Vantaan kaupunginmuseon arkeologi Andreas Koivisto tutkailee polkua, jonka varresta on löytynyt kivikautisia saviruukkujen palasia. Kuvassa myös Tom Björklundin näkemys kampakeramiikan ajan naisesta. Kuva on aiemmin julkaistu Helsingin pitäjän vuosikirjan 2021 kannessa.
Mihin Vantaalla uskottiin ennen kristinuskoa? Arkeologit ovat löytäneet jälkiä niin luonnon kunnioituksesta kuin julmista jumalistakin
Arkeologi Andreas Koiviston mukaan uskonto on vaikea ja tärkeä tutkimuskohde arkeologialle.
Vantaan kaupunginmuseon arkeologi Andreas Koivisto katsoo Jokiniemen muinaispuiston alueen maisemaa aivan eri silmin kuin maallikko. Niin hän katsoi jo lapsena, kun hän etsi läheiseltä metsäpolulta saviruukun palasia, joita alueella on yhä paljon.
Koivisto kiipesi myös usein Stenkullan mäelle Keravanjoen toisella puolella. Hän etsi kalliosta merkkejä kvartsijuonteista, joista kivikauden ihmiset olisivat voineet iskeä paloja nuolen- ja keihäänkärkiin. Niitä ei löytynyt. Materiaali tuli muualta.
Jokiniemen-Stenkullan alue on yksi Suomen laajimmista kivikautisista asuinpaikoista. Täällä on asuttu jo 6000–5300 vuotta sitten. Hieman jokivartta ylöspäin löytyy vielä vanhempi asuinpaikka Brunaberget, jonka elonmerkit ovat 9300 vuoden takaa.
Kunnioitetuista hahmoista ainakin osa on naisia
Jokiniemen löydöt ovat alueilta, jotka ovat nyt 21–25 metriä merenpinnan yläpuolella. Täällä on asuttu kampakeraamisen ajan eri vaiheissa. Nimensä aika on saanut saviesineisiin tehdyistä, aivan kuin kammalla painetuista jäljistä.
– Tämä on ollut keskusasuinpaikka, jossa on asuttu pysyvästi, käyty kauppaa ja jonne kenties on tultu kauempaakin juhlimaan yhdessä, Koivisto kertoo.
Vantaan Jokiniemestä löydetty savi-idoli.
Kun varhaisemmilta kausilta löydöt liittyvät hylkeen ja kalanpyyntiin, kampakeraamisen ajan (5300 – 2800 eKr.) aineisto on rikkaampaa. Jokiniemen huomattaviin löytöihin kuuluvat ihmishahmoiset savi-idolit. Vaikka niillä näyttäisi olevan parta, koristelut saattavat kuvata myös lettejä ja tatuointeja. Eli kunnioitetuista hahmoista ainakin osa on naisia.
Nuorakeraamisen ajankin (2800–2300 eKr.) löytöjä Jokiniemessä on tehty. Se toi tullessaan uuden soturikansan, kotieläimet ja uskonnon, johon kenties liittyvät myös vasarakirveet. Koivisto vertaa tämän Venäjän aroilta Saksaan ja Pohjoismaiden eteläosiin ulottuneen aggressiivisen kulttuurin leviämistä Etelä-Amerikan valloittaneisiin konkistadoreihin.
Shamanistisen kulttuurin korvasivat jumalat
Mihin muinaiset vantaalaisten esivanhemmat uskoivat?
– Uskonto on arkeologiassa vaikeasti tutkittava ja samalla tärkeä asia. Se on ollut suuressa roolissa ihmisten maailmankuvassa, Andreas Koivisto sanoo.
Vanhimmissa löydöissä on runsaasti saaliseläinten luita. Koivisto arvioi, että tämä ja myöhemmät kampakeraamiset kulttuurit ovat olleet shamanistisia. On kunnioitettu omia esi-isiä ja luontoa, jossa pyhyyttä on nähty kaikkialla.
– Luut on saatettu heittää tuleen siksi, että tapetun eläimen sielu vapautuisi takaisin kiertoon. Stenkullasta on löydetty myös kivikautinen rivitalo. Sen alla on punamullalla peitetty hauta. Tämä kertoo esi-isien kunnioituksesta.
Soturikansalla saattoi olla viikinkijumalien tyyppisiä, ei kovinkaan rakkaudellisia jumalia.
Nuorakeraaminen kansa asettui Etelä- ja Lounais-Suomeen, sillä se piti kotieläimiä, ainakin vuohia, ja kävi kauppaa.
– Nuorakeraamisen kansan kulttuuri oli hierakkinen: mies oli perheen pää ja heimopäällikön valta suuri. Se otti omaan käyttöönsä vanhat asuin- ja palvontapaikat. Esi-isiä kunnioitettiin yhä. Soturikansalla, joka usein tappoi miehet ja otti naiset itselleen, saattoi olla viikinkijumalien tyyppisiä, ei kovinkaan rakkaudellisia jumalia, Koivisto kertoo.
Muinaisilta erilaisilta ja erivärisiltäkin ihmisiltä Andreas Koivisto toivoisi opittavan yhden asian: luonnon ainutlaatuisuuden, jopa pyhyyden, kunnioittamisen.
Tuonpuoleisessa tarvittiin kirvestä
Myös hautalöydöt antavat vihjeitä uudesta uskonnosta. Nuorakeraamisen kulttuurin haudoissa vainaja on asetettu sikiöasentoon miehet oikealle kyljelleen pää käännettynä länteen, naiset vasemmalle pää itään. Haudassa on usein mukana saviastioita ja miehillä kivikirves ja lantiolla veitsi. Tuonpuoleisessa oli jotain, jossa näitä esineitä tarvittiin.
Pronssikaudella (1700–500 eKr.) jatkui samantapainen kulttuuri. Tuolta ajalta ovat peräisin korkeille paikoille lähelle auringon ja tuulen jumalia rakennetut mahtimiesten haudat eli hiidenkiukaat. Niitä on Suomessa noin 10 000.
Rautakauden (500 eKr.– 1200/1300 jKr.) kuluessa kansa vaihtui: tänne tuli saamelaisia, suomalaisia ja hämäläisiä. Heidän uskonnoissaan palattiin takaisin shamanismiin, jossa tietäjillä ja luonnon kunnioituksella oli iso rooli. Jumaliakin oli, kuten metsän jumala Tapio ja Ukko, jotka piispa Mikael Agricola epäjumalien luettelossaan 1551 mainitsee.
– Täällä saamelaisista kertovat yhä täkäläiset paikannimet, kuten Nuuksio ja Lapinkylä. Kun ruotsalaiset siirtolaiset saapuivat ja toivat tullessaan kristinuskon, pysyviä asukkaita oli täällä vähän. Kristinuskon tuloon päätyy rautakauden viimeinen kausi ristiretkiaika.
Lähteenä on käytetty myös Helsingin pitäjän vuosikirjaa 2021.
Jaa tämä artikkeli:
