Markus Haakana neuloo bussissa, junassa ja television ääressä. Neuletyö odottaa ja sitä voi tehdä kerralla sen verran kuin ehtii.
Markus oli 35, kun hän pyysi äitiään neuvomaan silmukan luomisen: ”Jos katselee vanhoja valokuvia Andeilta, niissä aika jäyhät äijät neulovat”
Markus Haakanalla ei ollut neulomisesta muuta käsitystä kuin että tarvitaan lankaa ja puikot. Youtubessa oli videoita, mutta niistä ei selvinnyt, miten pitäisi aloittaa.
Mies oppii halutessaan mitä tahansa. Tätä mieltä on Markus Haakana, joka oppi neulomaan kahdeksan vuotta sitten 35-vuotiaana.
Haakana istui luennolla. Luento oli hänen mielestään tylsä, eikä kännykkääkään voinut räplätä. Akku oli loppu.
– Aloin vääntelehtiä penkissä. Näin salissa nuoren naisen, joka neuloi. Minulle tuli siinä herätys. Tuon kun osaisi, ei olisi hetkeäkään tylsää, Haakana kertoo.
Neulomisesta Haakanalla ei ollut muuta käsitystä kuin että tarvitaan lankaa ja puikot. Netistä löytyi neulomisohjeita. Aikansa Haakana katseli niitä Youtubesta. Ei selvinnyt, miten pitäisi aloittaa.
Haakana meni äitinsä luo, joka neuvoi silmukoiden luomisen. Alku oli tuskailua varsinkin nurjaa neuloessa, mutta Haakana oppi kuitenkin sen verran nopeasti, ettei luovuttanut. Pian, kun muutamat pipot ja lapaset oli neulottu, tavoite oli selvä.
– Halusin neuloa brittiläistyyppisen neuleen. Se osoittautui aikamoiseksi haasteeksi, koska perinteisesti se pitää myös suunnitella itse. Tein sen. Sen jälkeen ei minkään neulominen ole tuntunut liian haastavalta.
Neulominen auttaa pysymään pois sosiaalisesta mediasta
Neuloa voi niin helposti tai vaikeasti kuin haluaa. Neuloja voi tehdä isoa työtä tai pientä. Joku voi olla hyvä tekemään pipoja, vaikka ei koskaan tekisi mitään muuta.
– Neulominen rauhoittaa, ja on tyydyttävää katsoa, kuinka työ edistyy. Siihen liittyy hyvin vähän suorittamista tai poseeraamista, jota somessa harrastetaan, Markus Haakana sanoo.
Hän on tietoisesti yrittänyt pysyä neulomisineen poissa somesta. Some tuo helposti vertailun ja kateuden, josta Haakana haluaa pysyä erossa.
– Tosin minäkin haluan joskus näyttää valmiita töitäni muille. Siitä ei omasta mielestäni kuitenkaan ole tullut epätoivoista tai huomionhakuista.
Kritisoin tyhjyyden tunnetta, joka kännykän näpertelystä tulee. Sitä vain selaa, selaa, selaa ja selaa.
– Markus Haakana
Neuletyö odottaa, ja sitä voi tehdä juuri sen verran kuin ehtii. Haakana neuloo bussissa, junassa ja television ääressä. Neuletyö on aina hänellä mukana.
– Neulominen on vähän kuin lenkkeily, jota voi harrastaa itsekseen milloin tahansa. Vetää vain kengät jalkaan ja menee ovesta ulos. Neulomisessa viehättää juuri sama, että sen tekeminen ei ole ajasta tai paikasta kiinni.
Haakanan mielestä neulominen on vastapainoa ennen kaikkea kännyköille, vaikka kännyköistä on myös hyötyä neulomisessa.
– Kritisoin tyhjyyden tunnetta, joka kännykän näpertelystä tulee. Sitä vain selaa, selaa, selaa ja selaa. Pää täyttyy kuvista ja videoista, mutta mitään ei jää jäljelle.
Neulovien miesten ei tarvitse todistella kenellekään mitään
Markus Haakana haluaa edistää neulomista miesten keskuudessa. Hän on kirjoittanut Jätkä neuloo! -kirjan, josta voi aloittaa. Neulominen ei tunnu Haakanasta naiselliselta eikä miehekkäältä. Se on hänelle vain tekemistä ja jossain määrin itsetuntokysymys.
– Suomessa äijämäisyys on sitä, että ei välitetä, mitä muut sanovat. Uhotaan, että minä teen, mitä haluan – paitsi, jos haluaa neuloa. On siinä vähän haastetta miehiselle itsetunnolle.
Neulomiseen liittyy hyvin vähän suorittamista tai poseeraamista, jota somessa harrastetaan, Markus Haakana sanoo.
– Neulovia miehiä, joita haastattelin kirjaani, yhdisti rauhallisuus. He olivat sinut itsensä kanssa. Heillä ei ollut suurta oman arvon todistelun tarvetta.
Haakana toteaa, etteivät neulovat miehet ole mikään uutuus. Miehet ovat ennenkin neuloneet, mutta neulovia naisia on niin valtavasti, etteivät miehet näy seasta.
– Jos katselee vanhoja valokuvia esimerkiksi Etelä-Amerikan Andeilta, niissä aika jäyhät äijät neulovat siinä missä muutkin.
Missään ei neulota niin paljon sukkia kuin Suomessa
Työssään Novitalla Markus Haakana on nähnyt, että Suomi on sukkien neulomisen erikoistapaus. Siitä kertovat myös useat tänä syksynä ilmestyneet villasukkien neulomisohjekirjat.
– Missään ei neulota sukkia niin paljon kuin Suomessa. Muissakin maissa niitä tehdään, mutta Suomessa pitkälti yli puolet kaikista neulottavista tuotteista on sukkia.
Neulovia miehiä, joita haastattelin kirjaani, yhdisti rauhallisuus. He olivat sinut itsensä kanssa. Heillä ei ollut suurta oman arvon todistelun tarvetta, sanoo Jätkä neuloo! -kirjan kirjoittaja Markus Haakana.
Kaikenlaisten sukkien neulominen kertoo Haakanan mielestä siitä, että monille varsinkin vanhoille ihmisille sukkien neulominen on enemmän kuin harrastus.
– Kun tulee ikää, ei jaksa enää kyläillä eikä sukulaisia näe usein, niin mummot neulovat läheisilleen. Jouluksi on laatikollinen sukkia valmiina. Sukkien neulomisessa on yllättävän paljon rakkautta ja ajatusta taustalla.
Taivassukat viimeiselle matkalla
Tikkurilalainen Marika Säppi on neulonut Taivassukka-ryhmässä syyskuusta lähtien. Yleensä hän virkkaa, mutta nyt hän harjoittelee neulomista. Teossa ovat musta-valkoraidalliset sukat.
– Teen ensimmäisiä sukkia. Minun pitää neuloa vielä pari senttiä. Sen jälkeen aloitan kärkikavennukset. Nämä ovat ihan perusvillasukat. Teen näitä siskolleni.
– Tänään ryhmämme kokoontuu neljännen kerran ja saan sukat valmiiksi. Seuraavaksi alan tehdä taivassukkia.
Asolan seurakuntatalolla kokoontuvassa Taivassukka-ryhmässä voi neuloa perussukkia itselle, ystävälle tai naapurille. Taivassukkia neulotaan Havukosken Marjatta-Säätiön asukkaille, jotka elävät elämänsä viime hetkiä.
Taivassukkien on tarkoitus lämmittää kuoleman rajalla olevien jalkoja. Sukat voi myös laittaa mukaan viimeiselle matkalle arkkuun, jos sukkien saaja tai omaiset näin haluavat.
– Kun sukat ovat valmiita, viemme ne asukkaille yhdessä. Tätä toivottiin Marjatta-Säätiöstä, Säppi kertoo.
Kukin tekee ryhmässä niin monet taivassukat kuin ehtii ja haluaa. Säppi kertoo yhden ryhmäläisen neuloneen tähän mennessä jo kolmet sukat.
– Taivassukat eivät saa olla suusta liian tiukat, etteivät ne purista. Niiden pitää olla mukavat jalassa. Kun ääreisverenkierto huononee, jalat pysyvät taivassukissa lämpöisinä. Toivon, että ne lämmittäisivät myös sydäntä.
Idean taivassukkien neulomisesta yhdessä keksi Rekolan seurakunnan diakonia-avustaja Irene Juvonen-Rokkanen. Hän toimii Taivassukka-ryhmän vetäjänä.
Ryhmässä on käynyt parisenkymmentä neulojaa. Oleellisena osana iltoja ovat alustukset ja keskustelu elämään ja kuolemaan liittyvistä aiheista.
Marika Säppi kertoo, että kirkon työntekijöiden alustamat aiheet ovat herättäneet keskustelua ja tunteita.
– Varsinkin viime kerralla avauduttiin asioista. En ollut ainoa, joka itki. Aiheet koskettavat meitä eri tavalla. Ryhmässä on tosi hyvä ilmapiiri, ja siellä uskaltaa puhua. Jos kuolema pelottaa, sitä voi käsitellä tässä ryhmässä.
Joidenkuiden mielestä taivassukkien tulisi olla puhtaan valkoiset. Asolan ryhmässä tehdään kaikenvärisiä taivassukkia. Värikkäät sukat kertovat elämästä.
– Ihmisillä on eri käsityksiä taivassukista. Miksi taivassukkien tarvitsisi olla vain tylsät ja pelkästään valkoiset? Minä haluaisin, että ne olisivat piristävät. Ryhmässä tehtiin sini-oranssit taivassukat, ja ne olivat oikein kivat.
Säppi on ajatellut joskus neuloa taivassukat myös itselleen. Ensin hän aikoo värjätä langat.
Marika Säppi on virkannut paljon ja harjoittelee nyt neulomista. Perussukkien jälkeen valmistuvat valkoiset taivassukat.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Neulominen ei ole vain mummojen hommaa, sanoo neulontaan lukioikäisenä punkkarina hurahtanut Tiina Mahlamäki
Hyvä elämäUudessa Neuloosi-kirjassaan Tiina Mahlamäki kertoo neulomisen maailmasta ja omista kokemuksistaan. Suomeen neulomisen toivat keskiajalla Naantalissa toimineet birgittalaisnunnat.
