityöntekijän laatimaan jälkihuoltosuunnitelmaan. Palvelujen vastaanottaminen on nuorille vapaaehtoista.
Lähete jälkihuoltoon tehdään yhdessä nuoren vastuusosiaalityöntekijän kanssa. Alle 18-vuotiaalla myös huoltaja osallistuu suunnitelman laatimiseen. Kullekin nuorelle nimetään jälkihuollosta sosiaalityöntekijä. Sijoitettuna ollut nuori voi myös itse hakeutua asiakkaaksi.
Jälkihuolto päättyy, kun nuori täyttää 21 vuotta.
Jälkihuollon tilanne Helsingissä on ollut kaoottinen
Lastensuojelun jälkihuollossa olevien nuorten tilannetta on tutkittu Helsingin ja Itä-Suomen yliopistoissa. Vain 14 prosenttia jälkihuoltonuorista on valmistunut ammattiin, ja loput ovat vailla mitään tutkintoa. Tutkittavina oli kaikkiaan 600 nuorta, ja heistä puolet oli nuoria miehiä ja puolet nuoria naisia.
Yli puolella näistä nuorista on ongelmia raha-asioiden kanssa ja 40 prosentilla on mielenterveysdiagnoosi. Merkittävä ongelma on myös yleisen elämänhallinnan ja ylipäätään päivärytmin puute.
– Näillä nuorilla ei ole mitään syytä, miksi herätä aamulla. He tarvitsisivat ihan konkreettista tukea arjessa. Jokaisella jälkihuollon nuorella tulisi olla oikeus sosiaaliohjaajan palveluihin, sillä he lähtevät elämässään jo valmiiksi takamatkalta. Heidän läheisensä eivät ole kyenneet pitämään heistä huolta, sanoo Helsingin kaupungin johtava sosiaalityöntekijä Minna Manelius.
– Olen todella huolissani etenkin nuorten mielenterveyden ja päihdekäytön vuoksi. Toivoisin yhä vain lisää yhteistyötä mielenterveyspalveluiden kanssa, sillä niin moni asia nivoutuu henkiseen hyvinvointiin.
Edellä mainittu tutkimus paljasti myös, että alle 21-vuotiasta nuorista tytöistä ja naisisista on ollut raskaana 40 prosenttia. Luvussa on mukana kaikki raskaudet, eli sekä ne, jotka ovat päättyneet lapsen syntymään, että ne, jotka päättyivät aborttiin.
– Näillä nuorilla on haasteita myös vanhemmuudessa: lapsuudenkodin ongelmat tulevat esiin oman lapsen syntymän myötä.
Tällä hetkellä tilanne Helsingin jälkihuollon osalta on lähes kaoottinen. Yhdellä sosiaalityöntekijällä on ollut pahimmillaan 90 asiakasta. Uusien virkojen täyttämisen myötä asiakasmäärä laskee 50 asiakkaaseen per sosiaalityöntekijä, mikä sekin on huima määrä.
– Me olemme pulassa etenkin nuorten asuntojen kanssa. Helsingissä on pulaa kohtuuhintaisista asunnoista, joten itsenäistyvät lastensuojelun asiakkaina olleet nuoret joutuvat majailemaan vanhemmillaan – eli kodissa, josta heidät on alun perin otettu huostaan. Tai sitten he asuvat kavereidensa luona. Jotkut ovat sortuneet vuokraamaan ylikalliin asunnon, jota Kela ei hyväksy asumistuen piiriin. Sitten rahapulaa aletaan helposti paikata pikavipeillä, ja ennen pitkää talous on sekaisin ja nuori päätyy ulosottoon. Ilman luottotietoja taas moni muukin asia hankaloituu, Manelius kertoo.
Helsingin kaupungilla on tarjota jälkihuoltonuorille yhteensä 302 asuntoa. Näille nuorille on tähän saakka ollut tarjota myös sosiaaliohjaajan palvelut, mutta muille ei. Asiakkaana on vuodessa lähes tuhat nuorta.
Tilanne tulee kohentumaan jatkossa siten, että sosiaaliohjaajan tuki tulee kaikkien jälkihuoltonuorten saataville.
– Myös tiimimallia on kehitetty, eli sosiaalityöntekijä ottaa tuekseen esimerkiksi terveydenhuollon henkilöstöä tai muita tarvitsemiaan ammattilaisia. Jälkihuollossa pilotoidaan systeemistä lastensuojelua, joka oli yksi hallituksen kärkihankkeista.
Nyt Helsingissä jälkihuollossa työskenteleviä sosiaaliohjaajien määrä on uusien rekrytointien myötä 24. Sosiaalityöntekijöiden määrä nousee yhdeksästä 16 henkilöön.
Juttuun lisätty 8.2. sivulause "mutta ei pääkaupunkiseudulla".
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”V*ttu täällä on taas joku köyhä!” – Espoonlahdessa keskusteltiin nuorten köyhyyden aiheuttamasta häpeästä
AjankohtaistaLippulaivan kirjaston paneelikeskustelussa todettiin, että valtion auttamiskoneiston byrokratia on nuorille liian monimutkainen.
