null Mariska tekee tänä kesänä vain yhden keikan: ilmaiskonsertin Vantaan Pyhän Laurin kirkossa

Mariska tunnistaa tarinan, jota kirkossa kerrotaan.

Mariska tunnistaa tarinan, jota kirkossa kerrotaan.

Ajankohtaista Hyvä elämä

Mariska tekee tänä kesänä vain yhden keikan: ilmaiskonsertin Vantaan Pyhän Laurin kirkossa

Laulaja-lauluntekijä on jo toivonut pääsevänsä kirkkoon esiintymään.

Mariska ei ole ikinä esiintynyt kirkossa.

– Mutta hyvin oli tapahtumakoordinaattori lukenut ajatuksiani. Olen useasti ajatellut, että olisi hauska tehdä kirkkokeikkoja. Ainakin oman seurakuntani Paavalin kirkossa on paljon kaikenlaista musiikillista tarjontaa. Se on tosi kiva.

Mariskan musiikkiura alkoi klassisella ja jatkui punkilla ja räpillä erilaisissa kokoonpanoissa. 2010-luvulla Mariska ja Pahat Sudet -yhtyeessä hänen musiikkinsa oli aika iskelmähenkistä.

Nyt Mariska jatkaa säveltämistä ja sanoittamista soolona. Parasta aikaa hän tekee uutta levyä. Sinkku ilmestyi toukokuun viimeisenä päivänä, ja levy on tarkoitus julkaista lokakuussa.

Mariska tekee tänä kesänä vain yhden keikan, ja se on Vantaan Pyhän Laurin kirkossa. Konsertissa kuullaan vanhojen biisien lisäksi uutta tuotantoa.

– Kappaleiden sanoituksissa on voimauttavia teemoja. Aika monessa biisissä ajatuksena on, että vaikeuksien kautta voittoon, Mariska kertoo.

Kirjoittaminen tykkää kirjoittamisesta

Taitavana sanankäyttäjänä palkittu Mariska on omien sävellystensä lisäksi sanoittanut muun muassa Anna Puun ja Jenni Vartiaisen hittejä.

– Kun aloitin sanoittajana, oikeita sanoja oli vähän työlästä löytää. Nyt olen rampannut sitä reittiä sen verran, että useimmiten sanat aukeavat aika helposti. Kirjoittamiselle tekee hyvää se, että sitä tekee.

– Täytyy vain pitää aistit avoimena ja kuunnella itseään ja muita, Mariska toteaa.

Jos matkan varrelle osuu kirkko, ja minulla on aikaa, käyn siellä vähän funtsimassa.
- Mariska

Kolme vuotta sitten elämä yllätti. Mariska sai lapsen, vaikka näin ei lääkärien mukaan koskaan pitänyt tapahtua. Taiteilijan arki muuttui.

– Aikaa on niukemmin kuin ennen. Kirjoitustyö pitää tehdä keskittyneesti tiiviissä ajassa. Olen nykyisin tehokkaampi, ja se on vain hyvä!

– Lapsen kanssa eläessä huomaa, että saman asian, johon olisi ennen käyttänyt varmaan kaksi tuntia, pystyy tekemään viidessätoista minuutissa, Mariska kertoo naurahtaen.

Lauluntekijä poikkeaa kirkoissa

Mariska saattaa välillä piipahtaa kirkon penkkiin istuskelemaan.

– Jos matkan varrelle osuu kirkko, ja minulla on aikaa, käyn siellä vähän funtsimassa, hän kertoo.

Mariska käy aika paljon itsekseen läpi uskontoon liittyviä kysymyksiä ja keskustelee niistä mielellään muiden kanssa. Joskus hän saattaa poiketa jumalanpalveluksessa.

– Kyllä minä tunnistan sen tarinan, jota siellä kerrotaan. Arvostan kirkon duunia, varsinkin sitä, jota tehdään vähäosaisten auttamiseksi.

Elämä maistuu juuri nyt Mariskasta oikein hyvältä. Suurimman osan aikaa häntä naurattaa, ja välillä vähän itkettää. Näin sen hänestä pitääkin mennä.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.