Monet Nepalin maaseudun naiset kasvattavat lapsensa käytännössä yksin – köyhyys ajaa isät ulkomaille töihin
Dil Maya Syangtang ja hänen lapsensa 10-vuotias Sangeet ja 12-vuotias tytär Saraswati.

Dil Maya Syangtang ja hänen lapsensa 10-vuotias Sangeet ja 12-vuotias tytär Saraswati.

Monet Nepalin maaseudun naiset kasvattavat lapsensa käytännössä yksin – köyhyys ajaa isät ulkomaille töihin

Dil Maya Syangtang elättää lapset pitämällä pientä kioskia. Hän sai yrittäjyyskoulutusta Kirkon Ulkomaanavulta.

Pieni Bakferin kylä sijaitsee Nepalissa Sindhulin alueella, 170 kilometriä pääkaupungista Katmandusta kaakkoon. Kylän läpi kulkevan maantien päällystystyö on pahasti kesken. Matka pääkaupungista kestää hyvälläkin kelillä lähes kahdeksan tuntia.

Välillä matka mutkittelee mutaisessa joenpohjassa. Välillä taas vuorenrinteestä vyöryneet suuret kivet katkaisevat kulkemisen. Tietä reunustavat talot ja pellot.

Yhdessä tien varren taloista asuu Dil Maya Syangtang. Hän jakaa talon lankomiehensä perheen kanssa.

Syangtangilla ja hänen lapsillaan on talon yläkerrassa huone. Alakerrassa hän pitää pientä kioskia.

Ylempänä rinteessä asuvat Syangtangin appivanhemmat.

Perinteisesti vaimo muuttaa Nepalissa aviomiehensä perheen luokse. Perheet ja appivanhemmat elävät samassa talossa tai pihapiirissä kuten Syangtangin perhe.

Ulkomailla lupaukset eivät usein toteudu

Tänään kotona on vilskettä. Dil Maya Syangtangin lapset, 10-vuotias poika Sangeet ja 12-vuotias tytär Saraswati, käyvät koulua, mutta tänään heillä on vapaapäivä. Tytär auttaa äitiään ruoanvalmistuksessa alakerran keittiössä.

Säilötyt vihannekset ja perinteinen mausteinen katuruoka chatpate myydään talon alakerrassa olevasta kojusta. Asiakkaita tulee tasaiseen tahtiin. Syangtang on tyytyväinen siihen, että kauppa käy.

– Olen onnellinen, kun pystyn tienaamaan itse ja rahat riittävät elämiseen, Syangtang sanoo.

– Ennen minulla ei ollut omaa rahaa, sillä kaikki maanviljelystä saadut vihannekset menivät omiin suihin eikä mitään riittänyt myytä­väksi.

Nepalin maaseudulla pääelinkeino on maanviljelys. Sateinen ja tulvia aiheuttava monsuuniaika ja sitä seuraava kuivakausi vaikeuttavat kuitenkin tehokasta maanviljelyä. Huonot tiet ja heikot yhteydet lähimmille toreille ja muille kauppapaikoille taas hankaloittavat kaupan­käyntiä.

Mieheni sanoi olevansa ulkomailla kolme vuotta. Nyt on kulunut viisi vuotta eikä hän ole palannut.

– Dil Maya Syangtang

Parempien tulojen toivossa monet miehet päätyvät töihin ulkomaille. Eniten nepalilaiset lähtevät töihin Malesiaan ja Intiaan sekä ­Qatariin ja Saudi-Arabiaan.

Miesten työskennellessä ulkomailla naiset jäävät käytännössä yksinhuoltajiksi huolehtimaan lapsista ja muusta perheestä.

Ulkomaille lähtöön liittyy muitakin riskejä. Työskentelyolosuhteet ovat usein raskaat eivätkä työstä luvatut tulot ole niin hyvät kuin on uskottu. Näin on käynyt myös Syangtangin perheessä.

– Mieheni sanoi olevansa ulkomailla kolme vuotta. Nyt on kulunut viisi vuotta, eikä hän ole pa­lannut.

Alun jälkeen mies ei ole enää lähettänyt rahaa perheelleen.

– Ensimmäiset vuodet yksin lasten kanssa olivat todella raskaita, mutta en ole tällaisessa tilanteessa yksin. Lähes kaikkien miehet ovat ulkomailla, Syangtang kertoo viitaten muihin kylän naisiin.

Dil Maya Syangtang tienaa perheensä elannon myymällä valmistamiaan ruokia kotinsa alakerrasta.

Dil Maya Syangtang tienaa perheensä elannon myymällä valmistamiaan ruokia kotinsa alakerrasta.

Neljän lapsen isä palasi takaisin

Khincha Lal Pahari on neljän lapsen isä ja maanviljelijä. Kun lapset olivat pieniä, hän kuuli tuttavaltaan, että ulkomailla työskentelemällä voi tienata suuria summia rahaa.

Ystävänsä avustuksella Khincha lähti Malesiaan töihin.

– Lapseni olivat pärjänneet koulussa hyvin ja halusin, että he voivat jatkaa koulunkäyntiä, Khincha kertoo.

Työpäivät tehtaassa olivat 12–17-tuntisia, ja lämpötila nousi jopa sietämättömiin 55–60 asteeseen.

– Khincha Lal Pahari

Toimeentulo ei irronnut Male­siassa helpolla.

– Työpäivät tehtaassa olivat 12–17-tuntisia, ja lämpötila nousi jopa sietämättömään 55–60 asteeseen, Lal Pahari kertoo.

– Työpäivien jälkeen olin tosi väsynyt. Asuin muiden nepalilaisten työntekijöiden kanssa samassa ahtaassa huoneessa, ja siellä oli erittäin rauhatonta.

Palkkakin jäi luvattua pienemmäksi, joten kolmen vuoden jälkeen Lal Pahari palasi takaisin kotikyläänsä Bakferiin. Myöhemmin hän lähti vielä muutamaksi vuodeksi töihin Irakiin, mutta kokemus oli jälleen raskas.

– Tajusin, että minut tekee onnelliseksi pysyminen yhdessä perheen kanssa ja eläminen täällä kotikylässä, vaikka sitten vähillä rahoilla, hän sanoo.

Perheen elämää on helpottanut se, että Lal Pahari sai koulutusta ja tarvikkeita maanviljelyn kehittämiseen Kirkon Ulkomaanavun projektista. Nykyään hän pystyy elättämään perheensä maanviljelyllä eikä hänen tarvitse hakea toimeentuloa muualta.

Khincha Lal Pahari viljelee tomaattia ja kurkkua niitä varten rakennetuissa viljelytunneleissa.

Khincha Lal Pahari viljelee tomaattia ja kurkkua niitä varten rakennetuissa viljelytunneleissa.

Yrittäjyyskoulutus Kirkon Ulkomaanavun tuella

Kouluun pääseminen ei ole Nepalissa jokaisen lapsen oikeus. Kun Dil ­Maya Syangtang oli lapsi, hänen vanhempansa eivät lähettäneet häntä kouluun, koska hän oli tyttö. Vain hänen veljensä koulutettiin.

– Valitan äidilleni siitä vieläkin. Jos olisin saanut koulutuksen, elämäni ei olisi ollut näin vaikeaa, ­Syangtang sanoo.

Nyt Syangtang on saanut Kirkon Ulkomaanavun tuella yrittäjyyskoulutuksen. Yhdessä opiskelukavereidensa kanssa hän on myös perustanut osuuskunnan, josta saa vertaistukea ja josta voi tarvittaessa vaikka lainata rahaa yrityksen kasvattamiseen.

Kyläläiset puhdistavat riisiä perinteiseen tapaan.

Kyläläiset puhdistavat riisiä perinteiseen tapaan.

Syangtang myy valmistamiaan ruokia kotinsa alakerrasta. Kauppa on käynyt hyvin, ja hänen tulonsa riittävät takaamaan elannon perheelle ja koulunkäynnin lapsille.

– Olen voinut ostaa lapsille kynät ja vihot koulunkäyntiä varten. En itse saanut lapsena käydä koulua, mutta haluan, että lapsillani on siihen mahdollisuus.

Lasten kasvaessa kuluja tulee enemmän. Välillä Dil Maya Syangtang on huolissaan, pystyykö hän vastaamaan lastensa tarpeisiin ja toiveisiin yksin.

– On haastavaa pitää lapsista huolta yksin. Olisi parempi jakaa vanhempana oleminen. Mutta nyt on näin.

Syangtangin hartain toive on, että hänen lapsensa saisivat hyvän koulutuksen ja kunnon ammatit.

– Toivoisin, että lapsistani tulisi insinöörejä tai lääkäreitä, mutta en tiedä, toteutuuko toiveeni.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi