null Mielipide: Vaimoni vietiin hoitokotiin ilman syytä – miten käy, kun säästöt loppuvat?

Puheenvuorot

Mielipide: Vaimoni vietiin hoitokotiin ilman syytä – miten käy, kun säästöt loppuvat?

Olen 91-vuotias ja olen ollut omaishoitajana monta vuotta. Tästä olen saanut kaksi euroa päiväpalkkaa. Olen ostanut ja laittanut ruuat ja käynyt ostoksilla kilometrin päässä asunnolta. Olen heikko jaloistani, joten käytän rollaattoria. Kaksi kertaa olen kaatunut, ja molemmilla kerroilla on seurannut kylkimurtuma. Nyt viimeksi myös vasen käteni jäi jumiin. Seurauksena oli seitsemän tikkiä vaatinut haava sekä sairaalahoito.

Vaimoni on nyt hoitokodissa. Käyn hänen luonaan kerran viikossa. Aina on ikävä katsoa, kuinka kyyneleet valuvat hänen silmistään pois lähtiessäni. Asun nyt yksin, sillä vaimoni vietiin hoitoon epäpätevän hoitajan ehdotuksesta. Hän on edelleen hoidossa, jota yhtä hyvin voitaisiin tehdä kotona, etenkin kun hän omistaa tämän osakkeen. Nyt hänelle tulee kuluja sekä osakkeen hoidosta että hoitokodista.

Uskallan sanoa, että vaimoni ja minä olemme byrokratian uhreja.

Hänen omaisuutensa on edunvalvojan takana. Sieltä maksetaan kaikki hänen kulunsa, mutta mitä sitten, kun säästöt ovat loppu? Pitääkö meidän myydä tämä osake, jotta hoitokulut saadaan korvattua?

Hän on hoitokodissa aivan turhaan, koska hänellä on oma koti niin kuin ennenkin. Se on paikka, jossa hän varmasti viihtyy ja myös hoituu parhaiten.

Uskallan sanoa, että vaimoni ja minä olemme byrokratian uhreja. Hänet voi hoitaa kotona yhtä hyvin kuin ennenkin. Toivoisin, että joku ”viisas” tulisi keskustelemaan tänne kotiimme ja neuvomaan ja toteamaan, mikä olisi paras hoitopaikka.

Antti Sainio

Espoo

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.