null Nuorten huumemyönteisyys näkyy Espoon seurakunnissa

Ajankohtaista

Nuorten huumemyönteisyys näkyy Espoon seurakunnissa

– Huumeita käyttäneet nuoret ovat olleet yksittäistapauksia, sanoo erityisnuorisotyönohjaaja Pia Härkönen.

Espoossa yläasteikäiset pojat käyttävät entistä rajummin huumeita, uutisoi Helsingin sanomat 11.7. Nuorilta kerrottiin löytyneen Espoonlahden alueella jopa viittä eri huumausainetta.

Jutun mukaan lastensuojelu on saanut yhteydenottoja myös seurakuntien työntekijöiltä. Erityisnuorisotyönohjaaja Pia Härkönen Espoon Tuomiokirkkoseurakunnasta kertoo, ettei hänen tietoonsa ole tullut poikkeuksellisen monia nuorten huumeidenkäyttötapauksia.

– Huumeita käyttäneet nuoret ovat olleet yksittäistapauksia. Suurin osa tapauksista liittyy kannabikseen tai lääkkeiden väärinkäyttöön.

Härkönen kertoo, että nuorisotyössä tarjotaan keskusteluapua huumeiden käytöstään kertovalle nuorelle. Nuoret ohjataan myös päihdehoidon pariin.

Härkösen mukaan nuorten asenteet huumeidenkäyttöä kohtaan ovat huolestuttavan myönteisiä. Sen havaitsee varsinkin kannabiksen kohdalla. Hänen mukaansa iso osa nuorista tietää, mistä kannabista saa.

– Jos riparilla kysyy, kuinka moni tuntee kannabista käyttäviä, kaksi kolmesta vastaa myöntävästi. Muiden huumeiden kohdalla määrä on selvästi pienempi, Härkönen toteaa.

Otsikkoa muokattu 12.7.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Armon Vihreiden puheenjohtaja Max Mannola: ”Kannabis tulisi saattaa päihteenä samanlaiseen asemaan kuin alkoholi”

Ajankohtaista

Kyse on Mannolan omista käsityksistä, sillä Armon Vihreät ei ole ottanut virallista kantaa Vihreiden puoluekokouksen kohuttuun aloitteeseen marihuanan laillistamisesta.






Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.