null Leikola jeesustelee: Älä turhia häpeile, etenkään lomalla

Puheenvuorot

Leikola jeesustelee: Älä turhia häpeile, etenkään lomalla

Jos ihan pakko on, häpeämään ehtii syksylläkin.

Jeesus sanoisi: hävetkää vähemmän, jotta lomanne onnistuisi.

Loman olisi tarkoitus olla rentoutumista, lepoa ja voimavarojen uusintamista. Nämä tärkeät tavoitteet jäävät saavuttamatta, jos aika ja energia tärvääntyvät häpeämiseen.

Häpeä on tarpeellinen ja suorastaan välttämätön polttoaine käsitykselle hyvästä ja pahasta. Häpeään opitaan samalla kun opitaan, mikä on oikein ja väärin. Silti oppi kaatuu ojaan, ellei siihen kytkeydy tietoisuutta oikeasta ja väärästä.

Näin ollen häpeä on välttämätön rakennuspalikka ihmisen kasvulle sekä itseään kunnioittavaksi yksilöksi että yhteistyökykyiseksi yhteisön jäseneksi. Kaikesta huolimatta myös häpeään pätee vanha sananlasku: hyvä renki, mutta huono isäntä. Irti päässyt, holtiton ja kaiken alleen musertava häpeä voi johtaa ensiksi sietämättömään elämään. Lopulta se tappaa ihmisen sisältäpäin ja saattaa antaa ihmiselle kimmokkeen jopa itsensä surmaamiseen.

Ajatus siitä, että syntyperäänsä tai ominaisuuksiaan tulisi hävetä, on siis opittu.

Koska häpeä on kasvamisen ja jossain määrin kasvatuksenkin tulos, häpeän opettaminen on äärimmäisen vastuullista toimintaa. Tämä vastuu ei rajaudu vain vanhempiin ja kouluun, vaan kaikkiin kanssaihmisiin. Käytännössä meihin kaikkiin koko ajan.

Ajatus siitä, että syntyperäänsä tai ominaisuuksiaan tulisi hävetä, on siis opittu. Sivistysyhteiskunnan perusta on häpeän yhteisessä ehkäisemisessä. Sitä on tehostettu laeilla, kuten syrjintäkiellolla ja tasavertaisuuden edistämisellä.

Suvaitsevaisuus menee vielä pitemmälle: se tarkoittaa, että ajatuksiakaan ei tarvitse hävetä. On vaikeaa määritellä, millaista suvaitsemattomuutta voi suvaita ja millaista ei.

Jotta ihmiset voisivat levätä lomallaan, olisi tärkeää, etteivät he ahdistuisi sen takia, että lomailevat "väärin". Älkää ahdistako toisianne, Jeesus sanoisi. Älkää ahdistako, jotta työn, opiskelun, kodinhoidon tai elämäntilanteen raskauttamalla lähimmäisellä olisi mahdollisuus hengähtää ja ladata akkujaan ilman häpeän kuormaa. Sitten syksyllä joutaa taas vaikka häpeämäänkin, sillä häpeä ei kesken lopu. Ei, vaikka joku pitäisi siitä lomaa.

Oma heinäkuuni kuluu vähentämällä sekä lihahäpeää että grillipihvejä. Lentohäpeä-sanan jätän ruotsalaisille. Mutta ennen mökkivieraita täytyy kuitenkin siivota. Joku roti!
 

Kirjoittaja on kirjailija ja kolumnisti.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.