null Mielipide: Säilytetään sotilasvala, koska ehjää ei kannata korjata

Puheenvuorot

Mielipide: Säilytetään sotilasvala, koska ehjää ei kannata korjata

Jaakko Heinimäen pääkirjoitus on herättänyt keskustelua sotilasvalan tarpeellisuudesta Puolustusvoimissa. Olen itse suorittanut vapaaehtoisen palveluksen ja antanut sotilasvalan vuonna 2012. Nykyisen yleisen palvelusohjesäännön (2017) mukaan varusmiehet voivat valita valan ja vakuutuksen välillä, ja suurin osa valitsee edelleen valan.

Jos vala olisi vanhentunut, kuten Heinimäki ja Seppo Vanamo väittävät, miksi sillä on kuitenkin suurempi kannatus kuin juhlallisella vakuutuksella?

Mielestäni on järjetöntä vaatia muutosta, kun tarvetta sille ei ole. Sotilas on sotilas, on hän sitten vannonut ”kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä” tai ”kunniani ja omantuntoni kautta”. Samat asiat luvataan kummassakin versiossa.

Seppo Vanamon mukaan ketään varusmiestä ei haittaisi, jos vala vaihdettaisiin vakuutukseen. Uskallan sanoa, etten ole ainoa, joka loukkaantuisi, jos näin kävisi.

Joten pidetään jatkossakin positiivista uskonnonvapautta yllä ja annetaan niiden varusmiesten, jotka kokevat sotilasvalan merkitykselliseksi, edelleen vannoa.

Jenny Merimaa

2/12 varusmiespappi

reservin vänrikki, teologian kandidaatti

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.