null Miltä usko näyttää? − Uusivuosi aprillipäivänä

Hengellisyys

Miltä usko näyttää? − Uusivuosi aprillipäivänä

Irakin assyrialaiset kristityt juhlivat akitua eli uutta vuotta aprillipäivänä 1.4. Dohukin kurdikaupungissa noin 250 kilometriä maan pääkaupungista Bagdadista luoteeseen. Akitu-juhlan juuret ovat muinaisen Kaksoisvirranmaan uskonnossa. Nykyään se on paikallisten kristittyjen suuri juhla. Assyrialaisiksi kutsutaan arameaa ja syyrian kieltä puhuvaa kristittyä vähemmistökansaa, jonka kotiseutua on muinainen Assyria. Nykyisin Assyria sijoittuu neljän islaminuskoisen maan eli Iranin, Irakin, Turkin ja Syyrian alueille. Assyrialaisia on noin kolme miljoonaa. Heidän esivanhempansa kuuluivat aivan ensimmäisiin kristityksi kääntyneisiin kansoihin. Myöhempinä aikoina assyrialaiskristittyjä on vainottu ja pakkokäännytetty julmasti. Suomessa asuu parisataa assyrialaista. Suurin osa heistä tuli tänne pakolaisina 1990-luvun alussa.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Kristitty Esther joutui raiskatuksi uskonsa vuoksi ja synnytti tyttären, jota kotikylä pilkkaa

Ajankohtaista

Kotikylässä vauvaa kutsutaan ”Bokoksi” ääri-islamistisen terroristijärjestön mukaan.

Löydä lisää näkökulmia

Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.