null Nuorten keskusteluavusta on pula, jota kesä vaikeuttaa – sata kirkon työntekijää koulutettiin Sekasin-chattiin

Ajankohtaista

Nuorten keskusteluavusta on pula, jota kesä vaikeuttaa – sata kirkon työntekijää koulutettiin Sekasin-chattiin

Lasten ja nuorten pahoinvointi näkyy keskusteluapua tarjoavien verkkokanavien lisääntyvissä käyttäjämäärissä. Pitkään jatkunut koronapandemia ja sen seuraukset ovat yhä monelle syy hakea apua.

Kesällä nuorten voi olla tavallistakin vaikeampi saada keskusteluapua, kun auttavat työntekijät ja vapaaehtoiset lomailevat. Sekasin Kollektiivin toiminnanjohtaja Satu Raappana kertoo, että valtakunnallisesta Sekasin-chatista apua hakevista nuorista vain joka viidennelle ehditään vastata. Syynä on pula päivystäjistä, mitä kesä vaikeuttaa entisestään.

– Lomien vuoksi linjoilla on tavallista vähemmän väkeä vastaamassa. Chatti on auki koko kesän, mutta jonot saattavat kasvaa todella pitkiksi, erityisesti viikonloppuisin, Raappana sanoo.

Tarvetta keskusteluavulle kyllä riittäisi, sillä helteestä ja auringosta huolimatta kesä ei ole kaikille vain iloista lomailun aikaa. Tavallisesta poikkeava arki saattaa joidenkin kohdalla jopa pahentaa esimerkiksi yksinäisyyttä ja mielenterveysongelmia, kertoo Kirkkohallituksen kasvatus- ja perheasioihin erikoistunut asiantuntija Mikko Mäkelä.

– Kesällä on eriarvoistava vaikutus erityisesti lasten ja nuorten kohdalla. Toiset lähtevät Karibialle ja samaan aikaan osa kärsii nälästä, kun kouluruokailua ei ole, Mäkelä sanoo.

Myös Satu Raappana muistuttaa, ettei keskusteluavun tarve juurikaan vähene kesällä. 12–29-vuotiaille nuorille suunnattuun Sekasin-chattiin tulee tälläkin hetkellä noin 10 000 yhteydenottoa kuukaudessa. Yleisimmät aiheet chatissa ovat paha olo, ihmissuhdeasiat ja itsetuhoisuus.

Ei ole järkevää perustaa Suomeen valtavaa määrää erilaisia chatteja, vaan mieluummin ohjata kaikki nuoret samaan paikkaan.

Raappanan mukaan myös koronapandemia ja sen mukanaan tuomat muutokset näkyvät edelleen vahvasti yhteydenottojen syissä.

– Pitkä poikkeusaika on tehnyt sen, että ollaan todella väsyneitä ja yksinäisiä. Lisäksi kesä luo helposti paineita erityisesti niille, keillä psyykkinen olo on ollut huono jo pidemmän aikaa. Koetaan kehoon liittyviä paineita ja paineita siitä, että nyt pitäisi nauttia ja haluta olla ulkona. Jos oma olo onkin sellainen, että lähinnä itkettää ja haluaisi olla peiton alla, koetaan siitä entistä huonompaa oloa, Raappana kertoo.

NettiSaappaan kävijämäärä nelinkertaistui

Sekasin-chattiin tulevien yhteydenottojen määrä kasvaa vuosittain. Korona-aikana kysyntä on ollut poikkeuksellisen suurta. Viime vuoden raportista selviää, että yhteydenottoja tuli kaiken kaikkiaan noin 170 000, mikä oli 25 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Käytyjen keskustelujen määrä puolestaan tuplaantui.

– Avuntarve kasvaa koko ajan. Johtuuko se siitä, että nuoret löytävät palvelun yhä paremmin vai siitä, että nuorten vointi huononee? Varmaan molemmista, Raappana epäilee.

Nuorten keskusteluavun tarpeen kasvu näkyy myös kirkon piirissä. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sekä Lasten ja Nuorten Keskuksen tarjoaman NettiSaappaan kävijämäärä peräti nelinkertaistui viime vuonna, kertoo Mikko Mäkelä.

Alle 30-vuotiaille suunnattu valtakunnallinen NettiSaapas toimii sosiaalisen median alustoilla, joilta päivystäjät etsivät apua tarvitsevia nuoria ja tarjoavat heille keskusteluapua.

– Kirkossakin on tärkeää löytää keinot, joilla autetaan ja tuetaan nuoria mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja nuorten omilla ehdoilla. Sen eteen pitää ja saakin tehdä jatkuvasti töitä, Mäkelä sanoo.

Käyttäjämäärän kasvuun vastattiin kouluttamalla lisää päivystäjiä. Mäkelä kertoo, että NettiSaappaaseen koulutettiin viime vuonna yli 60 vapaaehtoista päivystäjää. Yhteensä Saapas-perheessä, johon kuuluu myös KatuSaapas ja FestariSaapas, on yhteensä 362 vapaaehtoista ja 88 palkattua ohjaajaa.

Lasten ja nuorten mielenterveys on asia, johon evankelis-luterilainen kirkko aikoo panostaa tulevaisuudessa entistä enemmän. Tänä vuonna julkaistiin Että kukaan ei jää yksin -ulkopuolisuuden ehkäisyn suuntaviivat, jonka tavoitteena on ehkäistä lasten ja nuorten ulkopuolisuutta. Myös ensi vuoden Yhteisvastuukeräyksellä autetaan koronan seurauksista kärsiviä lapsia ja nuoria.

Kirkolta sata työntekijää Sekasin-chattiin

Kirkko lähti tänä vuonna myös aiempaa vahvemmin tukemaan Sekasin-chatin toimintaa, kun kevään aikana sata kirkon työntekijää koulutettiin sinne päivystäjiksi. Ajatus oli Satu Raappanan ja Mikko Mäkelän yhteinen.

– Totesimme keskustellessamme, että kirkolla on auttajia ja meillä apua tarvitsevia. Miksi emme yhdistäisi voimiamme, Raappana kiteyttää.

Raappanan mukaan ei ole myöskään järkevää perustaa Suomeen valtavaa määrää erilaisia chatteja, vaan mieluummin ohjata kaikki nuoret samaan paikkaan. Sen vuoksi mukaan kutsutaankin jatkuvasti uusia organisaatioita.

On tärkeää, että auttajalla on oma elämä tasapainossa, jotta voimavaroja riittää muiden tukemiseen.
– Satu Raappana

Tarkoituksena on kouluttaa Sekasin-chattiin tulevaisuudessa lisää päivystäjiä kirkon ammattilaisista ja vapaaehtoisista. Tällä hetkellä alustalla toimivasta 1846 päivystäjästä noin puolet on vapaaehtoisia. Viime vuonna uusia vapaaehtoisia koulutettiin mukaan yli 430 ja ammattilaisia yli 340.

– Pyhä tavoite on, että kaikille, jotka apua tarvitsevat, ehdittäisiin vastata. Silti moni jää vielä avun ulkopuolelle, Mikko Mäkelä toteaa.

Raappanan mukaan kirkon työntekijät sopivat hyvin päivystäjän tehtävään, koska he ovat enemmän tai vähemmän kohtaamisen ammattilaisia. Kuitenkin melkein kuka tahansa yli 25-vuotias voi hakea Sekasin-chattiin päivystäjäksi.

– Ensisijaista on, että mukaan lähteviltä löytyy aikaa ja halua kohdata nuoria. On tärkeää, että auttajalla on oma elämä tasapainossa, jotta voimavaroja riittää muiden tukemiseen. Moni on saanut itse apua ja halunnut tulla sen myötä auttamaan muita, mutta vähän liian varhaisessa vaiheessa, Raappana sanoo.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Yhä useampaa nuorta ahdistaa, ja se on aikuisten syytä – suunta voitaisiin kääntää tavallisilla hyvän terveydenhuollon konsteilla

Hyvä elämä

Nuorten ahdistus- ja masennusoireet ovat lisääntyneet jo vuosien ajan, ja noin puolet nuorista jää ilman vaikuttavaa hoitoa. Asiantuntijat peräänkuuluttavat toimivia mielenterveyspalveluita sekä tilaa nuoruuteen kuuluvalle keskeneräisyydelle.







Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.