Millaista olisi viettää loppuelämä neljän seinän sisällä ja odottaa kärsivällisesti kuolemaa? Kysytään Juliana Norwichlaiselta
Juliana Norwichlainen valitsi vapaaehtoisesti erakkona elämisen. Olisiko hänestä lohduttajaksi meille koronan eristämille ja kuolemanpelkoisille?
Viime viikkoina olen huomannut toistelevani lausetta ”kaikki kääntyy hyväksi ja kaikki kääntyy hyväksi ja kaikenlaiset asiat kääntyvät hyväksi” kuin mantraa. Tuskin uskon niin, mutta silti lause pulpahtaa tuon tuosta mieleeni.
Lause on peräisin 1300–1400-luvulla eläneeltä englantilaiselta mystikolta Juliana Norwichlaiselta. Tarkemmin sanottuna se on viesti, jonka Juliana kuolemansairaana kokemassaan ilmestyksessä sai Jumalalta.
Julianalla olisi varmasti ollut enemmän aihetta huoleen ja toivottomuuteen kuin tuollaiseen luottamukseen. Hän eli aikana, jolloin kolme ruttoepidemiaa tappoi kahdenkymmenen vuoden aikana noin kolmanneksen Englannin väestöstä. Samaan aikaan Englanti kävi pitkää ja raskasta sotaa Ranskaa vastaan.
Kolmekymmentävuotiaana Juliana sairastui vakavasti ja oli kuolemaisillaan. Kuolinvuoteellaan hän sai näkyinä, sanoina ja välittöminä oivalluksina kuusitoista ilmestystä, joiden keskeisin sisältö oli Jumalan rakkaus ihmisiä kohtaan. Parannuttuaan Juliana kirjasi ilmestyksensä muistiin. Parikymmentä vuotta niitä mietiskeltyään ja kypsyteltyään hän kirjoitti niistä vielä laajemman version, joka tunnetaan suomeksi nimellä Jumalan rakkauden ilmestys.
Erakkoelämän aloittamiseen oli keskiajalla oma rituaalinsa, joka muistutti hautaan siunaamista.
Julianan näyt keskittyvät Kristuksen kärsimykseen ristillä, eikä hän kaunistele kuvatessaan sitä. Hän kirjoittaa, miten veri valuu sakeana kasvoille orjantappurakruunun alta ja kuinka piikkien repimä iho ja liha roikkuvat luusta irrallaan. Hän näkee myös Kristuksen kyljessä ammottavan haavan ja tämän kahtia halkaistun sydämen. ”Katso, kuinka olen rakastanut sinua” on niiden viesti.
Kirkkohistorian tutkijan Päivi Salmesvuoren mukaan Julianan ilmestykset ovat vastausta inhimilliseen tarpeeseen ymmärtää elämää, kärsimystä ja kuolemaa.
– Sitä voisi kutsua uudenlaisen ymmärryksen syntymäksi. Julianalle paljastuu Jumalan todellinen luonne ja se, kuinka Jumala haluaa olla vuorovaikutuksessa maailman kanssa.
Erakkomajaan kuin hautaan
Sen lisäksi, mitä Juliana ilmestyksistään kirjoitti, hänestä tiedetään vain vähän. Edes hänen oikeaa nimeään ei tunneta. Juliana-nimen hän sai Pyhän Julianuksen kirkon mukaan asetuttuaan sen yhteydessä olevaan erakkomajaan.
Juuri Julianan elämä erakkomajassa tuntuu nyt kiinnostavalta. Kun itse on elänyt jonkinasteisessa erakkoudessa pian kaksi kuukautta, on tullut miettineeksi sitäkin, miksi joku vapaaehtoisesti vetäytyy yksinäisyyteen neljän seinän sisälle koko loppuiäkseen. Eikö Juliana koskaan tuntenut itseään elävältä haudatuksi? Sellainen hän nimittäin oli.
Erakkoelämän aloittamiseen oli keskiajalla oma rituaalinsa, joka muistutti hautaan siunaamista. Siihen kuului kirkossa toimitettu sielunmessu, jonka jälkeen siirryttiin kulkueena erakkomajaan. Pappi siunasi majan ja saattoi tulevan erakon sisälle. Erakko sai viimeisen voitelun, minkä jälkeen piispa ripotteli maata erakon ja hänen asumuksensa päälle. Sen jälkeen majan ovi teljettiin.
Julianan ihmiskäsitys on tavattoman armollinen, humaani ja rakkaudellinen.
– tutkija Päivi Salmesvuori
Vaikka erakko ei majastaan enää poistunutkaan, kaikki yhteydet ulkomaailmaan eivät katkenneet. Hänellä oli palvelija tai kaksikin huolehtimassa ruuan ja polttopuiden hankkimisesta ja kotitaloustöistä.
Majasta oli ikkuna kirkkoon, jonka kautta erakko osallistui messuun, sai ehtoollista ja pystyi ripittäytymään papille. Toinen ikkuna oli kaupungille päin. Sen kautta erakko antoi sielunhoitoa ja hengellistä ohjausta niitä pyytäville. Usein erakkomajaan kuului myös pieni piha, jossa saattoi ulkoilla. Kissakin erakolla sai olla, ihan jo hiirien ja rottien kurissa pitämiseksi. Ajatus syliin käpertyvästä kissasta tuntuu suloiselta – se oli varmaan ainoa elävä olento, jota erakko sai vapaasti koskettaa.
Myötätunnon välittäjä
Päivi Salmesvuori kertoo, että Julianan kaltaisia erakkoelämää viettäneitä anakoreetteja oli Britteinsaarilla erityisesti sydänkeskiajalla. He saivat elatuksensa ympäröivältä yhteisöltä, jota he palvelivat esirukoilijoina ja sielunhoitajina. Niin teki myös Juliana.
– Juliana luopui mahdollisuudesta kokea toisten ihmisten läheisyyttä, mutta hänestä tuli tärkeä lohduttaja ja kärsimyksen ymmärtäjä. Tutkija Nicholas Watson sanookin, että hänen yksinäisyytensä on enemmänkin metaforista kuin fyysistä. Eli hän on sitoutunut elämään eristyksissä ja omistautunut Jumalalle muttei erossa yhteisöstä, Salmesvuori sanoo.
”Jumala tahtoo meidän tietävän, että hän varjelee meitä yhtäläisesti niin hyvän kuin pahankin olon keskellä”, kirjoittaa Juliana ilmestyksissään. Voisi kuvitella, että tällainen viesti on helpottanut monen hänelle uskoutuneen taakkaa. Eipä sen kuuleminen nytkään haittaisi.
Siinä, missä me koronaerakot toivomme paluuta normaaliin elämään, Juliana odotti, että elämä maan päällä loppuu kerran ja hän pääsee taivaaseen.
Salmesvuoren mukaan Julianasta tuli pian anakoreetiksi ryhtymisensä jälkeen hyvin suosittu. Hän arvioi, että Julianan suosio ja auktoriteetti nousivat siitä, että tämä oli itse kärsinyt ja käynyt lähellä kuolemaa. Toisaalta Juliana oli kokenut myös Jumalan rakkautta, lohdutusta ja myötätuntoa ja pystyi välittämään niitä muillekin. Julianan toistelema ”kaikki kääntyy hyväksi” oli kuin siunaus: Jumala haluaa sinulle hyvää.
– Julianan ihmiskäsitys on tavattoman armollinen, humaani ja rakkaudellinen. Hän hyväksyy ihmisen sellaisena kuin tämä on. Ihmisyyteen kuuluu oppiminen yrityksen ja erehdyksen kautta, eikä meidän pidä yrittää olla täydellisiä ja erehtymättömiä. Aina on toivoa, aina on mahdollisuus parempaan. Myös Jumala näkee ihmisen näin ja haluaa tälle parasta.
Erakon elämän valinnut vetäytyi ihmisten seurasta saadakseen olla Jumalan kanssa ja oppiakseen paremmin tuntemaan hänet. Ei voi olla huomaamatta, että Julianalla ja Jumalalla oli läheiset välit. Juliana käyttää Jumalasta ja Kristuksesta sellaisia adjektiiveja kuin hellä, kohtelias, kotoinen, sydämellinen, ystävällinen ja suloinen. Välillä hän puhuu isästä, välillä äidistä. Jumala on ”kaikki, mikä on hyvää ja turvallista”. Kuinka vaikeaa Julianan elämästä erakkona olisi tullut, jos Jumala, jonka seurassa hän vietti lähes kaiken valveillaoloaikansa, olisikin alkanut tuntua etäiseltä, vaativalta tai tuomitsevalta?
Jumala ymmärtää kärsivää
Täytyy tunnustaa, että kun olen rauhoitellut itseäni hokemalla ”kaikki kääntyy hyväksi”, olen irrottanut lauseen alkuperäisestä asiayhteydestään. Minua ahdistaa elämän arvaamattomuus ja oma avuttomuuteni, jotka tämä poikkeustila on tuonut niin selvästi näkyviin. Juliana sen sijaan pohti synnin olemusta ja sitä, miksei Jumala heti alkuunsa estänyt syntiä, joka aiheuttaa ihmisille niin paljon kärsimystä.
Päivi Salmesvuoren mielestä Juliana on synnin selittämisessä poikkeuksellinen teologi, sillä toisin kuin moni muu synnistä kirjoittanut, hän ei mässäile sillä eikä näe syytä epätoivoon. Hän ei myöskään pelottele tai ota asiakseen tuomita.
– Juliana kuvaa, kuinka Jumalan näkökulmasta synti on ihmisen epäonnistuminen tai kaatuminen, muttei mikään iso juttu. Se on vähän kuin likainen vaippa vauvalla – vaihdetaan puhtaaseen ja pestään pylly. Synti ja sen tekeminen eivät ole merkki ihmisen kokonaisvaltaisesta pahuudesta vaan kokemattomuudesta. Synti ei johda ihmistä kadotukseen, vaan Jumala haluaa koko ihmiskunnan pelastuvan. Lausahdukseen ”kaikki kääntyy hyväksi” on ladattu Jumalan rakkaus ja hyvä tahto koko luomakuntaa kohtaan.
– Tähän liittyy myös ajatus inhimillisen kärsimyksen rajallisuudesta. Jeesuksen kärsimys ristillä takaa sen, että Jumala ymmärtää kärsivää, tahtoo hyvää kärsivälle ja vähät välittää synnistä. Kristuksen rakkaus tekee synnin vähäpätöiseksi asiaksi.
Rajallisuuden tajuaminen pelottaa
Näinä viikkoina aika on tuntunut käyttäytyvän oudosti. Ulkona kevät etenee nopeasti ja on pian ihanimmillaan, mutta silti mikään ei liiku eikä muutu. Päiviä ei erota toisistaan. Yritän olla ajattelematta sitä, kuinka kauan tämä kestää – ja kuinka tätä kestää.
Eikö Juliana koskaan pitkästynyt tai ahdistunut? Siinä, missä me koronaerakot toivomme paluuta normaaliin elämään, Juliana odotti, että elämä maan päällä loppuu kerran ja hän pääsee taivaaseen. ”Ihmiselle on suureksi hyödyksi, ettei hän tiedä kuolemansa hetkeä, sillä jos hän sen tietäisi, hän ei jaksaisi odottaa sitä kärsivällisesti”, Juliana kirjoittaa.
Niin huoletonta ja luottavaista. Minä en ole vieläkään tottunut uutissivustojen laskureihin, joihin päivitetään kuolleiden määrä. Päivi Salmesvuori muistuttaa, että Julianan ajattelussa kuolemanjälkeinen elämä on vahvasti läsnä eräänlaisena kehyksenä: vaikka tämä elämä iloineen ja suruineen on tärkeä, kaikki ei ole vain tässä.
– Ehkä nykyaikana yksi iso asia, jota välttelemme ja pelkäämme, on elämän rajallisuuden tajuaminen, oman ja läheisten kuolevaisuuden ymmärtäminen. Sen tasoja ainakin itselläni on ollut monenlaisia. Koronavirus on tuonut kuolemaa lähemmäs. Sen arvaamattomuus ja demokraattisuus mietityttävät, pelottavat ja ahdistavat, Salmesvuori sanoo.
– Samaan aikaan elämän rajallisuuden tajuaminen työntää miettimään, mikä on tärkeää, ja elämään siten kuin on merkityksellistä – tekemään ratkaisuja ja päätöksiä, rakastamaan. Muuten elämä kulkee ohi.
Poistettu 11.3.2021 koronaan kuolleiden lukumäärä.
Lähteet:
Äiti Juliana Norwichlainen: Jumalan rakkauden ilmestys. Johdanto, suomennos ja selitykset Paavo Rissanen. Kirjaneliö 1985.
Grace Jantzen: Julian of Norwich. SPCK Publishing 2000.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ensin kärsin, sitten kuolen – siinäkö kaikki? Isto Peltomäki tarkastelee väitöskirjassaan kirkon sielunhoidon tarjoamaa lohtua
HengellisyysKun usko yliluonnolliseen on hiipunut, jokaisen on itse luotava käsitys elämän merkityksellisyydestä, sanoo teologi Isto Peltomäki.
