Merimieskirkko aloittaa sosiaalityön Aurinkorannikolla asuvien suomalaisten parissa
Viime vuosina Aurinkorannikolle on muuttanut eläkeikäisten lisäksi paljon työikäisiä.

Viime vuosina Aurinkorannikolle on muuttanut eläkeikäisten lisäksi paljon työikäisiä.

Merimieskirkko aloittaa sosiaalityön Aurinkorannikolla asuvien suomalaisten parissa

Aikaisempi sosiaalityö alueella osoitti, että sosiaalityölle on tarvetta. Yhteistyökumppanina Aurinkorannikolla on suomalainen seurakunta.

Suomen Merimieskirkko palkkaa sosiaalikuraattorin Aurinkorannikolle Espanjaan kolmeksi vuodeksi. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA myönsi Merimieskirkolle rahoitusta Aurinkorannikolla asuvien ja oleskelevien ihmisten auttamiseksi. Hanke toteutetaan yhteistyössä Aurinkorannikon suomalaisen seurakunnan ja muiden paikallisten toimijoiden kanssa.

Aurinkorannikolla elää noin 25 000 – 30 000 suomalaista eli suomalaisen pikkukaupungin verran. Vakituista suomalaisten parissa työskentelevää sosiaalityöntekijää tai diakonia alueella ei kuitenkaan tällä hetkellä ole. Vuosina 2011–2013 Aurinkorannikolla oli sosiaali- ja terveysministeriön sekä ulkoministeriön palkkaama sosiaalityöntekijä.

– Aikaisemmasta sosiaalityöstä saatiin sellainen kokemus, että työlle tosiaan on tarvetta, Merimieskirkon pääsihteeri Hannu Suihkonen kertoo.

Sosiaalikuraattori on kolmannella sektorilla käytetty termi sosiaalityötä tekevästä henkilöstä.

– Tehtävään valittava sosiaalikuraattori tekee tiivistä yhteistyötä muiden paikallisten toimijoiden kanssa. Hän voi antaa yksilökohtaista apua, ohjata ihmisiä eteenpäin, kartoittaa avun tarvetta ja tukea alueella tehtävää vapaaehtoistyötä. Työ tulee olemaan jalkautuvaa, vastaanottotyölle ei ole resursseja, Suihkonen sanoo.

Merimieskirkon kumppanina Espanjassa toimivassa Aurinkorannikon suomalaisessa seurakunnassa uutinen sosiaalikuraattorin palkkaamisesta on otettu ilolla vastaan. Alueen suomalaiset auttavat kyllä toisiaan, ja seurakuntakin sitä tekee, mutta ammattilainen on silti erittäin tervetullut. 

– Seurakunnan toiminnan pääpaino on jumalanpalveluselämässä, mutta diakonialle ja sosiaalityölle on tarvetta, kertoo seurakunnan johtava pappi Jarmo Karjalainen.

Suurimmalla osalla suomalaisista menee Aurinkorannikolla mukavasti, mutta ongelmiakin on, kuten missä tahansa yhteisössä. Niitä voi tulla, kun läheiset ja turvaverkot ovat jääneet Suomeen ja vieraassa maassa tapahtuu jotakin yllättävää kuten sairastuminen tai työttömyys. Espanja on EU-maa, mutta erilainen kuin Suomi.

– Ongelmia on laidasta laitaan: talousvaikeuksia, yksinäisyyttä, päihdeongelmia ja elämänkriisejä. Aurinko ei niistä poista, Karjalainen sanoo.

Aurinkorannikon suomalaisten ikärakenne on muuttunut nopeasti. Enää Aurinkorannikolle ei muuteta vasta eläkepäiviksi, vaan sinne on viime vuosina muuttanut paljon myös työikäisiä tekemään esimerkiksi asiakaspalvelu- tai myyntityötä puhelimitse.

Ongelmia on laidasta laitaan, talousvaikeuksia, yksinäisyyttä, päihdeongelmia, elämänkriisejä. Aurinko ei niistä poista. - pappi Jarmo Karjalainen

Karjalaisen mukaan sosiaalityössä haasteena on ihmisten tavoittaminen.

– Seurakunta tavoittaa ison osan suomalaisista, mutta ei kaikkia. Ihmiset myös liikkuvat paljon, muuttolintuefekti on yhä voimakas eli ihmiset tulevat tänne syksyllä ja lähtevät pois keväällä.

Sosiaalikuraattorin rekrytointi käynnistetään helmikuussa, ja varsinainen työ alkaa ensi kesänä. Hankkeen tarkoituksena on myös selvittää pysyvän sosiaalityön tarve ja mahdollisuudet Aurinkorannikolla. Ennestään Merimieskirkolla työskentelee kahdeksan sosiaalikuraattoria eri puolilla Eurooppaa. Espanjassa Merimieskirkolla ei ole työntekijöitä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi