null Nepalin nopeasti pahentunut koronatilanne iskee köyhimpiin – Lähetysseuralta apua koronatyöhön

Liikuntavammainen Tikaram Dagaura sai Lähetysseuran tuella ruoka-apua koronan ensimmäisen aallon aikaan vuonna 2020.

Liikuntavammainen Tikaram Dagaura sai Lähetysseuran tuella ruoka-apua koronan ensimmäisen aallon aikaan vuonna 2020.

Nepalin nopeasti pahentunut koronatilanne iskee köyhimpiin – Lähetysseuralta apua koronatyöhön

Kun nälkä uhkaa, ihmiset ymmärrettävästi lähtevät liikkeelle rajoituksista huolimatta, jolloin tauti jatkaa leviämistään, sanoo Suomen Lähetysseuran Nepalin maatoimiston päällikkö Juha Valta.

Suomen Lähetysseura ohjaa 60 000 euroa Nepalin kehitysyhteistyöstään koronatyöhön. Taustalla on Nepalin nopeasti pahentunut koronatilanne. WHO:n mukaan yhden päivän aikana on tullut ilmi jopa yli 3 500 tautitapausta. Lähetysseuran tuella ihmisille jaetaan maskeja ja ruoka-apua sekä annetaan psykososiaalista tukea.

– Terveydenhoidon tilanne on huolestuttava erityisesti köyhillä ja syrjäisemmillä seuduilla, joilla Lähetysseura työskentelee. Kun kenttäklinikan ainut hoitaja sairastuu tai jopa kuolee, ovat terveydenhuollon palvelut yhä heikommat tai jopa olemattomat, sanoo Nepalin maatoimiston päällikkö Juha Valta.

– Yhteiskunnan sulkeutuminen tarkoittaa köyhille päiväpalkalla eläville ihmisille nälkää, sillä he ansaitsevat elantonsa erilaisilla epävirallisilla päivätöillä, kuten katukaupustelulla tai rakennustyömaan työntekijänä. Kun nälkä uhkaa, ihmiset ymmärrettävästi lähtevät liikkeelle rajoituksista huolimatta, jolloin tauti jatkaa leviämistään, Valta sanoo.

Työmme kautta annetaan psykososiaalista tukea 70 koulussa ja tuemme myös opettajia, jotta he osaavat reagoida pandemian aiheuttamiin psykososiaalisiin haasteisiin. 
– Terhi Teiskonlahti

Lähetysseura ohjaa kehitysyhteistyötukeaan myös koronatyöhön.

– Tuellamme jaetaan ruokaa kaikista heikoimmassa asemassa oleville, kuten päiväpalkalla eläville, alakastisille ja vammaisille ihmisille. Annamme myös suojavarusteita ja tarvikkeita karanteenikeskuksiin ja terveysasemille. Lisäksi tiedotamme paikallisilla kielillä koronaviruksesta radiossa, jotta yhä useampi saa tietoa omalla kielellään, sanoo hankehallinnon asiantuntija Terhi Teiskonlahti.

Hänen mukaansa koulujen sulkemiset ja yhteiskunnan sulkeutuminen ovat aiheuttaneet lapsille ja nuorille henkistä kuormitusta.

– Työmme kautta annetaan psykososiaalista tukea 70 koulussa ja tuemme myös opettajia, jotta he osaavat reagoida pandemian aiheuttamiin psykososiaalisiin haasteisiin. Teemme myös stressiä käsittelevän radio-ohjelman ja psykososiaalista terveyttä tukevan harjoituspaketin, Teiskonlahti sanoo.

Lähetysseuran kehitysyhteistyötä tuetaan Suomen kehitysyhteistyövaroin.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi