null Medialähetys Sanansaattajat saa jälleen avustusta Helsingin seurakunnilta

Sansa tekee lähetystyötä radion, television, internetin ja mobiiliviestinnän avulla. Thaimaassa Sansa tukee FEBC-Thaimaan tekemää Sydänystävä-radio-ohjelmaa, jota tuottaa Penprapha Tangsirisatian.

Sansa tekee lähetystyötä radion, television, internetin ja mobiiliviestinnän avulla. Thaimaassa Sansa tukee FEBC-Thaimaan tekemää Sydänystävä-radio-ohjelmaa, jota tuottaa Penprapha Tangsirisatian.

Ajankohtaista

Medialähetys Sanansaattajat saa jälleen avustusta Helsingin seurakunnilta

Helsingin yhteinen kirkkovaltuusto keskittää lähetystyöhön ja kansainväliseen apuun vuosina 2020–2023 käytettävän määrärahan neljälle järjestölle. Avustussumma on 2,92 miljoonaa euroa vuodessa.

Tulevalla nelivuotiskaudella Suomen Lähetysseura saa 1,56 miljoonaa euroa, Kirkon Ulkomaanapu 570 000 euroa, Suomen Pipliaseura 170 000 euroa ja Medialähetys Sanansaattajat (Sansa) 120 000 euroa vuodessa. Lisäksi 500 000 euroa varataan jaettavaksi vuosittain kohdennettuihin avustuksiin, esimerkiksi katastrofiapuun.

Medialähetys Sanansaattajat hyväksyttiin jälleen kumppanijärjestöksi muutaman vuoden tauon jälkeen. Sansan ja neljän muun lähetysjärjestön tukeminen Helsingin seurakuntien yhteisistä varoista keskeytettiin aikoinaan, koska niiden ei katsottu toiminnassaan noudattavan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusperiaatteita Helsingin seurakuntien edellyttämällä tavalla. Käytännössä kyse on ollut järjestöjen suhtautumisesta naispuolisiin pappeihin ja seksuaalivähemmistöihin.

– Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat olennaisen tärkeitä, kun tehdään työtä haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten kanssa. Kirkolla on seitsemän virallista lähetysjärjestöä, joista voimme valita tuettaviksi ne, jotka eivät aktiivisesti syrji ja riko lakia, sanoo Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Hanna Mithiku.

– Nyt teimme lähetysjärjestöille uudelleen kyselyn, jossa selvitettiin niiden yhteistyötä Helsingin seurakuntien kanssa ja sitä, miten järjestöt noudattavat tasa-arvolakia ja yhdenvertaisuuslakia. Vastauksessaan Sanansaattajat osittain tarkensi ja osittain muutti aiempaa kantaansa. Naispappejahan heillä on ollut jo aiemmin työssä, Mithiku taustoittaa päätöstä.

Sansan vastauksessa kyselyyn todetaan, että Sansa ei salli henkilöön tai ryhmään kohdistuvaa, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai muuhun ominaisuuteen perustuvaa syrjintää tai häirintää.

Sansan toiminnanjohtaja Juha Auvinen toteaa olevansa avustuspäätöksestä kiitollinen.

– Se elvyttää ja syventää yhteistyötä, joka on ollut monella tavalla hyvää tähänkin asti. Meillähän on nytkin yhteistyösopimukset kahdeksan helsinkiläisen paikallisseurakunnan kanssa.

Auvisen mukaan Sansan laatimassa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmassa ei ollut kyse varsinaisesta suunnanmuutoksesta. Hän kertoo, että Sansalla on ollut tasa-arvosuunnitelma osana henkilöstöpoliittista ohjelmaa ja se on nyt päivitetty. Yhdenvertaisuuslain tultua voimaan Sansassa laadittiin myös yhdenvertaisuussuunnitelma.

– Olemme tulleet tietoisiksi haasteista ja terävöittäneet toimintaperiaatteitamme, hän sanoo.

Helsinkiläisten maksamasta kirkollisverosta myönnettävä 120 000 euron vuosittainen avustussumma on Auvisen mukaan tarkoitus käyttää Lähi-Idän ja Aasian mediatyöhön, jossa on tarve lisärahoitukselle. Esimerkiksi Lähi-Idässä pystytään sosiaalisen median ja satellittitelevision avulla tavoittamaan pakolaisiksi joutuneita.

Päätös neljän järjestön tukemisesta tehtiin kirkkovaltuustossa äänin 59–17. Äänestyksessä hävinnyt vastaehdotus olisi myöntänyt tukea kaikille seitsemälle lähetysjärjestölle sekä Kirkon Ulkomaanavulle.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.