Mielipide: Punk ymmärrettiin väärin
Nimimerkki Entinen punkkari arvosteli tässä lehdessä haastateltua punk-elämäntapaa noudattavaa pappia (K&k 5.12.). Kirjoittaja on sekoittanut käsitteet punkkari ja moniongelmanuori.
Kirjoituksessa on sellainen sävy, että punkkarina oleminen on kaiken ”hyvän” vastaista ja kirjoittajan itsensä viiltely ja saatananpalvontaharrastuneisuus olisivat punk-aatteen aiheuttamia.
Punk-liike syntyi Suomessa 1970-luvun lopulla. Sen ydinsisältö oli yksinkertaisesti: ei ole tärkeintä, mitä teet, tärkeintä on, että teet jotain.
Syntyi musiikkia, lehtiä, kuvataidetta ja teatteria. Tiloja vallattiin. Punk oli kykyä nähdä ja tehdä asiat toisin. Punk on ulkopuolella olemista ja ulkopuolelta näkemistä.
Kuluneina vuosikymmeninä punk-ajatus on jalostunut ja monimuotoistunut.
Punkissa on lukemattomia alalajeja. Nykyään eläintensuojelu, päihteettömyys ja omaehtoinen taiteen tekeminen ovat vahvimmat näköaloja luovat osa-alueet. Pappi voi olla punk, professori voi olla punk, työtön voi olla punk. Kannattaa katsoa, miten musiikin tekijä Mariska kertoo työstään Ylen Minun musiikkini -sarjan jaksossa. Ohjelmasta välittyy lämmin, hienovarainen hengellisyys, joka kantaa mukanaan punk-DNA:ta.
Toisaalta moniongelmainen, itseään viiltelevä huumekokeilija ja saatananpalvoja ei automaattisesti ole punk, vaikka olisi harrastellut säröistä musiikkia.
Entiselle punkkarille toivon rauhaa ja avaraa sydäntä sekä voimaa oman polkunsa tamppaamisessa.
Mika Mäyrä
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
