Analyysi: Liberaalit ja konservatiivit ajattelevat avioliitosta eri lailla siksi, että moraali ei ole järjen asia
Sosiaalipsykologi Jonathan Haidtin mukaan liberaaleja ja konservatiiveja koskettavat erilaiset moraaliperiaatteet. Haidtin teoria voi auttaa hahmottamaan, miksi kirkon liberaalit ja konservatiivit eivät pääse sopuun samaa sukupuolta olevien parien avioliitoista.
Miten nämä kaksi porukkaa voivat olla näin hirveän eri mieltä tästä asiasta?
Se on kysymys, joka nousee mieleen, kun seuraa kirkon kuuminta ajankohtaiskeskustelua – siis sitä, tulisiko samaa sukupuolta olevien parien päästä vihille kirkossa.
Uudistusmielinen siipi julistaa, että kirkko sortaa seksuaalivähemmistöjä, kun ei salli näille avioliittoa.
Konservatiivinen siipi pauhaa, että liberaalit ovat hylkäämässä Jumalan sanan ja avaamassa oven ties mille hirveyksille.
YouTubesta löytyy tuntitolkulla kirkolliskokouksen täysistunnoista kuvattuja videoita, joissa kummankin joukkueen edustajat perustelevat kantojaan. Mutta vaikka omat argumentit kuinka väännetään rautalangasta, vastapuoli ei muuta mieltään.
Ei tietenkään muuta, sanoisi yhdysvaltalainen sosiaalipsykologi Jonathan Haidt. Se johtuu siitä, että ihmisen sisäisessä maailmassa moraalivakaumukset ovat norsun tonttia, eivät ratsastajan.
Siis mitä?
Haidt pui vuonna 2012 ilmestyneessä kirjassaan The Righteous Mind – Why Good People are Divided by Politics and Religion, miten ihmisten moraaliset ja maailmankatsomukselliset vakaumukset syntyvät. Hänen mukaansa ihminen on kaksijakoinen: on norsu ja on norsun ratsastaja.
He ovat aikuiset sisarukset, jotka lomallaan Ranskassa päättävät harrastaa seksiä.
Norsu viittaa ihmisten intuitiivisiin, nopeasti nouseviin ja vahvan tunnepitoisiin kokemuksiin. Ratsastaja taas viittaa järkeen ja logiikkaan.
Kun puhutaan siitä, mikä on oikein ja väärin, suunnan päättää norsu. Se antaa ihmiselle välittämön tunnepalautteen siitä, onko jokin ilmiö hyväksyttävä vai ei. Norsu ei perustele eikä argumentoi, se ilmoittaa.
Ratsastajan järkeilyllä on usein vain vähän vaikutusta norsuun. Helsingin piispa Teemu Laajasalo totesi osuvasti, että avioliittokeskustelu ei tule loppumaan siten, että toisen puolen argumentti voittaa.
Haidt esittelee asiaa tiiminsä tekemällä tutkimuksella, jossa ihmisille kerrottiin kuvitteellinen kertomus Juliesta ja Markista. He ovat aikuiset sisarukset, jotka lomallaan Ranskassa päättävät harrastaa seksiä. He käyttävät kaksinkertaista ehkäisyä. Kumpikin nauttii rakastelusta. Kummallekaan ei jää tapahtuneesta paha mieli. Kukaan muu ei saa tietää.
Oliko se, mitä Julie ja Mark tekivät, väärin?
Moni 2000-luvun yhdysvaltalainen vastaaja joutui tiukkaan paikkaan. He kokivat, että teko oli väärin, mutta eivät osanneet selittää, miksi. Satoja tuhansia vuosia vanha norsu kertoo, miten asia on, eivätkä 2000-luvun ratsastajan perustelut ehkäisyn varmuudesta ja aikuisten ihmisten itsemääräämisoikeudesta vaikuta päätökseen.
Tämän vuoksi konservatiivit ymmärtävät liberaaleja paremmin kuin liberaalit konservatiiveja
Jonathan Haidt ja hänen kollegansa tutkivat pitkään, miten erilaisissa kulttuureissa elävät ihmiset suhtautuvat erilaisiin moraalisiin (tai moraalittomiin) kertomuksiin.
Haidtin tutkimusryhmän muotoileman teorian mukaan ihmisen moraali rakentuu kuudelle periaateparille, joista kullakin on oma syntytarinansa ihmisen evoluutiohistoriassa.
Ensimmäinen pari on huolenpito / vahingoittaminen. Huolenpito on moraalinen hyve, koska muinaisessa historiassa ihmiset eivät selvinneet yksin, ja ihmisvanhemmat joutuvat huolehtimaan lapsistaan vuosia.
Toinen pari on reiluus / huijaaminen. Vastavuoroinen auttaminen, luotettavauus ja yhteistyö ovat olleet tärkeitä hyveitä lajin säilymiselle.
Kolmas pari on uskollisuus / petturuus, joka viittaa etenkin ryhmien välisiin suhteisiin. Ihmiset ovat eläneet käytännössä aina ympäristössä, jossa on elänyt myös kilpailevia ihmisryhmiä. Uskollisuus omalle porukalle on ollut tae sille, että myös yksilö selviää.
Neljäs pari on auktoriteetti / alistuminen, joka liittyy ryhmän sisäiseen elämään. Se, että yhteisön sisällä on valtahierarkia, on pitänyt joukon kasassa. Kunkin yksilön täytyy tietää, mitä tahoa totella.
Liberaalit maistavat kunnolla vain puolet niistä mauista, joita konservatiivit tuntevat kielellään.
Viides pari on koskemattomuus / saastuminen. Tähän lokeroon kuuluvat monenlaiset inhon kokemukset, joiden juuri on siinä, että ihmiset ovat vältelleet tartuntatauteja ja muita vaarallisia epäpuhtauksia. (Tästä näkökulmasta Julien ja Markin tarinan herättämät reaktiot ovat ymmärrettäviä.)
Joukkoon lisättiin myöhemmin kuudes periaatepari, vapaus / alistaminen. Siinä on kyse itsesuojeluvaistosta, joka saa heikommassa asemassa olevat nousemaan epäreilua auktoriteettia vastaan.
Selvä, siinä on periaatteita. Mitä sitten?
Haidtin mukaan eri ihmisten norsut säpsähtävät eri periaatteiden loukkaamisista. Samankaltaiset norsut taas tuppaavat kokoontumaan laumaksi. Geenit vaikuttavat norsun lähtöasetuksiin, mutta myös kasvuympäristö ja vallitseva kulttuuri ohjaavat niitä tiettyyn suuntaan.
Haidtin kiinnostavin (ja kirkkomme avioliittokeskustelun kannalta olennaisin) pointti on seuraava: liberaalit norsut ovat herkkiä ennen kaikkea kahden ensimmäisen sekä kuudennen periaateparin loukkauksille – siis ihmisten vahingoittamiselle, huijaamiselle ja alistamiselle.
Haidtin ja hänen kollegoidensa saamien tulosten mukaan konservatiivinorsut ovat herkkiä kaikille kuudelle periaatteelle (joskin keskimäärin vähemmän herkkiä kahdelle ensimmäiselle kuin liberaalit).
Haidt vertaa moraalikokemusta makuaistiin. Liberaalit maistavat kunnolla vain puolet niistä mauista, joita konservatiivit tuntevat kielellään. Sen takia konservatiivien voi olla helpompi ymmärtää liberaaleja kuin liberaalien konservatiiveja.
Epätieteellinen tapaustutkimus kirkolliskokouksen täysistunnosta
Nyt seuraa täysin epätieteellinen ja perstuntumalla tehty tapaustutkimus kirkolliskokouksen täysistunnosta elokuulta 2020. Tuolloin satakunta norsua ja norsunratsastajaa keskusteli piispainkokouksen lausunnosta, joissa piispat kertoivat, etteivät löytäneet kompromissia kirkon uudeksi avioliittomalliksi.
Nostan esiin muutaman puheenvuoron. (Pyydän jo etukäteen anteeksi kaikilta norsuilta, joita mahdollisesti loukkaan. Etsin tietoisesti sellaisia kommentteja, joita uskon löytäväni. On itsestään selvää, että kukaan meistä ei mene täysin minkään sosiaalitieteellisen teorian lokeroihin. On niin ikään selvää, ettei teologinen ajattelu typisty moraalipsykologiaan.)
Edustaja Viivi Ali-Löytty puhui näin:
”Vihdoinkin minusta tuntuu siltä, että joku piispoista pitää minun puoltani. Joku, joka ymmärtää, että tässä on kyse meistä seurakuntalaisista, ei mielipide-eroista tai pappien omastatunnosta. Kiitos, Teemu [Laajasalo], että sanot ääneen syrjinnän olevan syntiä. Olisin niin kovasti halunnut kuulla tämän piispainkokouksen yhteisenä viestinä.”
Vihdoin joku pitää sorretun vähemmistön edustajan puolta ja sanoo syrjinnän olevan syntiä: reiluus!
Vihdoin joku ymmärtää, että kyse ei ole mielipiteistä vaan seurakuntalaisista, siis jokaisen yksilön hyvinvoinnista: huolenpito!
Edustaja Hanna Mithiku sanoi näin:
”Seison tässä edessänne pää pystyssä puhumassa elämästäni, rakkaudestani ja uskosta Luojaani, koska olen saanut kasvaa Suomessa, jossa minun yhdenvertaiset oikeuteni on yhteiskunnassa vähitellen tunnustettu. Tuntuu surulliselta, että kirkossa, jonka syvin sanoma liittyy Jumalan rakkauteen luotujaan kohtaan, joudun edelleen kysymään paikkaani ja nöyrästi pyytämään oikeutta saada tulla kuulluksi.”
On mahdollista, että joitakuita inhottaa ajautus, että kirkko antaa siunauksensa homostelulle.
Taistelu seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta on jo edennyt Suomessa, mutta kirkossa sorretut vähemmistöt joutuvat edelleen nöyrästi pyytämään, että saisivat tulla kuulluiksi: pois alistaminen, tilalle vapaus!
Edustaja Niilo Räsänen puolestaan kertoi kaipaavansa, että päätöksenteossa kunnioitettaisiin ja kuunneltaisiin Raamattua: auktoriteetti!
Räsästäkin selkeämmin asian ilmaisi edustaja Matti Taskila: ”Minulle keskustelu avioliitosta ei ole tasa-arvo- [reiluus!] tai ihmisarvokysymys [huolenpito!]. Kysymys on uskollisuudesta Jumalan sanalle [auktoriteetti!].”
Edustaja Sammeli Juntunen taas totesi, että avioliittokäsityksen muuttaminen edellyttää kirkolliskokouksen määräenemmistöpäätöstä. Juntunen kritisoi piispa Laajasaloa siitä, että tämä oli antanut hiippakuntansa papeille oikeuden vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja ja käveli täten kirkolliskokouksen yli. Uskollisuus, ei petturuutta!
On mahdollista, että joillekuille kirkolliskokouksen edustajista kysymys samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä liittyy myös kokemukseen koskemattomuudesta ja saastumisesta. On mahdollista, että joitakuita inhottaa ajautus, että kirkko antaa siunauksensa homostelulle. Jos niin on, vuonna 2020 kukaan ei enää sano sitä ääneen.
Niin muuttuu tämäkin norsutarha.
Ratsastajat, istuisitteko hetkeksi alas
Norsutkin voivat muuttua, mutta eivät ratsastajansa vänkäyksellä. Mullistavat elämänkokemukset, syvällinen uppoutuminen toisella tavalla ajattelevan maailmaan tai pitkäaikainen yhteiselo voivat pehmittää norsua.
Kirkolliskokouksen täysistuntosalissa sellaista tuskin tapahtuu. Todennäköisintä on, että norsut ovat seuraavassa täysistunnossa yhtä jääräpäisiä kuin elokuussa.
Mitä sitten olisi tehtävissä?
Piispa Teemu Laajasalo sanoi omassa puheenvuorossaan, että vaihtoehtoja on kaksi: joko kirkko hajoaa tai se pysyy kasassa.
Jos kirkko hajoaa, erimieliset norsut eivät enää joudu sietämään toisiaan. Se olisi monille varmasti helpotus.
Jos kirkko pysyy kasassa, norsujen tunnemyrskyt jatkuvat. Vaikka ratsastajat eivät voi päättää, mitä norsu tuntee, ne voivat pitkälti valita, miten ihminen toimii.
Ehkäpä ratsastajat voisivat istuutua samaan pöytään ja kuunnella hiljaa, kun norsut ulvovat.
Lännessä etiikkaa ohjaa yksilön tahto, idässä yhteisö ja pyhyys
Kuten sosiaalitieteissä on tapana, kysymyksiä oikeasta ja väärästä voi hahmottaa monien teorioiden kautta. Sosiaalipsykologi Jonathan Haidtin esittelemät kuusi moraalista makuaistia ovat yksi. Hän esittelee kirjassaan myös toisen jaottelun: moraali voidaan jakaa autonomian etiikkaan, yhteisölliseen etiikkaan ja pyhän etiikkaan.
Länsimaissa on näistä pinnalla lähinnä autonomian etiikka. Siinä on keskeistä, että kukin yksilö saa tehdä mitä huvittaa, kunhan ei vahingoita muita. Minä saan polttaa Koraanin, kunhan pidän huolen, että sammutan nuotion huolellisesti, kun olen valmis. Julie ja Mark saavat harrastaa seksiä, vaikka se voikin kuulostaa vastenmieliseltä.
Haidt on siinä mielessä tyypillinen maallistunut kaupunkilaislänkkäri, että törmäsi kahteen muuhun eettiseen ajattelutapaan vasta matkustettuaan Intiaan.
Yhteisöllisyyden etiikassa keskeistä ei ole yksilö vaan ryhmä, vaikkapa perhe tai kylä. Pyhyyden etiikassa olennaista taas ei ole, mitä ihmisyksilö haluaa, vaan mitä maailmaa kannatteleva jumalallinen henki katsoo oikeaksi (tai miten asia nyt missäkin uskontotraditiossa ilmaistaan).
”Vaikka se, että mies harrastaa seksiä kuolleen kanan kanssa, ei vahingoita ketään [ihmistä] eikä loukkaa kenenkään [ihmisen] oikeuksia, hänen ei silti pitäisi tehdä niin, koska se alentaa hänet, loukkaa hänen luojaansa ja vahingoittaa maailmankaikkeuden pyhää järjestystä”, Haidt kuvailee pyhää etiikkaa.
Suomesta tuskin löytyy montakaan ihmistä, joka ei arvostaisi autonomian etiikkaa. Kirkolliskokouksesta tuskin löytyy yhtään edustajaa, jota pyhyyden etiikka ei jollain tavalla koskettaisi.
Mutta kenties on niin, että kirkolliskokouksen liberaalin siiven norsut palavat kuumemmin autonomian etiikalle ja konservatiivinen siipi pyhyyden etiikalle. Ehkä yhdet näkevät kirkkaan valon siellä, missä toiset näkevät hämärämpiä hahmoja.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Soili Haverinen aloittaa ensimmäisenä naisena konservatiivikristittyjen instituutin johdossa – ”En pidä uskottavana, että ihminen olisi kehittynyt apinasta”
HengellisyysSuomen teologisen instituutin pääsihteeri näkee maskuliinisuuden ihmiskuntaa eteenpäin työntävänä voimana. ”Voisimme joskus naisina osoittaa kiitollisuutta miehille kaikesta siitä hyvästä, mitä he ovat historian aikana puolestamme tehneet.”
