null Miki Liukkonen muuttaa usein – uusi asunto merkitsee kamalissa rotanloukuissakin asuneelle kirjailijalle eteenpäin menemistä

Koti on Miki Liukkoselle tärkeä tukikohta. Kirjoitustyötään työnarkomaaniksi tunnustautuva kirjailija tekee pääasiassa kahvilassa.

Koti on Miki Liukkoselle tärkeä tukikohta. Kirjoitustyötään työnarkomaaniksi tunnustautuva kirjailija tekee pääasiassa kahvilassa.

Hyvä elämä

Miki Liukkonen muuttaa usein – uusi asunto merkitsee kamalissa rotanloukuissakin asuneelle kirjailijalle eteenpäin menemistä

Tällä kertaa Miki Liukkonen muutti Töölöstä takaisin Kallioon, kimppakämppään. Hän viihtyy silti parhaiten omissa oloissaan, kirjoittamisen parissa.

Asunnossa on hieman sekaista, sillä kirjailija Miki Liukkonen muutti sinne vasta muutama päivä sitten. Liukkonen jakaa Kalliossa sijaitsevan kolmion kahden vanhan oululaiskaverinsa kanssa.

Muuttotouhut ovat tulleet kolmekymppiselle Liukkoselle tutuiksi sen jälkeen, kun hän kymmenisen vuotta sitten lähti lapsuudenkodistaan.

– Olen muuttanut hirveän usein, noin kerran vuodessa. Monesti syynä on ollut se, että kyllästyn niin helposti. Olen lähtöisin Oulusta, ja siellä asuin peräti 5–6 vuokra-asunnossa saman kadun varrella, mistä tuli kaveripiirissä vitsi.

Helsingissäkin Liukkonen on ehtinyt muuttaa neljä kertaa. Hän asui aikoinaan Kalliossa, josta muutti Töölöön. Se osoittautui kuitenkin liian kalliiksi ja rauhalliseksi alueeksi, joten hän päätti muuttaa takaisin Kallioon.

– Muuttaminen merkitsee minulle uudistumista, eteenpäin menemistä. En tykkää jämähtää paikalleni.

– Kamojen roudaaminen ei ole stressannut, koska minulla ei ole paljon tavaroita. Tarkoitus on vähentää niiden määrää tästäkin.

Kodin siunaaminen kiinnostaa

Muutto lapsuudenkodista aiheutti aikanaan Miki Liukkosessa ristiriitaisia tuntemuksia. Vaikka oma vapaus innosti, omakotitalossa asuneesta Liukkosesta tuntui oudolta asua yksikseen pienessä kerrostaloasunnossa.

– Hiiviskelin hiljaa kämpässäni. Luulin, ettei kerrostalossa saa pitää mitään ääntä, kun naapureita asuu ala- ja yläpuolella.

– Omilleen muuttamiseen sisältyi vapauden tuomaa kauhistusta. Tajusi, että on oikeasti vastuussa itsestä. Esimerkiksi siivoaminen ja pyykinpesu tuntuivat vaativilta asioilta, koska olen muutenkin hyvin epäkäytännöllinen.

Muuttoihin on joskus liittynyt myös alakuloa ja ahdistusta. Silloin syynä on ollut ero tyttöystävästä tai asunnon liian korkea vuokra.

Asuntoa vuokratessaan Liukkonen kiinnittää huomiota sijaintiin ja näköalaan. Uudesta asunnosta onkin huikea näkymä kallioisiin maisemiin. Liukkosella on Kalliossa myös paljon kavereita.

Ne olivat sen luokan rotanloukkuja, että niissä asuminen vaikutti jo elämänlaatuun. 
– Miki Liukkonen

– Tosin en varmaan ehdi kovin usein tapaamaan heitä, koska teen niin paljon töitä. Olen siinä suhteessa aika rutinoitunut. Kun herään, alan yleensä kirjoittaa jo kotona, josta siirryn kirjoittamaan kahvilaan. Työhön saattaa kulua helposti kymmenen tuntia päivässä.

Vaikka Liukkonen ei vietä kotona kovin paljon aikaa, haluaa hän silti, että kodissa on hyvä olla.

– Minulla oli aikoinaan Oulussa joitakin vuokra-asuntoja, joita ei voinut kutsua viihtyisiksi. Ne olivat sen luokan rotanloukkuja, että niissä asuminen vaikutti jo elämänlaatuun.

Liukkonen on kuullut, että Helsingissä voi saada papin siunaamaan kodin. Se vaikuttaa hänestä hyvältä idealta: kokemus saattaisi tuntua lähes eksoottiselta, varsinkin kun hän ei ole muuten juurikaan tekemisissä kirkon kanssa.

– On kiinnostavaa pohtia, mitä jonkin asian siunaaminen loppujen lopuksi tarkoittaa. Kuulun kirkkoon, sillä kristinuskon mystisyys on aina kiehtonut minua. Kaiken ei tarvitse olla järjellä selitettävissä.

– Suorastaan kadehdin ihmisiä, jotka osaavat olla uskossa. Minulta se ei oikein onnistu.

Sosiaalista hengailua kirjojen kautta

Miki Liukkonen viihtyy omissa oloissaan, minkä vuoksi kanssakäyminen naapureiden kanssa ei tunnu luontevalta.

– Tyttöystäväni on aivan erityyppinen. Hän juttelee mistä vaan kenen kanssa tahansa. Minä taas en tiedä, mistä puhuisin jonkun ventovieraan kanssa.

– Kun ei ole taipumusta sosiaaliseen jutusteluun, luullaan helposti, että jokin on hätänä. Minulla vain ei ole tarvetta jauhaa koko ajan jostakin.

Sosiaalisen hengailun Liukkonen korvaa kirjoittamalla: hän kokee puhuvansa kirjojensa kautta. Liukkonen kertoo ammentavansa koko ajan valtavasti vaikutteita, mikä johtaa rönsyilevään tekstiin. Hän haluaa sanoa kaiken kaikesta pitkillä lauseilla ja niihin liittyvillä sivupoluilla.

– Pyrin luomaan moniulotteisia henkilöitä, onhan ihmismieli todellisuudessakin kaoottinen ja jatkuvasti altis ympäristön tarjoamille virikkeille ja aistimuksille.

Sanoja olisi vain hyvä käyttää harkitusti, ettei synny vääriä mielikuvia.
– Miki Liukkonen

Liukkonen kuvaa uusimmassa romaanissaan Hiljaisuuden mestarissa erilaisten ihmisten kommunikointia. Hän vertaa sanoja heiveröisiin riippusiltoihin, joiden molemmilla puolilla ihmiset huutelevat toisilleen.

Kirjailijan mukaan sanat eivät auta ymmärtämään täydellisesti toisen ihmisen tunteita ja ajatuksia. Usein tärkein on rivien välissä.

– Puheen avulla pääsee silti jollain tavalla lähelle toista. Sanoja olisi vain hyvä käyttää harkitusti, ettei synny vääriä mielikuvia. Pitäisi ymmärtää, että myös hiljaisuus on tärkeää.

Sosiaalinen media ja valtava informaatiotulva eivät tee Liukkosen mielestä ihmisten välistä kommunikaatiota helpommaksi. Hänestä on hämmentävää, miten ihmiset esiintyvät somessa tietyissä rooleissa.

– Kun joku esimerkiksi haluaa näyttää somessa aidolta ja avoimelta, se muuttuu helposti poseeraamiseksi. Kyse on minuudesta, joka on kaiken kaikkiaan erittäin iso ja hankala kysymys. Käsittelen identiteettiä ja aitoutta myös tulevassa romaanissani.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.