null Leppävaaran ruokajakeluun jää aukko täytettäväksi – ViaDia lopettaa ja kirkon noutoruokajakelun kapasiteetti on äärirajoilla

ViaDian vs. hankekoordinaattorina toimiva Pekka Kemppainen esittelee jaossa olevaa ruokaa. Hänen mukaansa ruoanhakijoita on keskimäärin 130. Toiminta loppuun kesäkuussa.

ViaDian vs. hankekoordinaattorina toimiva Pekka Kemppainen esittelee jaossa olevaa ruokaa. Hänen mukaansa ruoanhakijoita on keskimäärin 130. Toiminta loppuun kesäkuussa.

Ajankohtaista

Leppävaaran ruokajakeluun jää aukko täytettäväksi – ViaDia lopettaa ja kirkon noutoruokajakelun kapasiteetti on äärirajoilla

Vapaakirkon diakoniatyötä tekevä Espoon ViaDia joutuu lopettamaan ruokajakelunsa. Luterilainen Leppävaaran seurakunta ei aukkoa pysty paikkaamaan.

Espoon Leppävaarassa on parhaimmillaan ollut kolme toimijaa ruokajakelussa. Vapaakirkon ViaDiasta on jaettu ruokakasseissa elintarvikeapua, Raitin pysäkiltä on saanut kahvia ja puuroa ja Leppävaaran evankelis-luterilaisessa seurakunnassa on voinut osallistua diakoniaruokailuun.

Leppävaaran kirkon diakoniaruokailu on koronan vuoksi muutettu noutoruokajakeluksi, josta on saanut ravitsevan ja monipuolisen aterian kahdella eurolla. Leppävaaran seurakunnan, kaupungin, Espoon Mielenterveysyhdistyksen ja Punaisen Ristin ylläpitämä Raitin pysäkki on ollut pandemian takia suljettuna. Kolmas iso muutos tapahtuu kesäkuussa, kun ViaDia lopettaa ruokajakelunsa kokonaan.

Diakoniatyötä tekevä ViaDia on jakanut hävikkiruokaa vähintään kahtena päivänä viikossa. Yhdistys on Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus Stealta saadun avustuksen turvin auttanut päihde- ja rikostaustaisia ihmisiä työpajassaan. Toiminnassa on ollut mukana niin palkattuja kuin tukityöllistettyjä ja runsaasti vapaaehtoisia.

– Joudumme lopettamaan ruokajakelun ja Uusin askelin -hankkeen, koska Stea ei myöntänyt sille jatkorahoitusta eikä meillä ole rahaa vuokriin ja palkkoihin. Toimisto on jo ajettu alas, työpajaa ollaan sulkemassa, kahvio ja ruokajakelu loppuvat kesäkuussa, vs. hankekoordinaattorina toimiva Pekka Kemppainen kertoo.

ViaDiassa Muurarinkuja 1:ssä Leppävaarassa Nihayt Rahieem ja Shayma Al-Ghreiri jakoivat ihmisille ruokakasseja.

ViaDiassa Muurarinkuja 1:ssä Leppävaarassa Nihayt Rahieem ja Shayma Al-Ghreiri jakoivat ihmisille ruokakasseja.

Kemppaisen mukaan toiminnan alasajo on ikävää, sillä päihde- ja kriminaalityössä pitkäjänteisyys olisi tärkeää. Hänen omakin työnsä päättyy, hän on ollut hankkeessa avustavana ohjaajana.

– Espoon ViaDia ei sinänsä lakkaa olemasta, uusia hakemuksia on vireillä. Nykyinen toiminta päättyy, koska rahaa siihen ei ole. Ruokaa olemme jakaneet noin 80–150 ihmiselle jakelupäivää kohti. EU-ruokaa on vielä jäljellä, sen jaamme pois. Toivon, että toiminta voisi jatkua Raitin pysäkillä, ja että myös vapaaehtoisillemme löytyisi sieltä tehtäviä, Kemppainen sanoo.

Tämän isompaa määrää emme pysty jakamaan. 

− Petri Lehtisalo

Leppävaaran luterilainen seurakunta on tehnyt ViaDia:n kanssa yhteistyötä esimerkiksi Asunnottomien yössä. Seurakunnan johtava diakoniatyöntekijä Petri Lehtisalo kertoo, että tieto ViaDian toiminnan loppumisesta tuli seurakunnalle puun takaa.

– Meiltä saa kirkolta lämmintä noutoruokaa kahdella eurolla kahtena päivänä viikossa. Tämä toiminta jää, kuten normaalistikin, kesätauolle 27.5. Keittiön kapasiteetti on niin pieni, ettei sillä voi korvata ViaDia:n toiminnan loppumista. Nyt ruokaa on haettu tiistaisin ja torstaisin noin sata annosta ja se on loppunut alta puolen tunnin. Tämän isompaa määrää emme pysty jakamaan, sanoo Lehtisalo.

Leppävaaran kirkon noutoruokajakeluun oli tiistaina 11.5. pitkä jono.

Leppävaaran kirkon noutoruokajakeluun oli tiistaina 11.5. pitkä jono.

Lehtisalo arvioi, että ruoka-avun tilannetta pitää miettiä syksymmällä tarkemmin. Seurakunnan pääasiallinen diakonia-apu on muuta: keskustelua, neuvontaa ja pienimuotoista taloudellista apua. Korona-aikana diakoniavastaanottoja ei ole pidetty, vaan asiakkaita on kohdattu lähinnä puhelimitse ja etäyhteyksin.

– Asiakasmäärät kasvoivat viime vuonna koko maassa 34 prosenttia ja kasvu oli suurta myös Leppävaarassa. Kohtaamme paljon yksinäisyyttä. Kun Kelalla on vain vähän toimipisteitä ja pitkät jonot ainakin Leppävaarassa, ihmiset ottavat meihin yhteyttä. On tullut uusia asiakkaita, lapsiperheitä, pienyrittäjiä, tapahtuma-alan väkeä. Olemme antaneet pieniä avustuksia esimerkiksi ruokaan ja apteekkiin ja hakeneet tukea myös Kirkon diakoniarahastosta ja Tukikummeilta, Lehtisalo kertoo.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.